Hevosmuurahaiset tuhoavat puurakenteita

Suomesta löytyy noin 60 muurahaislajia, joista hyvin harva laji aiheuttaa mitään vahinkoa. Muurahaisia pidetään siis tuholaisina, vaikka oikeastaan ovat tärkeitä petoja. Puutarhassakin niistä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Yksi laji eroaa kuitenkin muista – suurin muurahaislajimme hevosmuurahainen.

Hevosmuurahaiset jauhavat hirret jauhoksi. Kuva Marjo NieminenHevosmuurahaiset jauhavat hirret jauhoksi. Kuva Marjo Nieminen

Hevosmuurahainen elää ja tekee pesänsä normaalisti havupuumetsiin, kuolleiden tai elävien puiden alaosiin. Kannot kelpaavat hevosmuurahaisille varsin hyvin asuinpaikaksi. Joskus ne kuitenkin eksyvät sisätiloihin ja varsinkin hirsitalojen rakenteisiin, jossa ne saattavat aiheuttaa suurtakin tuhoa.

Pesä löytyy rapinan perusteella

Hevosmuurahaiset eivät syö puuta vaan kaivertavat siihen pesäonkaloita. Yhden hevosmuurahaisyhdyskunnan aiheuttama tuho hirressä rajoittuu yleensä pariin metriin, mutta varsinkin kantavissa rakenteissa sekin on erittäin haitallista. Hevosmuurahaiset kaivavat käytäviään pehmeisiin puunosiin.

Suomessa on 60 muurahaislajia. Haitallisia suomalaisista muurahaislajeista ei ole kuin kaksi: sisällä elävä, etelänmatkojen tuliaisena Suomeen ilmaantunut faaraomuurahainen ja rakenteisiin pesiintynyt hevosmuurahainen. Suurin osa pihapiirin muurahaisista on siis ihmisille ja ympäröivälle luonnolle hyödyllisiä ja tärkeitä sekä harmittomia, joten niiden torjunta on turhaa. (Tukes)

Jos epäilet hevosmuurahaisten pesiytyneen talosi rakenteisiin, voit löytää pesän kuulustelemalla ja tunnustelemalla. Kun tunnustelet seinän lämpötilaa, se on lämpimämpi pesän kohdalla. Tästä kohtaa varmasti kuuluu myös seinän välistä rapinaa, joka paljastaa pesän olemassaolon. Hevosmuurahaisiin ei oikeastaan törmää sisätiloissa kuin harvoin, vaikka ne pesisivätkin talon rakenteissa.

Pesä saattaa sijaita missä tahansa, seinässä tai lattiassa. Jos löydät yhdestä huoneesta pesän, kannattaa myös tarkistaa muutkin huoneet. Pesiä voi samassa rakennuksessa olla useita.

Hevosmuurahaisten aiheuttamaa vahinkoa hirressä. Kuva Marjo NieminenHevosmuurahaisten aiheuttamaa vahinkoa hirressä. Kuva Marjo Nieminen

Hevosmuurahaisten hävittäminen

Kun olet paikantanut pesän, on aika ryhtyä pesän hävitykseen. Vahinkojen laajuuden selvittämiseksi täytyy seinän pintamateriaalit poistaa. Pesän hävittäminen onnistuu ruiskutteilla tai sumutteilla. Sumutetta on hyvä saada osumaan suureen osaan pesästä. Ainetta on myös hyvä jättää puun pintaan, jotta siitä kulkevat muurahaiset saavat osuutensa. Hevosmuurahaisten kulkureitit tulisi käsitellä esimerkiksi muurahaissirotteella. Hävittämiseen voidaan käyttää myös kuumaa vettä. Irti kaivettu hirsi pesineen pitää hävittää polttamalla.

Hirteen nakerrettuja käytäviä. Kuva Marjo NieminenHirteen nakerrettuja käytäviä. Kuva Marjo Nieminen
Hevosmuurahaisten pesä. Kuva Marjo NieminenHevosmuurahaisten pesä. Kuva Marjo Nieminen

Muurahaismyrkkyjen lainsäädäntö muuttuu

Koska suurin osa Suomessa esiintyvistä muurahaislajeista ei ole ihmiselle mitään haittaa, tullaan ulkona käytettävien muurahaismyrkkyjen lainsäädäntöä muuttamaan vuoteen 2022 mennessä. Tukesin mukaan Hyönteisillä on tärkeä merkitys luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemin toimivuuden kannalta. Suurelle osalle ulkokäyttöön tarkoitetuista hyönteismyrkyistä tulee rajoituksia kuluttajakäyttöön.

- Vain oikeasti haitallisten hyönteisten torjunta on eliöntorjunta-aineiden järkevää käyttöä. Koska vain pieni osa ulkona havaittavista hyönteisistä on ihmiselle haitallisia, tulevaisuudessa kuluttajavalmisteita hyväksytään vain täsmällisillä lajiväittämillä, ei yleisillä torjuntaväittämiä, kuten esimerkiksi ”lentävien ja ryömivien hyönteisten torjuntaan”. Tällaiset yleisvalmisteet voidaan hyväksyä ainoastaan koulutettujen ammattilaisten käyttöön, joilla on riittävä tietotaito arvioida torjuntatarvetta, ylitarkastaja Elina Rydman Tukesista sanoo.

 

Hyönteismyrkyt tarvitsevat Tukesilta luvan ennen markkinoille pääsyä. Tukes hyväksyy jatkossa ulkokäyttöön valmisteita vain sellaisten hyönteisten torjuntaan, joiden aiheuttamat haitat ihmisille, esineille tai rakennuksille pystytään osoittamaan. Tukesin hyväksymät valmisteet tunnistaa pakkaukseen merkitystä lupanumerosta.

Muurahaismyrkyt ovat myydyin kuluttajille tarkoitetuista hyönteisten torjuntaan käytettävistä eliöntorjunta-aineista eli biosidivalmisteista. Kuitenkin vain pieni osa muurahaisista luokitellaan tuholaisiksi. Muurahaismyrkyt ovat voimakkaita myrkkyjä, jotka tappavat muurahaisten lisäksi muitakin hyönteisiä käsittelyalueelta. Lisäksi monet myrkyt eivät häviä ympäristöstä, vaan leviävät sateen mukana ympäröivään luontoon.

Hävitä vioittuneet hirret polttamalla. Kuva Marjo NieminenHävitä vioittuneet hirret polttamalla. Kuva Marjo Nieminen
 
Julkaistu
15.7.2020