• Etusivu
  • Rakentaminen

Asiat hoituvat myös etäyhteydellä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 21.04.2020
20204_64021.jpg

Etäyhteyksien käyttö laajenee vauhdilla. Muutamassa viikossa olemme oppineet hoitamaan asioita uudella tavalla. Yhä useampi asia hoituu nyt etäyhteyksien avulla. Osa työskentelee, opiskelee, treenaa ohjatusti ja pitää yhteyttä sukulaisiin sekä ystäviin etäyhteyden välityksellä. Nyt hoituvat myös monet rakentamis- ja remontointihankkeiden valmistelut etäyhteyksien avulla.

Kodin kunnostus kiinnostaa

Vallitsevassa tilanteessa kiinnostus kodin kunnostamiseen on kasvamassa. Kotona on nyt vietetty aikaa tavanomaista enemmän ja moni on kyhännyt itselleen etätyöpisteen kotiin. On mahdollista, että etätyön tekeminen kasvaa pysyvästi. Kodista on tullut yhtäkkiä yhä tärkeämpi ja on ollut aikaa kiinnittää sen toimivuuteen ja viihtyisyyteen enemmän huomiota.

Keittiön suunnittelu onnistuu kotoa käsin

Saadut kokemukset ovat olleet hyviä. Kysyimme asiaa Keittiömaailmasta ja Markkinointipäällikkö Satu Halla kommentoi asiaa seuraavasti.

- Etäpalaverit sujuvat itse asiassa tosi hyvin, niin myyjien kuin asiakkaiden mielestä. Iso digiloikka on lyhyessä ajassa otettu.

Kelpaisiko ilmainen valaistussuunnitelma? Etänä tai paikan päällä!

Suunnitelmat laatii aina yksilöllisesti LedStoren valaistusammattilainen. Veloituksettomiin suunnitelmiin riittävät taustatiedoiksi esim. valokuvat kohteesta ja ruutupaperiluonnos tilan mitoista. Laajemmat, maksulliset suunnitelmat, esim. sähkösuunnitelman tueksi piirretään halutulla tarkkuustasolla mittakaavassa olevaan pohjapiirrokseen, keittiösuunnitelmaan ja/tai julkisivukuviin ja toimitetaan pdf-muodossa sähköpostilla.

Tutustu lisää ja jätä yhteydenottopyyntö>>

Virtuaaliset taloesittelyt

Perinteiset taloesittelyt ovat myös muuttaneet muotoaan. Rakenteilla oleviin kohteisiin on tarjolla virtuaaliesittelyjä. Selkeänä etuna on se, ettei kohteen etäisyys enää vaikuta.

Taloesittelyt löytyvät perinteiseen tapaan palvelumme etusivulta Taloesittelyt väliotsikon alta Rakentaja.fi

Talovalmistajat palvelevat myös verkossa

Talovalmistajien myynti on siirtynyt nyt myös verkkoon muiden tuttujen tapojen lisäksi.

Kontio-myyjät lähettävät sinulle kutsun verkkotapaamiseen, jossa voitte yhdessä käyttää äänen lisäksi videoita sekä näytön jakamista - näin asioiden käsittely on helppoa ja mukavaa. Tutustu muutamiin Kontion malleihin.

Verkkokauppa-asiointi on luonnollisesti myös lisääntynyt.Poikkea myös verkkokaupassamme:

Rakentaminen
suunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Lyyra-korttelin tiilijulkisivu
LYYRA – Hakaniemen uusi tiilikortteli
Hakaniemeen on rakenteilla uusi maamerkki, kolmen rakennuksen LYYRA-kortteli. Alueen viime vuosien lähes ainoat uudisrakennukset nousevat Siltasaarenkadun molemmin puolin aivan metron sisäänkäynnin viereen.
20235_81907.jpg
Näin voit suojata katon tai alapohjan kosteusvaurioilta
48 prosenttia katoista pitää korjata ennen niiden varsinaisen käyttöiän päättymistä. Tätä mieltä ovat Kantarin* haastattelemat asiantuntijat, jotka vastaavat kiinteistöjen kattojen kunnosta ja niiden korjausrakentamisesta. Vakuutuksesta ei useinkaan saa korvauksia näistä vaurioista.
202112_73898.jpg
Kerrostalot maan tasalle ja uutta tilalle: Näin toimii purkava täydennys­rakentaminen
Helsingin Mellunmäessä käynnistyy Suomen suurin purkavan täydennysrakentamisen hanke. Mistä siinä on kyse?
20189_54840.jpg
Piha- ja salaojaremontti ajankohtaista?
Taloyhtiön piha- ja salaojaremontin tarvekartoitus sekä suunnittelu kannattaa ehdottomasti antaa luotettavan suunnittelutiimin hoidettavaksi. Suunnittelua johtaa kokenut pääsuunnittelija. Piha- ja rakennesuunnittelija kiinnitetään taloyhtiön palvelukseen heti alussa.Arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n arkkitehti ja toimitusjohtaja Tero Seppänen, tiivistää:-Yhteistyö on voimaa ja asiakas voittaa aina, kun suunnittelijoiden yhteistyö toimii heti hankkeen alusta saakka. Tarjoamme rakennesuunnitteluun yhdistettynä pihasuunnitteluosaamisen ja lopputuloksena on salaojaremontin jälkeen teknisesti erinomaisesti toimiva ja viihtyisämpi hyvin suunniteltu pihaympäristö. Kiinteistön arvo nousee.
201110_28374.jpg
Pienhiukkaset ovat yllättäviä tappajia
Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat sydän- ja verisuonisairauksista sekä hengitystiesairauksista (allergikot) kärsivät ovat hengityselinten kautta kulkeutuvien pienhiukkasten armoillaHiukkaset kulkeutuvat hengitettäessä keuhkojen kautta verenkiertoon muuttuen kiusallisesta ongelmasta vakavaksi terveyttä uhkaavaksi ongelmaksi.
20233_81150.jpg
Teräskatto oli Jarille helpottava valinta: "Huoleton ja pitkäikäinen"
Jari Lehtosen omakotitalo sai uuden katon pian talokauppojen jälkeen. Valinta kohdistui ekologiseen GreenCoat®-teräkseen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton