Ikuisesti kuiva koti

Kosteusongelmat ovat hyvin yleisiä vanhemmissa taloissa, mutta joskus uudemmissakin taloissa voi tulla ongelmia kosteuden kanssa. Näitä ongelmia voidaan kuitenkin ehkäistä tehokkaasti ja varmistaa turvallinen asuminen. Petri Turtiainen kertoo, miten hänen poikansa Mikael Turtiaisen asuntomessuille rakennettavaan kotiin valittiin SafeDrying-järjestelmä.

Tuusulan asuntomessujen kohde Villa MikaelTuusulan asuntomessujen kohde Villa Mikael

Vesivahinko kellarissa

Petri Turtiaisen vuonna 1960 valmistuneessa rintamiestalon kellarikerroksessa huomattiin vesivahinko. Vahinko korjattiin vakuutusyhtiön toimesta, mutta korjaus ei onnistunut kunnolla, vaan vuonna 2016 saunaremontin yhteydessä huomattiin kosteutta lattiassa.

Asiaa tutkittiin tarkemmin, jolloin löydettiin ongelman lähde: valetun pintalaatan ja pohjalaatan väliseen tilaan oli jäänyt kosteutta vesivahingosta, mikä oli syövyttänyt rautaisen viemäriputken rikki. Kolmasosa lattiasta oli jo purettu, kun todettiin, että lattiasta olisi pitänyt purkaa vielä puolet ongelman korjaamiseksi. Vakuutusyhtiö olisi halunnut korjata kosteusongelman samalla tavalla kuin aiemminkin, mutta Petri Turtiainen lähti tutkimaan asiaa, koska hän halusi saada korjattua kosteusongelman kerralla kuntoon lattiaa kokonaan purkamatta.

Turtiainen kertoo tutustuneensa asuntomessuilla SafeDrying-järjestelmään, eli ilmakuivaavaan lattialämmitykseen, ja keksineensä silloin, että järjestelmä voisi olla ratkaisu hänen talonsa kosteusongelmaan. SafeDrying-järjestelmä asennettiin kellarikerrokseen lattiarajaan väliseinien viereen.

Petri Turtiainen Villa Mikaelin keittiössä.Petri Turtiainen Villa Mikaelin keittiössä.

Turtiaisen talon lattiasta tuli tietynlainen koekappale, koska vielä silloin ei tiedetty, kuinka hyvin järjestelmä tulisi kuivaamaan vanhat rakenteet. Tiedettiin, että uusi lattia tulee kuivumaan hyvin, mutta vanhasta laatasta ei ollut takuita. Koe onnistui yli odotusten, ja 4-5 kuukauden päästä kosteutta oli lähtötilanteesta jäljellä vain alle 10 %.
 

SafeDrying aloitti järjestelmänsä myynnin ilmakiertoisena lattialämmityksenä. Turtiaisen remontin myötä huomattiin sen rakenteita kuivaava ominaisuus, jolle saatiin patentti. Järjestelmän kehityksessä alettiin keskittyä kuivatukseen, ja nykyään SafeDrying on kuivatusjärjestelmä.

Kerrostalon jatkuvat kosteusongelmat riesana

Mikael Turtiainen asui Kruununhaassa 1800-luvulla rakennetussa arvokiinteistössä, ja hänellä oli samassa taloyhtiössä kuntoutustilat. Talon alimmaisen kerroksen hevostallit oli otettu asuinkäyttöön, ja siellä sijaitsi myös Mikaelin kuntoutustila. Yhdessä asunnoista huomattiin pahoja kosteusongelmia, jotka näkyivät muun muassa asunnon seinissä maalipinnan kupruiluna.
 

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Tapio Kojo esittelemässä arvokiinteistön onnistunutta remonttia.Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Tapio Kojo esittelemässä arvokiinteistön onnistunutta remonttia.

Asunto korjattiin monta kertaa perusteellisesti, mutta ongelmat eivät hävinneet, koska ne johtuivat rakennuksen perustamistavasta. Rakennus oli rakennettu kalliota vasten, jolloin kosteus pääsi valumaan kalliota pitkin koko ajan perustuksia päin ja kosteus nousi kapillaarisesti ylöspäin. Oman haasteensa toi kosteusongelmien korjaus kiinteistön sisäpuolelta. Korjauksia ei voitu toteuttaa rakennuksen ulkopuolelta, koska toinen taloyhtiö sijaitsi ihan vieressä, juuri siinä kohtaa, mihin olisi voitu harkita salaojia.

Taloyhtiö oli jo lunastanut asunnon itselleen, ja pelkona oli, että se joudutaan muuttamaan muuhun käyttöön sopivaksi tilaksi. Korjauksiin oli käytetty jo 100 000 euroa, mutta kosteusongelmista ei päästy eroon. Petri Turtiainen antoi vinkin taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle Tapio Kojolle SafeDryingista, kun huomattiin, että talon kosteusongelmia ei saatu kuntoon. Vuonna 2018 taloyhtiön alimmaiseen kerrokseen asennettiin SafeDrying-järjestelmä.

SafeDrying-järjestelmällä saatiin seinät ja perustukset kuiviksi ja asunto taas asuinkäyttöön.

Järjestelmällä ei pystytä estämään kosteuden valumista kalliota pitkin perustuksia päin, mutta rakenteet pysyvät järjestelmän avulla kuivina ja asunnossa on turvallista asua.

