Millä perustein sinä valitset talotoimittajasi

Jokainen haluaa kotinsa olevan yksilöllinen ja omiin tarpeisiin täydellisesti sopiva. Paikka, jossa on tilaa elää, olla ja kasvattaa perhe. Sinulla on mahdollisuus saada oma, uusi koti juuri sellaisessa valmiudessa kuin haluat.

Jukkatalo on kerännyt sinulle sata syytä, miksi sinun tulisi valita Jukkatalo, tässä sinulle muutama poiminnaksi:


Rakentaessasi mahdollisesti loppuelämäsi kotia, haluat tietysti rakentamiseesi mukaan luotettavan kumppanin. Tuotteiden hyvä laatu, korkealaatuinen palvelu sekä luottamus siihen, että kaikki menee sovitusti ja ajallaan – sehän on ihanteellinen tapa rakentaa. Tiesitkö, että Jukkatalo on valittu jo 11. kerran luotetuimmaksi talopakettimerkiksi? Tällainen arvonimi kertoo pitkästä ja määrätietoisesta työstä, jota on tehty vuosien ajan, jotta perheillä olisi hyvä elää omissa kodeissaan. Jukkatalo sopii nimittäin kaikille asunnosta haaveileville juuri siksi, että toimitusvalmius voidaan valita kullekin asiakkaalle parhaiten sopivaksi.

Uutteruudesta kertoo myös se, että haastavassa markkinatilanteessa Jukkatalo on pystynyt kasvamaan merkittävästi jo useana vuonna peräkkäin ja saanut näin Kauppalehden myöntämän Kasvaja sertifikaatin.

30/100 Luotetuin
75/100 Kasvaja

Ekologinen koti

Vanha sanontakin jo sanoo, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Suunnitelmissaan ja haaveissaan kannattaa olla avoimin mielin, vaihtoehtoja kun on tarjolla monia ja uusia ideoita ja ajatuksia syntyy päivittäin. Hyvä koti täyttää aina lain vaatimukset ja on asiakkaan mieltymysten sekä tarpeiden mukainen.

Ekologisuus on jo sanana nostanut päätään viime vuosien aikana. Mitä ekologisuus voisi olla rakentamisessa? Tietysti materiaalivalinnoillaan pääsee vaikuttamaan omalta osaltaan hiilijalanjälkeen. Puurakentamisen hyödyt ovat nousseet esille yhtenä merkittävänä keinona hidastaa ilmastonmuutosta. Uskomatonta, mutta kasvaessaan yksi kuutiometri puuta sitoo itseensä jopa tonnin ilman hiilidioksidia ja samalla fotosynteesissä vapautuu 700 kiloa happea ilmakehään. Metsät ovatkin kasvaessaan melkoisia hiilinieluja ja puutuotteet hiilivarastoja.

Puurakentamista suunnitteleva voi siis samalla miettiä tekevänsä ekoteon, sillä materiaali, jota kotiin käytetään on uusiutuvaa. Paitsi runko, myös eriste voi olla ekologinen. Ekovilla on puupohjainen lämmöneriste, joka soveltuu tehokkaaseen sekä kestävään eristämiseen. Ja mikä parasta eriste jo itsessään on kierrätettyä, sillä sen valmistamiseen voidaan käyttää mm. kierrätettyä sanomalehteä. Eriste voidaan myös jatkokierrättää uudelleen.

Materiaalina pohjoisen puu.Materiaalina pohjoisen puu.

Tunnetko jo Jukkatalon EkoJukan ja HirsiJukan?

EkoJukka-puutalon puurungon välit on eristetty jämäkällä ja ekologisella Ekovillalevyllä. Ilmansulku on kosteutta ohjaava. Näin Ekovilla-eristeen puukuidut voivat osallistua sisäilman kosteuden tasaamiseen oikealla tavalla. Eristekerrosten väliin sijoitettu ilmansulku pysyy ehyenä esimerkiksi sähkörasioita asennettaessa. Kun huoneisiin valitaan höyryä läpäisevät, ”hengittävät” sisäverhousmateriaalit seinien eristerakenne pääsee parhaiten osallistumaan kodin sisäilman kosteuden tasaamiseen.

