Pidetään kodeistamme huolta: Phyn Plus -enemmän kuin vuotovahti

Koti on meille tärkein paikka. Varsinkin suomalaisille on itsestään selvää, että kotona on puhdasta vettä, lämpöä, viileyttä ja raikasta ilmaa tarpeen mukaan. Koska talotekniikka on usein piilossa, se unohtuu helposti. Usein sen merkityksen muistaa vasta kun jotain tapahtuu: koti ei lämpenekään syksyllä ilmojen viilennyttyä tai putki alkaa vuotaa aiheuttaen tuhoja talon rakenteissa.

Vedenkulutus voi yllättää

Vesivahingot ovat lukumäärältään suurin vakuutusyhtiöiden korvaama vahinko omakotitaloissa. Moni yllättyy siitä, että korvaukset kuitenkin harvoin kattavat koko vahinkoa, sillä ikävähennykset ja omavastuut vähentävät korvaussummaa. Vettä kuluu huomaamatta myös ilman vesivuotoja. Yllättävän suuri vedenkuluttaja on vanha wc-istuin, jonka vuotava tiiviste voi päästää vettä läpi jopa kymmeniä litroja päivässä. Varsinkin teinit viihtyvät suihkussa luvattoman kauan ja kesällä nurmikon kastelu voi näkyä yllättävänä piikkinä vesilaskussa. Vaikka Suomessa vettä on vielä toistaiseksi riittänyt, viime kesinä uutiskynnyksen ovat meilläkin ylittäneet joidenkin vesilaitosten suositukset veden säästämiseksi. Näkyykö tämä tulevaisuudessa veden hinnoittelussa?

Ison vesivahingon voi ehkäistä vuotovahdilla. Phyn Plus on älykäs vedenvalvontajärjestelmä, joka on paitsi vuotovahti, myös paljon enemmän. Phyn Plus tarkistaa putkistosi kunnon säännöllisesti, ilmoittaa poikkeuksellisesta vedenkäytöstä, sulkee veden vesivuototilanteessa ja varoittaa putkien jäätymisvaarasta. Se antaa myös tarkkoja vesipistekohtaisia tietoja veden käytöstä, vertaa niitä kotitalouksien keskimääräiseen vedenkäyttöön ja auttaa sinua säästämään vettä ja rahaa. Saat kaiken tiedon älypuhelimeesi, jolla voit halutessasi myös katkaista tai avata vedentulon etänä vaikka lomareissultasi.

Tutustu monipuoliseen Phyn Plus -vedenvalvontajärjestelmään osoitteessa www.phyn.com. Voit ostaa sen asennettuna edullisella kuukausimaksulla verkkokaupasta tai jättää tarjouspyynnön, jolloin alueellasi toimiva Phyn Plus -laitteita asentava ammattilainen on sinuun yhteydessä.
 

Vältä vesivahingot,
tunne kulutuksesi
ja opi samalla vedenkulutuksesi säästömahdollisuuksista
.

29,90 €/kk (30 kk)

Lue lisää kaupassa

LVI-tekniikka (Lämpö, Vesi, Ilma) saattaa tuntua asialta, jonka miettimiseen ei haluaisi käyttää paljon aikaa. Onneksi on kuitenkin olemassa laitteita, palveluita ja ammattilaisia, joiden avulla voidaan ehkäistä vahinkoja ja jotka tulevat avuksi hädän hetkellä. Pidetään siis kodeistamme huolta!

Voit myös jättää yhteydenottopyyntöjä



 
Päivitetty
12.5.2020