Välineet ja autot kunnon suojaan sekä uutta tilaa harrastaa

Niin se kesä ja lämpöiset kesäpäivät taas vierähtivät ohitse. Syksyn sateistakin on saatu jo nauttia. On aika miettiä puutarhakalusteiden viemistä suojaan ja huolehdittava myös puutarha syyskuntoon. Ennen kuin arvaatkaan, on taas aika rapsutella jäitä auton tuulilasista. Olisiko kuitenkin mukavampi aloittaa aamu istumalla autoon, jonka ikkunat ovat sulat ja kirkkaat?

Piharakennus myös pienen budjetin rakentajalle

Tämän päivän kodit rakennetaan melko pienillekin tonteille ja rakentamisen kustannuksia tarkkaillaan tiiviisti. Vaikka budjetti olisikin pieni, tulisi siihen saada mahdutettua kaikki tarpeellinen. Nyt poisjätettävien listalla ei suinkaan koreile piharakennus, sillä Jukkatalo on suunnitellut piharakennusten malliston, joka sopii niin pienen budjetin rakentajalle kuin myös pienelle tontille.

Piharakennukset ovat räätälöitävissä toiveiden mukaan, aivan kuten Jukkatalon koditkin. Millaisen pohjaratkaisun tarvitset, onko tarkoitus varata katostilaa yhdelle vai kahdelle autolle – vai olisiko toinen auto tallissa vai peräti molemmat? Voit vaikuttaa myös huonekorkeuteen, eli jos tarvitset korkeampaa säilytystilaa, sekin onnistuu.

Ulkonäöstäkään ei tarvitse tinkiä, vaan voit valita juuri mieleisesti ulkoasun. On päärakennuksen tyyli sitten moderni tai perinteinen, voit muokata myös piharakennuksen ulkonäön vastaamaan päärakennusta.

Jukkatalo 38-10MJukkatalo 38-10M
Jukkatalo 14-10MJukkatalo 14-10M

Jukkatalon piharakennus 14-10 on huoneistoalaltaan 9 m². Tämän kyseisen mallin suunnittelun pohjana käytettiin vähän kookkaampaa piharakennusta (V21-10), josta haluttiin tuoda tarjolle yksinkertaistetumpi vaihtoehto. Kaksi varastoa yhdistämällä sekä neliöistä sopivasti nipistämällä saatiin tarjolle edullisempi, mutta samalla esikuvansa lailla tyylikäs piharakennus.

Toinen kevyemmälle budjetille sovitettu muunnos on piharakennus 38-10. Tähän piharakennukseen mahtuu helposti säilyttämään sekä runsaan määrän varastoitavaa omaisuutta sekä pysäköimällä sujuvasti perheen menopelit.


Tutustu myös muihin malliston malleihin

Jukkatalon Tuusulassa kesällä 2020 pidetyssä asuntomessukohteessa oli tehty ratkaisu, jossa piharakennus ja päärakennus oli yhdistetty keskenään katolla. Katettu kulkuyhteys tarjosi tässä kohteessa erinomaisen paikan porealtaalle. Erillisessä piharakennuksessa nimittäin sijaitsee kodin saunatilat.

Lisää tietoa messukohteesta löydät täältä!

Tuusulan asuntomessuilla 2020 oli esittelyssä Jukkatalon kohde Uusi unelma.Tuusulan asuntomessuilla 2020 oli esittelyssä Jukkatalon kohde Uusi unelma.

Mitä ottaa suunnittelussa huomioon?

Helpointa suunnittelussa on lähteä liikkeelle tarpeesta:

  • Montako autoa taloudessasi on, riittääkö talli tai katos yhdelle vai tarvitaanko tilaa useammalle menopelille.
  • Entä sitten varastotilan tarve? Millaista varastotilaa kaipaat, pitääkö sen olla lämmintä tilaa? Pihavarastojen suhteen kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi mahdolliset puutarhakalusteet, jotka kaipaavat talvisäilytystä. Unohtaa ei myöskään kannata työkaluja sekä harrastusvälineitä, perheen polkupyöriä ja niin edelleen.
  • Myös puuhastelua harrastelevalle löytyisi varmasti käyttöä omalle harrastetilalle, jolloin myös sen voisi sijoittaa varastotilaan tarvittaessa.

Mitkä vaikuttavat piharakennuksen hintaan:

Piharakennuksen hintaan vaikuttavat muutamatkin seikat, kuten
  • Montako autoa taloudessasi on ja haluatko autokatoksen, autokatoksen + tallin vai 2 auton tallin
  • Minkä suuruinen piharakennuksen tulisi olla
  • Ovien ja ikkunoiden määrä
  • Seinärakenne - onko kiinteä rakenne, vai esimerkiksi avonainen rakenne pilareilla tai rimoituksella
  • Millainen varastotila piharakennukseen halutaan
  • Halutaanko tilasta lämmin

Kiinnostuitko?


 
Julkaistu
14.9.2020