Tällainen on unelmakodin resepti

Unelma omasta kodista. Se taitaa olla sisäänrakennettuna jokaiseen suomalaiseen. Oma koti sekä oma tapa olla ja elää, ei ollenkaan huono unelma. Mutta mitä ainesosia tarvitseekaan, kun lähtee toteuttamaan oman unelmakodin reseptiä?

Unelmakodista löytyy jokaiselle perheenjäsenelle jotakin.Unelmakodista löytyy jokaiselle perheenjäsenelle jotakin.

Pääraaka-aineena suunnittelu

Paras tapa lähteä toteuttamaan omaa uutta kotia, on miettiä yhdessä asiantuntijan kanssa, millaisia tarpeita sinulla kodin omistajana voisi olla. Minkälaista tilaa ja käytettävyyttä tarvitset esimerkiksi keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen, vai ovatko sinulle ehdottomasti olohuone sekä terassi ne huonetilat, joihin haluat ehdottomasti panostaa enemmän.

Jukkatalon kanssa voitte yhdessä suunnitella kotisi täysin yksilöllisenä toteutuksena omien toiveiden pohjalta tai muokata jo valmiina olevaa talomallia mieleisempään suuntaan. Useiden erilaisten pintamateriaalien avulla kodista saadaan entistä enemmän persoonallisempi ja sellainen, joka tuntuu täysin omalta. Tavoitteenahan on saada toimiva koti, jossa on hyvä asua ja olla.

Tutustu talomalleihin

Kunnon ropsaus helppoutta ja vaivattomuutta

Huolellisen suunnittelutyön jälkeen alkaa varsinainen toteutus. Vaikka et itse aktiivisesti osallistuisikaan oman unelmakotisi rakentamiseen ja fyysiseen toteutukseen, pysyt silti vaivatta kartalla siitä, missä vaiheessa oman kotisi asiat etenevät. Jukkatalo pitää sinusta huolen koko rakennusprosessin ajan. 

Jukkatalo 142-12MJukkatalo 142-12M

Omajukka-palvelun avulla sinä olet ajan tasalla aina. Pääset myös tutustumaan hankkeen etenemiseen juuri silloin kun sinulle itsellesi parhaiten sopii, sillä kaikki kotiisi liittyvät dokumentit tallennetaan Omajukka-palveluun.

Joko päätit, missä valmiudessa kotisi haluat? Haluatko osallistua itse mahdollisimman paljon, vai haluatko hyödyntää Jukkatalon ammattitaitoista osaamista ja nauttia valmiista lopputuloksesta. Sinä itse saat päättää, missä valmiudessa kotisi sinulle luovutetaan.

Lisätään kokonaisuuteen mausteeksi vielä sisustussuunnittelijan palvelut helpottamaan kodin pintamateriaalien valinnassa sekä suunnittelussa. Kokonaisuudesta tulee hallittu sekä harmoninen ja viihtyisä.

Lisää toimitussisällöistä

Sisustussuunnittelijan palvelut helpottavat kodin pintamateriaalien valinnassa sekä suunnittelussa.Sisustussuunnittelijan palvelut helpottavat kodin pintamateriaalien valinnassa sekä suunnittelussa.

Lopputuloksena taatusti laadukas koti

Jukkatalon talot rakennetaan säältä suojassa, joten rakennusaikana kotisi ei saa osakseen ylimääräistä säärasitusta. Kodin puumateriaalina käytetään laadukasta pohjoisen puuta, joka tiiviydessään on omaa laatuaan.

Tiesitkö, että Jukkatalo on reilun 50 vuoden kokemuksella valmistanut jo yli 30 000 kotia eri puolille Suomea ja on ollut peräti 13 kertaa valittuna Suomen luotetuimmaksi talopaketiksi.

Jukkatalo on valmis auttamaan sinua oman unelmakotisi reseptin valmistuksessa. Oletko sinä valmis tarttumaan unelmaasi?


Lue lisää Jukkatalon tavasta rakentaa

Jukkatalo 120-12MJukkatalo 120-12M

Kiinnostuitko?


 
Päivitetty
29.3.2021