Lue lisää arvokiinteistön kuivatuksesta >>

SafeDrying -kuivatus- ja kuivanapitojärjestelmä

  • Suomalainen Tekesin kanssa kehitetty innovaatio
  • Ensimmäinen patentti saatu 2015, Eurooppalainen patentti saatu 2020
  • Valittu mukaan uuteen Ympäristöministeriön kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakennusten korjausoppaaseen
  • Korjauskohteissa voidaan toteuttaa pinta-asennuksena ilman väistötiloja ja toiminnankeskeytyksiä
  • Uudiskohteissa kuivatuskanavat tulevat betonivalun sisään
  • Kustannustehokas, varma ja helppo tapa kuivata sekä pitää rakenteet kuivina
  • Mahdollistaa aiemmin jopa korjaamattomina pidettyjen rakenteellisten kosteusongelmien ratkaisemisen/korjaamisen

Terve, esteetön oma koti

Mikael Turtiainen halusi rakentaa itselleen aidosti esteettömän elinikäisen talon. Kun hänen äitinsä huomasi Tuusulan asuntomessujen 2020 tonttihaun, Mikael ja hänen avustajansa puolisoineen päättivät rakentaa kotinsa yhteiselle tontille.

Mikael aloitti suunnittelun yhdessä isänsä Petrin kanssa miettien, minkä verran mikäkin toiminto vaatii tilaa, ja sen mukaan määräytyivät huonekoot. Näiden tietojen ja ajatuksen kanssa mentiin arkkitehtitoimistoon, jossa suunniteltiin sopiva pohjaratkaisu. Tärkeintä oli, että talosta tulisi aidosti esteetön ja terve.

Taloksi valikoitui Hongan perinteinen pilaripalkkirakenteinen talo. Rakenteet ovat läpi hengittäviä ja seinät hyvin äänieristettyjä. Vaikka ikkuna olisi auki, ulkoa tulevat äänet eivät kantaudu sisälle. Eristeenä käytetty puukuitueriste on terveellinen ja mäntyhirrestä tehdyt seinät luonnostaan antibakteerisia. Kaikki materiaalit ovat luonnonmukaisia ja tarkkaan harkittuja, jottei niistä tule haitallisia päästöjä sisäilmaan.

Talo on perustettu reunavahvisteiselle kantavalle laatalle, jossa on käytetty Finnfoamin järjestelmää. Oli heti selvää, että myös Mikaelin taloon asennetaan SafeDrying-järjestelmä, koska talosta halutaan elinikäinen ilman kosteusongelmia. Tästä syystä lattiaan on valettu SafeDryingin ilmakuivaava lattialämmitys.

Vaikka kosteutta tulisikin, se ei olisi ongelma Mikaelin talossa. Järjestelmä kuivaisi lattian rakenteet samalla, kun se myös lämmittää sen.

SafeDrying-järjestelmä on valettu Villa Mikaelin lattiaan.SafeDrying-järjestelmä on valettu Villa Mikaelin lattiaan.

Yksityiskohdilla on merkitystä

Talo on pyritty suunnittelemaan täysin esteettömäksi ja helposti käytettäväksi. Tähän vaikuttavat niin värit, materiaalit kuin tekniset ratkaisutkin. Mikael on valinnut talossa käytettävät värit ja materiaalit, ja Petri on ollut vastuussa teknisten ratkaisujen toteutuksesta yhdessä eri valmistajien kanssa.

Mikaelin talon ratkaisut:

  • Ulko- ja sisätilat ovat samassa tasossa, jolloin ei tarvita erillisiä ramppeja. Ulkona ja sisällä käytetään samaa liuskekiveä lattiamateriaalina, jotta tiloista saadaan yhtenäiset. Kulkuväylissä käytetään pienempää liuskekivilaattaa paremman kävelytuntuman saamiseksi ja se luo samalla luonnolliset kulkuväylät taloon.
  • Seinien värivalinnoilla toteutetaan aistiesteettömyyttä. Koska ihminen oppii aisteillaan, eläminen helpottuu jo opitussa ympäristössä. Petri Turtiainen kertoo esimerkkinä lähikaupan, jossa on remontin yhteydessä järjestetty hyllyt uudelleen. Ensimmäiset kerrat uudessa lähikaupassa tuntuvat ahdistavilta ja mitään ei tunnu löytyvän. Tämän vuoksi talon sisäpihan puoleiset seinät ovat tummat ja tien puoleinen seinä on vaalea. Samoin Mikaelin makuuhuone on viininpunainen.
  • Painovoimainen ilmanvaihto sähköisillä tehostimilla. Tuuletusluukuissa on termostaatilla toimivat korvausilmaventtiilit. Luukun yläosassa on sähköllä toimiva sekoittaja, joka puhaltaa raikkaan ilman ylöspäin huoneeseen. Ilmahormi ja katolla sijaitseva säädettävä tuulitehostaja viimeistelevät ilmanvaihdon. Vara-akuilla varmistetaan tekniikan käyttö sähkökatkojen aikana.
  • Talon älykkyys, jota Mikael pystyy ohjaamaan kellollaan, jossa on Alexa. Esimerkiksi nukkumaan mennessä Mikael voi sammuttaa kaikki tarvittavat valot vain yhdellä käskyllä. Talon liukuovet toimivat myös automaattisesti kulkemisen helpottamiseksi.
  • Koiran oma pieni nosto-ovi mahdollistaa itsenäisen ulkoilun.
Lue lisää Mikaelin talosta >>

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

 
Julkaistu
8.6.2020