Tehtävä: Kaunis, kestävä ja kustannuksiltaan kohtuullinen kivitalo

Unelma omasta, juuri oman perheen tarpeisiin piirretystä yksilöllisestä pientalosta elää monen mielessä vahvana. Rakennushankkeeseen ryhtyminen saattaa hirvittää, mutta haaveilu motivoi menemään läpi harmaan kiven.

Erityisesti
pääkaupunkiseudulle rakennettaessa kustannukset saattavat helposti karata ilman
kovaa kulukontrollia ja aukotonta projektinhallintaa.  Rohkeus palkitaan lopussa, mutta yksin ei
kannata rakennuttamisen tielle lähteä.  

Erityisesti pääkaupunkiseudulle rakennettaessa kustannukset saattavat helposti karata ilman kovaa kulukontrollia ja aukotonta projektinhallintaa.  Rohkeus palkitaan lopussa, mutta yksin ei kannata rakennuttamisen tielle lähteä.  

Hyvä suunnittelija jäsentelee toiveista toteutuskelpoisen suunnitelman

Mikko ja Lotta Merisaari: "Aloitimme oman perheemme unelman rakennuttamisen vuonna 2014 vehreällä, vasta hankitulla rinnetontilla kahdestaan istuessamme. Siinä vaiheessa unelmamme oli vielä monitahoinen täynnä toivottuja tunnelmia, käytännön tarpeita, teknisiä toiminnallisuuksia ja arkkitehtonisia ajatuksia.
 

"Päädyimme hyvin pian siihen, että kokoamme itsellemme parhaan mahdollisen tiimin auttamaan unelmamme toteuttamisessa haastavalle rinnetontillemme."

Heti alkumetreiltä oli selvää, että haluamme tarkan ja rakennusvalvonnan kanssa tehokkaasti toimivan pääsuunnittelijan sekä ajattoman estetiikan ja tilojen käytettävyyden hallitsevan arkkitehdin. Kattavan kartoituksen ja muutamien tapaamisten jälkeen istuimme muutama viikko edellisen jälkeen tontillamme SAFA-arkkitehti Tero Seppäsen kanssa. Hän ja hänen yrityksensä Doventus Oy tulivatkin auttamaan meitä koko matkamme ajan.

Mikko ja Lotta Merisaari Mikko ja Lotta Merisaari 
Merisaaren perheen koti sijaitsee Espoossa kauniin vehreällä
rinnetontilla.

Merisaaren perheen koti sijaitsee Espoossa kauniin vehreällä rinnetontilla.

Älä sekoita liian erilaisia suunnittelijoita samaan soppaan

Tavoitteemme oli suunnitteluttaa talo arkkitehtonisesti korkeatasoiseksi sekä rakenteellisesti ja talotekniikan osalta niin hyvin, että voisimme itse johtaa hanketta tehokkaasti eri urakoitsijoiden kanssa. Doventus Oy:ltä hankimme tärkeimmät: arkkitehti-, piha- ja pintavesisuunnittelun sekä pääsuunnittelun. Lisäksi Doventuksen laajasta verkostosta löytyi huippuammattilaiset tekemään sähkö- ja LVI-suunnitelmat. Tämä varmisti sen, että suunnittelijoilla on sama arvomaailma, korkea keskinäinen arvostus ja kyky työskennellä toisiaan tukien.

Voit jättää yhteydenottopyynnön
 

"Suunnitelmat olivat keskenään huomattavan yhteensopivia, mikä tehosti aliurakoiden hankintaa, johtamista ja urakkarajojen hallintaa."

Viikot ja kuukaudet, jotka määrittävät elämää jopa vuosikymmeniksi eteenpäin

Sanotaan, että hankkeen kustannuksista valtaosa määräytyy suunnitteluvaiheessa. Tämän lisäksi on tärkeä muistaa, että tilojen toimivuudesta ja kauneudesta vielä suurempi osa määräytyy suunnitteluvaiheessa. Teron henkilökohtainen tyyli kuunnella toiveitamme ja muuttaa ne huomattavan kauniiksi ja toimivaksi kodiksi meille ylitti odotuksemme. Lisäksi meitä miellytti se, että hän pystyi avaamaan meille arkkitehtisuunnittelun edetessä myös eri ratkaisujen kustannusvaikutuksia.
 

"Meillä säilyi joka hetki näkyvyys siihen, miten yhdistelemme haluamamme arkkitehtoniset ratkaisut tarkkaan budjettiimme."

Arkkitehti SAFA Tero Seppänen vastasi myös kohteemme pääsuunnittelusta. Hänen kokemuksensa Espoon rakennusvalvonnan kanssa toimimisesta oikaisi monta rakennuttajan yleensä kokemaa mutkaa jo etukäteen.

Voit jättää yhteydenottopyynnön

Meillä oli tiedossa myös se, että Teron ja Doventus Oy:n suunnittelema pientalo oli voittanut Espoon kaupungin tunnustuspalkinnon omassa sarjassaan näyttelyssä ”Rakennuksen muisti”. Palkituissa ehdotuksissa oli kriteerinä mm. laadukkaat lupa-asiakirjat. Ennakoiva ja meitä rakennuttajia projektinhallinnassa ohjaava ote pääsuunnittelijan puolelta varmisti sen, ettei rakennuslupavaiheessa tullut enää yllätyksiä ja rakennuslupa käsiteltiin hyvin nopeasti.
 

"Pääsimme aloittamaan rakennustyöt aikaisin keväällä, mikä edelleen takasi, että pääsimme sisätöihin hyvissä ajoin alkusyksystä."

Unelmia ei voi suunnitella, mutta niiden toteuttamisen voi

Lopputulos on arjessa toimiva, arkkitehtonisesti hillityn ylevä ja toteutuskustannuksiltaan hyvin optimoitu oma kivitalo rinnetontilla. Neliökohtaiset loppukustannuksemme jäivät selkeästi valmiita kohteita matalammiksi. Asumme tänään kodissamme tuoreen perheenjäsenemme Alvarin ja espanjanvesikoira Chilin kanssa aivan kuten unelmoimme kolme vuotta sitten. Doventukselle antamamme ”mahdoton” tehtävä onnistui erinomaisesti."

Teksti: Mikko Merisaari

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö!



 
Julkaistu
7.10.2019