• Etusivu
  • Talo

Näin sään vaihtelut rasittavat kattoasi

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Vesivek Oy
Päivitetty 12.01.2022
202110_72798.jpg

Piipun ja tuuletusputken juuret ovat tiivistämättä, kosteus on päässyt rakenteisiin ja eristeisiin.

Jos nykyiset vaihtelevat säätilat rankkasateineen ja loskaisine talvineen välillä rasittavat ihmismieltä, niin vähintään yhtä paljon ne rasittavat myös kodin rakenteita. Varsinkin vesikatto kodin ylimpänä suojana saattaa joutua melkoiseen testiin. Katon rakenteen, materiaalien laadun ja myös huollon merkitys nousee tulevaisuudessa arvoon arvaamattomaan.

Vuotoriski kasvaa

On ennustettu että kokonaissademäärä kasvaa lähivuosikymmenten aikana Suomessa 10–20 prosenttia. Usein kesäsateet tulevat rankkoina kuuroina. Siksi katon vesitiiviyteen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Useimmiten katto alkaa vuotamaan läpivientien kohdalta. Jos esimerkiksi savupiippua, ilmastointiputkia, antennia sekä kattoikkunoita ja -luukkuja ei ole tiivistetty kunnolla juurestaan, vesi löytää tiensä katteen läpi yläpohjaan ja kattorakenteisiin. Myös jiirien sekä kiinnikkeiden kohtia kannattaa tarkkailla vintillä käydessä.

Vesivekin tuotekehityksessä on etsitty optimaaliset ratkaisut läpivientien sekä viimeistelypeltien tiiviyteen sekä sadeveden ohjaukseen. Sisäjiiriratkaisumme on normaalia jiiripeltiä jyrkempi, jolloin suurikin vesimäärä ohjautuu oikein. Tiiviys sekä myös lämpölaajeneminen on huomioitu jiiripellin profiilissa.

Rankat sadekuurot vaativat myös sadevesijärjestelmältä paljon. Jos kourujen vedenjohdatuskyky ei riitä tai ne ovat tukossa, vesi päätyy kodin seinustoille. Alumiininen Arvo-kouru on suunniteltu johtamaan suuretkin vesimassat oikein. Lisäksi alumiini materiaalina on ruostumaton, joten kestävämpää kourua ei markkinoilta löydy.

Info

Info

Ilmasto muuttuu:

  • Sademäärät kasvavat
  • Pilvisyys lisääntyy
  • Tuulet lisääntyvät
  • Vähemmän kuivattavia pakkasia
  • Enemmän kondenssikosteutta
  • Otollisemmat olosuhteet homeelle

Talven sahaavat lämpötilat "pumppaavat" ruuvit ylös

Moni muistelee kaiholla entisajan talvikelejä, jolloin lunta riitti ja pakkanen paukkui. Niistä saadaan nykyään ja varsinkin tulevaisuudessa nauttia entistä harvemmin. Talven sateet tulevat yhä useammin vesisateina, ja pitkien pakkasjaksojen sijaan lämpötilat heiluvat nollan molemmin puolin.

Vesisateella kosteus saattaa pesiytyä esimerkiksi katteen saumoihin tai ruuvien tiivisteisiin. Jäätyessään kosteus laajenee ja "pumppaa" ruuveja sekä saumoja ylöspäin. Tämä luonnollisesti lisää vuotoriskiä.

Aikaisemmin katteen kiinnitykseen käytettiin kateruuvien sijaan usein nauloja.
Aikaisemmin katteen kiinnitykseen käytettiin kateruuvien sijaan usein nauloja.

Vesivek käyttää kattoremonteissaan KINGI®-kateruuvia, jonka vuotamattomuustakuu on peräti 30 vuotta. Poikkiruostumattomuustakuu on 50 vuotta eli se on ainoa kateruuvi, joka kestää yhtä kauan kuin parhaat teräskatteetkin. Niinhän sen kuuluu ollakin, mitäpä iloa on katteen pitkästä takuusta, jos ruuvit pettävät aikaisemmin.

Pakkasen ja plussakelien vaihtelut aiheuttavat lämpölaajenemista myös itse katemateriaalissa. Mitä huonommassa ja huokoisemmassa kunnossa katon pinnoite on, sitä enemmän kosteus ja pakkanen pääsevät vaurioittamaan katetta.

Tiili ja mineriitti pakkasrapautuu, huopa hapertuu ja pelti ruostuu. Vesivekin peltikatteet profiloidaan SSAB:n Mattanova-pinnoitetusta teräksestä. MattaNova on suunniteltu pohjoisiin sääolosuhteisiin ja kestää hyvin lämpötilavaihteluja sekä UV-säteilyä.

Kondensiokosteutta vintillä

Lämpötilojen vaihtelu plussan ja pakkasen puolella synnyttää myös kondensiokosteutta yläpohjaan. Laadukas ja oikein asennettu aluskate sekä riittävä tuulettuvuus ovat aseet kondensiokosteuden torjumiseksi.

Vesivekin Divoroll Pro -aluskate sekä tuplatuuletusrakenne takaavat, että kondensiokosteus pääsee haihtumaan ulkoilmaan eikä valu kattorakenteisiin. Divoroll Pro on ainoa hengittävä aluskate, jolla on valmistajan 30 vuoden takuu.

Info

Info

Huomioi!
Jos vintillä on kostea ja tunkkainen haju, se viittaa riittämättömään tuuletukseen.

