3 Rakennussuunnittelu

3.2 Rakennusvaihe


Varsin pitkä ja mieliin painuva prosessi on nyt jokseenkin puolessa välissä. Vanha viisaushan toteaa, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Koko valmistelevan vaiheen ajan mielessä kuitenkin pyörii kysymys, joko nyt päästään matkaan, joko nyt…


3.2.1 Tarjouspyyntövalmistelu
Hankkeeseen kuluvasta kokonaisajasta on saattanut kuitenkin kulua jo enemmän kuin puolet, mikäli rakentaminen toteutetaan nopealla urakoinnilla. Rakentamisvaihe aloitetaan tarjouspyynnöillä. Olemme hankesuunnittelun yhteydessä käyneet läpi kohdassa 2.2.6 Rakentaminen ja toteutustapa eri urakointimuotoja. Tuolloin totesimme, että toteutustapaa voi vaihtaa vielä vähin kustannuksin tarjouspyyntövaiheessa. Nyt tämä asia on harkittava loppuun asti.
Tarjouspyynnön voi hankkia monella eri tavalla. Omakotitalosta voi pyytää kokonaisurakan, voi käydä rakentamisesta neuvottelun tutun urakoitsijan tai kirvesmiesryhmän kanssa ja päätyä sopivaan hintaan. Voi tehdä sopimuksen tuntityönä rakentamisesta. LVI- ja S -urakkatarjouksien kohdalla voi menetellä samoilla periaatteilla. Silloin kun on mahdollisuuksia ostaa tavarat edullisesti, voi rakentamisen pätkiä pieniin paloihin. Koko ajan kannattaa kuitenkin pitää mielessä, mikä on hankeen aikataulu ja mihin omat resurssit riittävät. Työtä jaksaa toki tehdä lähes vuorotta, kun on omasta talosta kysymys, mutta kun elämää pitäisi olla vielä rakentamisen jälkeenkin.
3.2.1.1 Totuuden hetki
Vielä hetki ennen kuin kuokka isketään maahan. Asiat on sisäistettävä ja mietittävä vielä kerran. Nyt on syytä valita lopullinen urakkamuoto tai ratkaista tarvittavien töiden tekotapa, jotta talo saadaan valmiiksi. Mikä on perheelle paras toteutusmuoto? Asettaako kustannusten toteutuminen joitain rajoitteita?
3.2.1.2 Asiantuntijaan kannattaa turvautua
Tarjouspyyntövaiheessa on syytä käyttää hyvää rakennusalan ja nimenomaan rakennuttamisen asiantuntijaa. Jos olet erikseen palkannut vastaavan työnjohtajan, hänestä on varmasti apua. Muutaman tunnin työllä voi välttyä monelta huolen aiheelta. Suunnittelu on tehty hyvin ja sen yhteydessä on syntynyt tarpeellinen määrä asiakirjoja. On syytä palata kohtaan 2.4.5 Rakentaminen ja toteutustapa. Siinä rakentaja on jo käynyt läpi hyvinkin tarkkaan, miten hanke toteutetaan. Tämän perusteella suunnittelija on tehnyt asiakirjat valmiiksi. Valittujen urakoiden mukaisesti kootaan tarvittavat asiakirjat urakkalaskentaa varten. On muistettava myös, että samat asiakirjat liitetään urakkasopimukseen. Niitä siis kannattaa varata pari ”ylimääräistä” sarjaa.
Liian helposti urakat pyydetään ja sovitaan suullisesti. Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinenkin, mutta tällöin syntyy helposti erimielisyyttä siitä mitä on sovittu. Siksi kannattaa aina pienimmässäkin työssä sopia asiat kirjallisesti ja pistää ylös kaikki, mikä on sovittavissa ja mikä esim. piirustuksista selviää. Pienimmissäkin urakoissa työ kannattaa rajata selvästi. Tulkinnalle ei saa jättää tilaa. Vähintäänkin lyhyesti paperille kirjoitettuna mitä pitää tehdä ja molempien osapuolten nimet alle. Tämäkin on paljon parempi, kun ei mitään. Nämä asiat on otettava esiin tarjouspyyntövaiheessa.

3.2.1.3 Tarjouspyyntövalmistelun laajuus Tarjouspyyntövalmistelun laajuus riippuu siitä, miten rakennus tehdään. Rakenn...

Vain Rakentaja.fi -palvelun jäsenet voivat lukea tämän artikkelin kokonaan. Kirjaudu palveluun tai liity jäseneksi. Rakentaja.fi-palvelun jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista eikä se sisällä henkilöjäsenille kuukausi- tai vuosimaksuja.

Osa artikkelista on tarkoitettu vain jäsenillemme

Kirjaudu palveluun tai liity jäseneksi nähdäksesi artikkelin kokonaan

 
Päivitetty
1.6.2012