• Etusivu
  • Piha

Asenna pihatiilet itse pihallesi – näin onnistut

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Wienerberger Oy Ab
Päivitetty 14.06.2021
20216_71160.jpg

Kaikki alkaa kantavasta rakennekerroksesta, jonka päälle asennetaan 30–50 mm vahvuudelta asennushiekkaa.

Pihatiilien asennus onnistuu, vaikka et olisikaan alaan vihkiytynyt ammattilainen. Seuraamalla muutamaa työvaihetta, on lopputuloksena siisti ja huoliteltu piha, joka kestää kulutusta sekä aikaa.
Tässä Wienerbergerin tarjoamat ohjeet omaa pihaa suunnittelevalle:

Tee valmistelevat työt huolella

Jotta valmis pihakiveys olisi tasainen sekä kestävä, tulee huolehtia, että eri rakennekerrokset viimeistelevän kivipinnan alla ovat kunnossa. Nämä rakennekerrokset tulee tehdä pohjarakennesuunnitelmien mukaisesti tai kunnallisten töiden yleisten töiden ohjeiden ja määräysten KT02 mukaisesti.

Kaikki alkaa kantavasta rakennekerroksesta, jonka päälle asennetaan 30–50 mm vahvuudelta asennushiekkaa. Suunnittele etukäteen ladontajärjestys sekä aloituslinja, näin saadaan toteutettua sellainen piha-alue, joka on toiveiden mukainen. Huomioithan pihatiilien ladonnan suunnittelussa kivien koon ja haluamasi ladontamallin, jotta pihatiilien liittyessä reunakivilinjaan vältyttäisiin turhilta pihatiilien leikkaustöiltä. Muista myös huolehtia asennustarvikkeet työpisteeseen valmiiksi, jotta vältyt turhalta hyppelyltä paikasta toiseen.

Kun on aika asentaa pihatiilet

Pihatiilien alle tarvitaan joko kivituhkaa (Ø 0–6 mm) tai vaihtoehtoisesti asennushiekkaa (Ø 0–8 mm). Tiilet tullaan latomaan huolellisesti valitun kiviaineksen päälle. Ennen varsinaista ladontatyötä tulee asennushiekka levittää kivettävälle alueelle. Ota huomioon levitysvaiheessa, että kiviainesta tulee riittävä vahvuus myös tiivistyksen jälkeen. Tasaa hiekkapinta käyttäen oikolautaa tai linjaaria ja tiivistä asennushiekka tärylevyä käyttäen.

Kun asennat pihatiiliä, asenna ne aina valmiin kiveyksen päältä – näin tasattu hiekkapinta pysyy tiiviinä eikä painumia synny pintaan. Jotta kiveys pysyy linjassaan, asenna omaa työtäsi helpottaaksesi linjalankoja. Laske pihatiili oikeaan paikkaan ja tiivistä kiveys käyttäen esimerkiksi kuminuijaa apunasi. Muista jättää tiilien väliin kuitenkin 2–3 mm suuruinen sauma! Tarkista linjojen suoruus määräajoin, jolloin mahdollinen vinouma on helppo oikaista.

Kun piha-alueelle on saatu ladottua ehjät tiilet, voidaan keskittyä mahdollisten reunapalojen leikkuuseen sekä asennukseen.

Lado pihatiilet aina valmiin kiveyksen päältä.
Lado pihatiilet aina valmiin kiveyksen päältä.

Viimeistele: kaksi vaihtoehtoista tapaa

Kun jokainen pihatiili on löytänyt oman paikkansa, pinta on tasainen ja saumat suorassa, on aika viimeistellä pihatiilikenttä. On siis aika saumata. Ennen saumaustyötä varmista, että kiveys on puhdas irtoliasta sekä kuiva. Saumaus itsessään suoritetaan käyttäen kuivaa Ø 0–6 mm hiekkaa, joka harjataan huolellisesti pihatiilien väliin jätettyihin saumoihin. Pihatiilien saumaus on mahdollista toteuttaa myös laastisaumoin, jolloin saumauksessa suositellaan esimerkiksi S30 sementtilaastia. Mikäli valitset laastin saumaukseen, kannattaa suorittaa mallisaumaus, jotta hyvä lopputulos voidaan varmistaa.

Harjaa saumahiekat paikoilleen.
Harjaa saumahiekat paikoilleen.
  • Suunnittele haluamasi kuvio ja ladonta huolella.
  • Muista pohjatöiden tärkeys, huolellisella työllä varmistetaan hyvä lopputulos
  • Auta itseäsi, tee valmiiksi linjat, joiden avulla ladontatyön suoruus ja onnistuminen on hyvä varmistaa.
  • Muista, ladonta aina valmiilta kiveykseltä, ei asennushiekan suunnasta!
  • Viimeistele saumauksella.
  • Nauti upeasta pihastasi!
Ohje

Ohje

Muista:

  • Suunnittele haluamasi kuvio ja ladonta huolella.
  • Muista pohjatöiden tärkeys, huolellisella työllä varmistetaan hyvä lopputulos
  • Auta itseäsi, tee valmiiksi linjat, joiden avulla ladontatyön suoruus ja onnistuminen on hyvä varmistaa.
  • Muista, ladonta aina valmiilta kiveykseltä, ei asennushiekan suunnasta!
  • Viimeistele saumauksella.
  • Nauti upeasta pihastasi!