Kostea talvisää on otollinen ympäristö homeelle

Nykytalvina ulkoilman suhteellinen kosteus on korkeampi kuin aikaisemmin ja kuivattavia pakkasjaksoja on vähemmän. Olosuhteet ovat siten otollisemmat homeen ja muiden kasvustojen syntymiselle. Tätä edesauttaa myös pilvisyyden lisääntyminen, kun auringonvalon kosteutta haihduttava vaikutus vähenee.

Otollisin ympäristö homeen muodostumiselle syntyy, kun ilmankosteus on yli 85 % ja lämpötila alle 10 astetta.

Vesivek on ensimmäisenä toimijana ottanut remonteissaan käyttöön puutavaran, joka on käsitelty vesiohenteisella ja 100 % energiakierrätettävällä puunsuoja-aineella. Näin katon alla ei muhi home- tai muut kasvustot.

Huolehdi katostasi

Katon kuntoa on kannattaa seurata ja tarkastaa se säännöllisesti keväisin ja syksyisin. Muista kiivetä myös vintille, mahdolliset vuotokohdat ja tuulettuvuuden ongelmat on havaittavissa parhaiten sieltä käsin. Huolehdi myös rännien säännöllisestä tarkastamisesta ja puhdistamisesta.

Jos löydät merkkejä vuodoista tai puutteista, ota yhteys paikalliseen Vesivek kattoasiantuntijaan. Hän tulee arvioimaan katon kunnon ja tekee tarkastuksesta halutessasi kirjallisen raportin, veloituksetta.

202110_72800.jpg
Vesivek Oy
Talo
katto
sadevesijärjestelmät
vesikatto
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

punainen katto valkoinen talo
Vesivek-sadevesijärjestelmä kestää
Sadevesijärjestelmän tehtävänä on kerätä sadevesi ja siirtää se turvallisesti pois rakennuksen läheisyydestä. Puutteellinen sadevesijärjestelmä on todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi rakennusten homevaurioihin.Kunnollinen sadevesijärjestelmä ei ole joukko räystäälle ripustettuja tavaroita, vaan pitkäikäinen ratkaisu talon suojaamiseksi sadevedeltä. Eri seinä- ja kattomateriaaleilla ja eri runkorakenteilla luotettava kiinnitys edellyttää eri asioita. Tämän vuoksi on sekä sadevesijärjestelmien että kattoturvatuotteiden asennus syytä jättää ammattilaiselle. Antamalla asennus ammattilaisille, saadaan takuu tuotteiden lisäksi myös asennukselle. Kuluttajalle merkitystä on nimenomaan asennustakuulla, pelkkä materiaalitakuu ei riitä.Jätä yhteydenottopyyntö Vesivek-järjestelmästä
punainen katto valkoinen talo
Sadevesijärjestelmät
Kunnollinen sadevesijärjestelmä ei ole joukko räystäälle ripustettuja tavaroita, vaan pitkäikäinen ratkaisu talon suojaamiseksi sadevedeltä. Eri seinä- ja kattomateriaaleille ja eri runkorakenteille löytyy sopivat ratkaisut, kun hankintoja ei tehdä hätiköidysti.
punainen katto valkoinen talo
Sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet
Talosi tarvitsee toimivan sadevesijärjestelmänPuutteellinen sadevesijärjestelmä on todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi suomalaisten kotien homevaurioihin. Katto kerää sadeveden räystäälle ja siitä seinän viereen niin, että esim. 1 m vuotuinen sademäärä kertautuu seinän vieressä viideksi metriksi. Mikäli tämä vesipatsas päästettäisiin vapaasti valumaan räystäsrakenteisiin, seinille ja perustuksiin, seuraisi vakavia kosteusongelmia. Sadevesijärjestelmän tehtävänä onkin kerätä tämä vesi ja siirtää se turvallisesti pois rakennuksen läheisyydestä.
20233_81298.jpg
Miksi mitata ja tilata kattopellit itse? Entä mikä on yleisin virhe mittauksessa?
Tilaamalla itse kattopellit ja kattoturvatuotteet voi säästää kattoremontin kustannuksissa. Tässä artikkelissa käymme läpi mitä huomioida kattopeltien mittauksessa ja tilaamisessa. Mikä on esimerkiksi yleisin virhe kattopeltien mittauksessa? Entä mitä on hyvä huomioida erityisesti huopakaton kohdalla? Kysymyksiin vastaa kattopeltien ja kattoturvatuotteiden asiantuntija Jaakko ItkonenMetehe Oy:stä.
20189_54705.jpg
Miksi ruuvien vaihto on ajankohtaista juuri nyt?
Vanha peltikatto on syytä tarkistaa etenkin kiinnikkeiden osalta, jotta niiden kunto ja mahdollinen vaihtotarve havaitaan ajoissa. Ajansaatossa vaurioituneet kiinnikeruuvit aiheuttavat ruostuessaan riskin yläpohjarakenteiden kosteusvaurioille. Korjauksiin suunniteltu vaihtoruuvi tuo lisää käyttöikää peltikatolle vuosiksi eteenpäin.
kattokeskus
Vältä lämpöhävikki - Kattoremontti voi pienentää tuntuvasti energialaskua
Kun vesikatto uusitaan, tehdään samalla tärkeät tarkistukset eristeisiin ja vesikattorakenteen tuuletuksiin. Kattoremontin jälkeen lämpö pysyy sisällä ja kosteus sekä kylmyys ulkona. Energialasku voi pienentyä jopa neljänneksen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton