Yleisimmät haasteet jätevesisaneerauksessa
Mikä jätevesisaneerauksessa pelottaa?

Ennen vuotta 2004 rakennetuilla pohjavesialueella sijaitsevilla kiinteistöillä olisi pitänyt olla ympäristönsuojelulain mukainen jätevesijärjestelmä toiminnassa 31.10.2019 mennessä. Asetus käsittää myös ne kohteet, jotka sijaitsevat max. 100 metrin päässä rantaviivasta.
 

Määräaika meni jo, miksi vieläkin on tuhansia kohteita, joihin jätevesisaneeraus on tekemättä?

Kiinteistöt, jotka eivät kuuluneet edellä mainittujen alueiden piiriin, kunnostavat jätevesijärjestelmänsä muiden ajan saatossa tarvittavien korjaustöiden yhteydessä. 
Kiinteistöt, jotka eivät kuuluneet edellä mainittujen alueiden piiriin, kunnostavat jätevesijärjestelmänsä muiden ajan saatossa tarvittavien korjaustöiden yhteydessä. 

Ensinnäkin, mistä pitäisi aloittaa?

Kun jätevesisaneerausta aletaan miettiä, kannattaa heti jo alussa ottaa yhteys jätevesisuunnittelijaan. Jätevesisuunnittelu alkaa suunnittelijan tekemällä tonttikäynnillä. Samalla keskustellaan yhdessä toiveista ja tarpeista, joita suunnittelun ja valittavan jätevesijärjestelmän tulee ratkaista.

Kohdekäynnin jälkeen suunnittelija tekee suunnitelman sekä laatii asiakkaan puolesta lupahakemukset kunnalle. Rakennettaessa täysin uutta vakituista tai kesäasuntoa vaaditaan rakennusluvan liitteeksi jätevesisuunnitelma. Vanhaa kohdetta kunnostettaessa jätevesisuunnitelma tulee toimittaa kunnan lupaviranomaiselle toimenpidelupahakemuksen liitteenä. Projektissa kannattaa huomioida lupahakemusten käsittelyn vaatima aika, joka vaihtelee kunnittain muutamasta viikosta jopa puoleen vuoteen.

Suunnitelman sisältämän materiaaliluettelon avulla voi pyytää tarjouksen valitusta jätevesijärjestelmästä ja asennuksesta, esimerkiksi Vestelliltä

Asentamisen vaikeus ja jälkihuolto huolettavat

Biopuhdistajan asennus on äärimmäisen helppoa ja se vie tilaa vain alle kaksi neliötä.
Betonirungon ansiosta se ankkuroituu maahan ja asennus onnistuu nopeasti vaativiinkin
kohteisiin. Tulevalla ja lähtevällä viemärillä on korkeuseroa vain 5 cm. Näkyviin jää ainoastaan
siisti kansi ja puhdistetun veden voi ohjata luontoon ilman jälkikäsittelyä. Ainoa huolto on
tyhjennys kerran vuodessa tai harvemmin.

Tilaa Biopuhdistaja-esite veloituksetta

Herkillä alueilla, kuten pohjavesi- ja ranta-alueilla, vaaditaan usein kaksoisviemäröinti. Jätevesien
käsittely on toimintavarmempaa, kun käymäläjätevesiä (mustat jätevedet) ei sekoiteta huomattavasti puhtaampiin pesuvesiin (harmaat jätevedet). Ratkaisuna on, että wc-vedet johdetaan umpisäiliöön ja harmaat vedet eli talousvedet käsitellään erikseen esimerkiksi Vestellin Biopuhdistajalla.Herkillä alueilla, kuten pohjavesi- ja ranta-alueilla, vaaditaan usein kaksoisviemäröinti. Jätevesien käsittely on toimintavarmempaa, kun käymäläjätevesiä (mustat jätevedet) ei sekoiteta huomattavasti puhtaampiin pesuvesiin (harmaat jätevedet). Ratkaisuna on, että wc-vedet johdetaan umpisäiliöön ja harmaat vedet eli talousvedet käsitellään erikseen esimerkiksi Vestellin Biopuhdistajalla.
Biopuhdistajan toimintaperiaate on yksinkertainen.Biopuhdistajan toimintaperiaate on yksinkertainen.

Biopuhdistajan toimintaperiaate on yksinkertainen ja tehokas. Se puhdistaa WC-vesiä lukuun ottamatta kaikki jätevedet. Tarkasti suunnitellun
rakenteen ansiosta harmaat vedet puhdistetaan yhdessä säiliössä ilman saostussäiliöitä tai erillistä kenttää.
Biopuhdistajaan ei tarvitse vaihtaa suodatinmateriaaleja, kemikaaleja tai maa-aineita.

Korkean puhdistustehon vuoksi Biopuhdistaja on sopiva ratkaisu tiukimpienkin ympäristövaatimusten alueille!

Miksi jätevesisaneeraus kannattaa tehdä? Onko se vain lain pakottama toimenpide? Tutustu aiheeseen:

Jätevedet hallintaan helposti ja huolettomasti

Lue tarinoita tyytyväisten asiakkaiden kokemuksista täältä>>

Riittävätkö rahat moiseen jätevesisaneeraukseen - onko se kallista?

Mitään ei tarvitse maksaa kerralla, rahoitusmahdollisuus on aina isommissa projekteissa mahdollinen.
Pyydä tarjous Vestelliltä ja saat tarjouksen suoraan sähköpostiisi.


Voit myös tutustua tuotteisiin Rakentaja.fi -verkkokaupassa ja käyttää hyödyksi meidän tarjoamamme rahoitusmahdollisuuden.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö ja/tai tilaa esite!

www.vestelli.fi

Vestelli – puhtaiden vesien puolesta.


 
Päivitetty
30.12.2019