Poltetut savitiilet ovat kaunis yksityiskohta pihalla

Wienerbergerin pihatiilivalikoimasta löydät ilmeikkäät sekä kulutusta kestävät tuotteet pihateille sekä poluille. Tutustu oheisista linkeistä kahteen erilaiseen tuotesarjaan, kiinnostaako sinua enemmän modernit ja linjakkaat pihatiilet vai pidätkö enemmän kauniin rustiikkisista tiilistä?

Wienerberger Oy Ab
Piha
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20072_3689.jpg
Terca -julkisivutiilet
Tiilestä on muurattu taloja jo vuosituhansien ajan. Aikojen kuluessa tiilenvalmistuksen tekniikka on kehittynyt, mutta kestävä tiili on säilyttänyt alkuperäiset ominaisuutensa ja luonteensa. Tiilen väri- ja pintavalikoima sen sijaan on kasvanut. Tiili on turvallinen materiaali: se ei pala eikä lahoa ja se kestää hyvin sekä kosteus- että lämpötilan vaihteluja. Muuratun julkisivun kauneus säilyy vuosikymmenestä toiseen ja ikääntyessäänkin tiiliseinä patinoituu kauniisti.Tiili sopii julkisivuksi lähes kaikkiin runkovaihtoehtoihin ja se sopeutuu myös muiden julkisivumateriaalien rinnalle osaksi julkisivua.
20074_4308.jpg
TERCA -tiililaatat sisustamiseen
Kodin sisustamisen suosio on koko ajan lisääntynyt. Yksi tapa muuttaa kotia persoonallisemmaksi on päällystää seiniä tai seinän osia aidoilla käsinlyödyillä TERCA -tiililaatoilla. Näillä luot persoonallista tunnelmaa kotiisi. Voit helposti tehdä erilaisia yksityiskohtia niin keittiöön kuin olohuoneeseenkin. Valikoimassa on useita eri värejä ja ne on helppo asentaa vaikka itse.
20078_5978.jpg
TERCA -tiilikoti
Wienerbergerin tiilet ja rakenneratkaisut ovat näyttävästi esillä Hämeenlinnan asuntomessuilla, sillä Wienerberger on mukana messuilla kahdella kohteella. Wienerbergerin kohteet ovat kohde numero 27, Terca -tiilikoti sekä kohde numero 44, Talo Wienerberger. Molemmissa kohteissa talon runko on tiili-villa-tiili tyyppinen ulkoseinäratkaisu, jossa runko on muurattu ohutsaumamuurausmenetelmällä Terca –runkotiilistä.Terca -tiilikoti, kohde 27Talo Wienerberger, kohde 44
20081_7962.jpg
Lue väreistä Suomalainen koti -sisustuskirjasta
Värimaailma tuntee käsitteet värispektri ja väriympyrä. Yksinkertaistettuna kysymyksessä on perusvärit ja näiden yhdistelmät, jonka ketjun toisessa päässä ovat väritehtaiden värikartat, jotka kattavat tuhansia ja taas tuhansia eri sävyjä. Kodin värimaailmaa pohdittaessa ei mennä kuitenkaan vielä tälle tasolle vaan puhutaan valkoisesta, punaisesta , sinisestä ja myös musta-valkoisesta, vaaleanvihreästä, sinivihreästä ja tummanpunaisesta.Värit voidaan rinnastaa myös luontoon, tuttuihin materiaaleihin ja yleensäkin johonkin, joka antaa heti kuvan, mistä on suurin piirtein kysymys. Tällöin väriä verrataan esimerkiksi hiekkaan, sinappiin, kittiin, usvaan, mereen tai grafiittiin. Yhtä lailla vertaus löytyy kermanvalkoisesta, ruusunpunaisesta, sitruunankeltaisesta, havunvihreästä ja taivaansinisestä. Väreillä on vaalean-, keski- ja tummasävyn lisäksi myös lukuisia eri sävyn syvyyttä kuvaavia ilmaisuja.
20213_69365.jpg
Hyvästit kuralätäköille - ideat pihan kiveämiseen
Kun jokavuotinen kuraralli jälleen pihalla alkaa, kannattaa pysähtyä miettimään, että jos tekisikin pihasta helppohoitoisen, persoonallisen sekä mukavan käyttää. Miten olisi pihakiveys?
20094_15958.jpg
Tonttikauppa, osa 2
Kohti tonttikauppaa. Ote päiväkirjasta, talvi 2006.Nyt olemme todella lähellä. Puolivoittoa on jo saavutettu, kun tonttihan oli "vähän niin kuin jo meidän". Vielä kun koittaisi se päivä, milloin pääsisimme allekirjoittamaan kauppakirjat...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton