Terveellistä ja tyylikästä lisätilaa hirrestä

Pieni pihasauna pihakoivujen katveessa. Kesäinen oleskelutila, jossa mahtuu viettämään aikaa satoi tai paistoi. Vierasmaja satunnaisille vieraille tai vaikka minimökki omia harrastuksia varten. Jokainen näistä on mahdollista toteuttaa sekä omakotitalon että huvilan pihalle. Monet meistä haaveilevat lisätilasta sekä mahdollisuudesta jatkaa sisätiloja, mutta miksi sitä ei loisi ulos ihan omaa pientä keidastaan?

Kontio Nalle 30AKontio Nalle 30A

Löydä omasi

Jo rakennettu ympäristö sekä oma piha määrittelevät omalta osaltaan, minkälainen piharakennus pihalle sopii. Huippumodernissa ympäristössä perinteisellä maalaisromanttisella tyylillä varustettu rakennus, vaikka olisikin pieni, pistää silmään, samoin käy myös päinvastaisessa skenaariossa. Yhtenäinen muotokieli kaikissa ympäröivissä rakennuksissa luovat pihapiiristä kauniin kokonaisuuden.

Kontion mallistot on luotu sopimaan niin urbaaniin kuin myös metsäisempään maisemaan. Vaihtoehtoja löytyy niin kokoluokissa kuin myös visuaalisessa muotokielessä, unohtamatta tietenkään myös mallien muuntuvuutta erilaisille käyttäjille sopivaksi.

Kontion Nalle-, Glass House- sekä Sky House -mallistoista löytyy jo valmiina useita vaihtoehtoja pieniin 15-25 m² suuruisiin piharakennuksiin, mutta jos haluatkin jotain persoonallisempaa – sekin onnistuu.

Kontion mallistojen rakennukset ovat muunneltavissa omaan makuun sekä pihaan sopivaksi.

Glass Housen suuret ikkunat heijastavat maisemaa.Glass Housen suuret ikkunat heijastavat maisemaa.

Perinteikäs ja uudistunut - Kontio Nalle

Vuoden 2020 alussa raikkaalla tavalla uudistunut Kontio Nalle antaa katsojalleen jotain perinteistä, mutta uudella twistillä. Perinteitä kunnioittavasta Nallesta haluttiinkin muokata mallisto, jossa olisi myös ripaus modernimpaa otetta mukana.
Jokaisessa mallissa on tarjolla useampi pohjaratkaisu, josta voi löytää mieleisensä, tai johon on helppo lähteä miettimään haluttuja muutoksia. Muuntuvuutta tarjoavat myös erilaiset mahdollisuudet makuuparveen, mukava lisä erityisesti silloin, kun tietää, että mahdollisia vieraita tarvitsee majoittaa.

Kontio Nalle -malliston pienimmissäkin malleissa on mahdutettu erittäin toimivalla tavalla kaikki, mitä ihminen voi tarvita. Nalle-malliston suunnittelun keskiössä onkin ollut tavallinen ihminen kaikkine arjen toimineen. Nallea voisikin kuvailla käytännölliseksi ratkaisuineen.

Lue uudistuneesta Nalle-mallistosta

Kurkista koko Nalle-mallisto

Kontio Nalle 25AKontio Nalle 25A

Selkeä ja pelkistetty - Glass House

Glass Housen alkuperäinen inspiraatio on kotoisin Kaliforniasta. Malliston mallit henkivät pelkistettyä ja minimalistista tyyliä yhdistettynä ulkoasun tuomaan näyttävyyteen sekä uudenlaisiin pohjaratkaisuihin. Valoa näihin malleihin suorastaan tulvii, sillä nimensä mukaisesti ikkunapinta-alaa on paljon. Vaikka ikkunapinta-ala on suuri, se ei ole häiritsevää, sillä ikkunat tuovat ympärillä olevat maisemat ikään kuin suureksi ja muuttuvaksi maisematauluksi.

Malliston kaikkiin malleihin on saatavilla vaihtoehtona harjakatto tai pulpettikatto. Voit myös valita avoterassin ja katetun terassin välillä.

Glass Housen pienimmät mallit Glass House 15 A, 15 B ja 15 C (15 m²) osoittavat, että myös vähäisiin neliöihin on mahdollista mahduttaa kaikki se, mitä tarvitsee. Nämä mallit soveltuvat niin pieneksi pihasaunaksi kuin myös käytännölliseksi vierasmajaksi parillekin vieraalle. Kooltaan hieman suurempi Glass House 25 tarjoaa myös erinomaiset toiminnallisuudet.

Tutustu Kontio Glass Houseen

Kontio Glass House 25EKontio Glass House 25E

Mahtipontisen moderni - Sky House

Kontio Sky Housen perusajatus on, että siitä on riisuttu pois kaikki sellainen, mikä voisi olla ympäröivän maiseman tiellä. Isot, korkeuksia tavoittelevat ikkunat tekevät sisätilat osaksi luontoa. Huolimatta siitä, että tämä mallisto juhlistaa kaikkea ympärillään olevaa, sulkee se silti asukkaansa syliinsä ja pitää huolta yksityisyydestä. Sky Housen kohdalla on panostettu myös ulkona viihtymiseen, sillä katon muodostama näyttävä lippa mahdollistaa useita erilaisia terassiratkaisuja. Sky Housen myötä Kontio onkin halunnut tarjota arjesta poikkeavaa ja näyttävää arkkitehtuuria.

Sky House 25 sopii erinomaisesti pariksi Sky House -talolle tai -huvilalle. Tämä malli antaa käyttömahdollisuuksia aina pienestä saunamökistä vierasmajaksi asti, sisätiloista on jo olemassa parikin erilaista variaatiota valmiina. Korkea oleskelutila saa myös pienemmän mökin tuntumaan suuremmalta mitä onkaan.

Tutustu Kontio Sky Houseen

Kontio Sky House 30AKontio Sky House 30A

Kiinnostuitko, ota rohkeasti yhteyttä tästä:

Nyt sinulla on myös mahdollisuus verkkotapaamiseen, jossa voit tarvittaessa käyttää äänen lisäksi videota ja näytön jakamista. Näin asioiden käsittely on helppoa ja mukavaa kotoakin käsin. Jätä siis rohkeasti yhteydenottopyyntö, niin sinuun ollaan yhteydessä.

 
Päivitetty
10.8.2020