Mikä avuksi, kun piha on rikkakasvien tai sammaleen valtaama?

Tuulen mukana leviäviltä siemeniltä on mahdotonta täysin välttyä mullantuotannossa, koska monet kasvit tuottavat tuhansittain siemeniä, jotka leviävät helposti pitkiäkin matkoja. Kun siemenet päätyvät kosteaan ja ravinteikkaaseen kasvualustaan, ne alkavat nopeasti itää.

Yksivuotisten rikkakasvien hävittämisessä olennaisinta on huolehtia siitä, etteivät ne pääse siementämään. Siksi rikkakasvit tulisi poistaa kasvualustasta kitkemällä ne nuorina. Myös monivuotiset rikkakasvit voivat levitä kasvualustaan siementen avulla. Niidenkin taimet on tärkeintä kitkeä ajoissa pois, jotta juuret eivät ehdi levitä syvälle kasvualustaan ja jäädä siten pitkäaikaiseksi riesaksi.

Yleisimmin monivuotisia rikkakasveja kasvaakin istutusalueelle siksi, että niiden juuria on jäänyt pohjamaahan. Jos olosuhteet ovat suotuisat rikkakasveille, ne voivat kasvaa uuden kasvualustan läpi jopa metrin syvyydestä.

Katekerros istutusalueiden multapinnalla vähentää
siemenrikkakasvien itämistä ja pidentää kasteluväliä.

Katekerros istutusalueiden multapinnalla vähentää siemenrikkakasvien itämistä ja pidentää kasteluväliä.

Istutukset kannattaa tehdä heti mullan levityksen jälkeen. Kun kattava kasvusto saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti, puutarhakasvit kilpailevat tehokkaasti kasvutilasta rikkakasvien kanssa.

Istutukset kannattaa tehdä heti mullan levityksen jälkeen. Kun kattava kasvusto saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti, puutarhakasvit kilpailevat tehokkaasti kasvutilasta rikkakasvien kanssa.

Tarvitsetko isomman määrän hyvälaatuista multaa? Tilaa Kekkilän laadukasta irtomultaa, jossa ei ole monivuotisten rikkakasvien juuria >>>

Rikkakasvien kasvun ehkäisemiseksi mullan pinta kannattaa harata aurinkoisella säällä ja tehdä istutukset heti mullan levityksen jälkeen. Kun kattava kasvusto saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti, puutarhakasvit kilpailevat tehokkaasti kasvutilasta rikkakasvien kanssa ja kitkemisen tarve vähenee.

Kasvualustan päälle on hyvä levittää riittävän paksu katekerros heti istutusalueen perustamisen jälkeen. Näin kate estää tehokkaasti siemenrikkakasvien itämistä.
 

Vinkki! Nurmikoilta ei ole tarpeen kitkeä yksivuotisia rikkakasveja, kuten jauhosavikkaa ja ukontatarta, sillä ne eivät kestä leikkaamista ja kuolevat pois, kun nurmikon leikkaaminen aloitetaan. Ruohonleikkurin terä kannattaa säätää alussa korkeimmalle tasolle, jotta nurmiheinät eivät vioitu.

Nurmikko tarvitsee kasvaakseen paljon valoa, joten se ei pärjää kovin varjoisessa paikassa.

Nurmikko tarvitsee kasvaakseen paljon valoa, joten se ei pärjää kovin varjoisessa paikassa.

Sammal ei viihdy hyväkuntoisella nurmikolla

Sammaleen torjunnassa keskeisintä on pitää huolta nurmikon kasvukunnosta esimerkiksi kalkitsemisella ja lannoituksella. Erilliseen sammaleen poistoon ei ole tarvetta, jos nurmikon kasvuolot saadaan optimaalisiksi, koska tällöin sammal häviää ajan myötä itsekseen.
 

Näin hoidat nurmikkosi tasaisen tuuheaksi ja kauniin vihreäksi − lue lisää >>>

Kovassa kulutuksessa olevan nurmikon kasvualusta voi myös tiivistyä käytössä liikaa, jolloin nurmikon juuristo alkaa voida huonosti ja kasvu heikkenee. Tällöin auttaa kasvualustan ilmaaminen. Kun ilmaaminen yhdistetään karkean hiekan tai Kekkilä Nurmikonhoitomullan levitykseen, saadaan paras tulos tiivistymisen korjaamiseen.

Jos paikka on kovin varjoinen, nurmikolla ei ole mahdollisuutta voida hyvin. Tällöin kannattaakin valita maanpeitoksi jotain muuta kuin nurmikkoa. Jos alueen ei tarvitse kestää tallausta, sammalpintakin voi olla kaunis vihreä maanpeitto. Mikäli alueen täytyy kestää runsasta kulutusta, hyvä valinta voi olla esimerkiksi kiveys, ja kasvillisuudeksi voidaan laittaa varjossa viihtyviä kasveja omille istutusalueilleen.

Kekkilän multa sisältää sopivassa suhteessa hiekkaa, turvetta ja kompostia, eikä siinä ole monivuotisten rikkakasvien juuria. Kekkilän multa sisältää sopivassa suhteessa hiekkaa, turvetta ja kompostia, eikä siinä ole monivuotisten rikkakasvien juuria. 
Rihmastoa, sieniä tai pahaa hajua mullassa

Hyvän mullan kuuluu sisältää myös mikrobeja, ja sopivissa oloissa erilaiset homeet voivat muodostaa näkyvää kasvustoa kasvualustan pinnalle. On siis aivan normaalia, että esimerkiksi nurmikon pintaan voi joskus kasvaa sienten itiöemiä.

Sienikasvustosta ei ole kasveille haittaa. Mikäli homeiden ulkonäkö häiritsee, kasvualustan pintaa voi sekoittaa. Pinta kuivuu ilmavampana nopeammin ja sienten kasvu heikkenee. Jos mullan pinnalla kasvaa reilusti hometta ja sieniä, kannattaa pohtia, onko kasvualustaa kasteltu liikaa, sillä liiallinen märkyys voi tappaa kasvin.

Mikrobien toiminnasta muodostuvia kaasuja saattaa kertyä suuressa kasassa varastoitavan mullan sisäosiin erityisesti talvella, kun jäisen pinnan takia kaasut eivät pääse vaihtumaan. Keväällä maan sulaessa seurauksena voi olla tilapäinen hajuhaitta, kun kasaa pöyhitään asiakkaalle toimituksen yhteydessä. Haitta on kuitenkin hetkellinen ja häviää muutamissa päivissä kasan levityksen jälkeen. Hajusta ei ole haittaa kasveille.

 
Julkaistu
22.6.2020