Hirsijukka tehdään lamellihirrestä, jonka koko on 205 x 275 mm. Seinärunko on heti asennuksen jälkeen pintakäsittelyä vaille valmista seinäpintaa. Hirsikertojen välissä oleva joustava saumatiiviste varmistaa hirsisaumojen tiiviyden ja eristävyyden. Massiivinen hirsiseinä tasaa tehokkaasti sisätilan kosteuden vaihteluja taaten asukkaille aina huippuluokan sisäilman ja viihtyisyyden. Raaka-aineena on käytetty pohjoisen tiukkasyistä mäntyä.

9/100 Ekologinen seinärakenne
10/100 Hirsijukka
29/100 Ekologinen


Tutustu Jukkatalon seinärakennevaihtoehtoihin tarkemmin.

Lataa onnistujan opas:
www.jukkatalo.fi/rakentaminen/onnistujan-opas/

Jukkatalo tarjoaa sinulle kolme erilaista runkovaihtoehtoa joista valita.Jukkatalo tarjoaa sinulle kolme erilaista runkovaihtoehtoa joista valita.

Millaisen kodin sinä haluat?

Moni rakentamista suunnitteleva arkailee tuota suunnittelu ja rakennusvaihetta. Saanko sellaisen kodin kuin oikeasti haluan? Pelko on turhaa, sillä Jukkatalon koteja suunnittelevat ja pystyttävät ammattitaitoiset henkilöt hetkessä niin halutessasi. Joskus on helppo lähteä muokkaamaan valmista talomallia mieleisekseen, toisinaan on kuitenkin helpompaa lähteä tyhjältä pöydältä toiveiden ja tontin vaatimuksien kovin eroessa toisistaan.

Tutustu Jukkatalon laajaan talomallistoon, joka käsittää kymmeniä 1-2 kerroksisia talomalleja aina 33 neliön kodista 172 neliöiseen omakotitaloon asti. Valmiista mallitaloista huolimatta sinulla on mahdollisuus saada yksilöllinen ja sinua varten suunniteltu koti. Voit muokata yhdessä myyjän kanssa seinien sijaintia, huoneiden paikkaa joka julkisivutyyliä, katon muotoa ja seinärakenteita. Valmismallien muokkaus on mahdollista monin eri tavoin, eikä räätälöintipalvelu maksa teille mitään. Päämääränä on koti, jonka tunnet omaksesi heti ensi hetkestä lähtien.

Onko mielessäsi täysin uniikki talo? Voit tuoda Jukkatalon myyjälle oman luonnoksesi, jonka pohjalta voidaan suunnitella koti, joka vastaa toiveitanne ja sopii tontillenne.
Jukkatalo on muunneltavissa mieleiseksesi.Jukkatalo on muunneltavissa mieleiseksesi.

Mitkä ovat suosituimmat muutostoiveet?

Luonnonvalo sekä tilantuntu ovat tänä päivänä ne kaivatuimmat asiat kodeissa. Sen myötä myös muutostoiveiden listalla näkyvät toiveet ikkunoiden suurentamisesta, huonekorkeuden lisäämisestä sekä myös terassien suurentamisesta. Koska Jukkatalon kodit on mahdollista saada myös kiintokalusteineen, voidaan muutoksia tehdä myös näihin kalusteisiin, itse sisustukseen sekä talotekniikkaan. Toivotut muutokset eivät pääse yllättämään loppulaskussa, sillä jo suunnitteluvaiheessa myyjä käy läpi millaiset vaikutukset milläkin muutoksella on lopulliseen kokonaishintaan.

34/100 Laaja talomallisto
35/100 Muunneltavuus
44/100 Valintojesi mukainen

Kaikki 100 syytä valita Jukkatalo löydät täältä!


100 syytä

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö ja/tai tilaa esitteet!


 
Julkaistu
22.6.2020