Miten eteisen saa pysymään siistinä arjen kaaoksessa?

Arjessa mennään ja tullaan, käydään töissä, koulussa ja harrastuksissa. Elämä näkyy varsinkin eteisessä. Takit ja toppapuvut, lenkkarit, lippikset ja laukut, kumisaappaat, korkokengät ja kurapuvut, huivit ja hanskat, avainniput ja koiran talutushihnat. Paljon mahtuu eteiseen. Vaan millaisessa järjestyksessä vaatteet ja tavarat ovat?

Siisti eteinen ilahduttaa.
Kun kaikelle on paikkansa,
tavarat löytyvät etsimättä ja ovat valmiina käyttöön.

Säilytysjärjestelmää hankkiessa on hyvä miettiä jo suunnitteluvaiheessa, mihin tarkoitukseen kyseinen säilytystila tulee, millaisia vaatteita ja tavaroita tilassa halutaan säilyttää.

Toimivan säilytysjärjestelmän suunnittelussa tulisi huomioida myös käyttäjien näkökulma. Lasten vaatetangot ja naulakot kannattaa sijoittaa sopivalle korkeudelle, jotta omien vaatteiden ripustaminen olisi helpompaa. Aikuisten vaatetangon korkeus on noin 160-180 cm lattiasta.

Hattuhyllynä toimii parhaiten lankahylly tai -kori. Silloin näkee helposti alapuolelta, mikä vaatekappale löytyy mistäkin. Lankahyllyt ja -korit sekä ulosvedettävät verkkokorit mahdollistavat myös sellaisten vaatteiden säilytyksen, jotka vaativat säilytykseltä ilmavuutta. Oma kori jokaiselle perheenjäsenelle helpottaa tavaroiden löytymistä.

” Sovella 3D Plannerilla suunnittelu oli todella yksinkertaista. Ohjelmalla oli helppo kokeilla eri vaihtoehtoja ja miettiä, mikä olisi meille toimivinta. Toki, kun säilytystilojen suunnitteluun ei ole ammattitaitoa, välillä mietitytti, valitseeko väärin ja olisiko joku muu idea parempi. Mutta toisaalta ohjelmalla tehdyn lopullisen mallinnuksen ei tarvitse olla kiveen hakattu, hyllyjen sijaintia voi siirtää vielä kokoamisvaiheessa, jos tuntuu, että jokin ratkaisu ei toimi. Todella näppärää oli, että suunnitelman valmistuttua sai tulostaa listan, mitä komponentteja oma suunnitelma tarvitsee.

Tyytyväinen eteisen muutoksen toteuttaja

Kenkähyllyllä jalkineet pysyvät siistissä järjestyksessä.

Kun kenkähyllyn alle jättää asennettaessa vähintään 15 cm tyhjää tilaa, on lattian siivous helpompaa. Kenkähyllyt on mahdollista asentaa myös vinoon, joten hyllyjä voi sijoittaa päällekkäin lähemmäksi toisiaan.

Kenkähyllyihin on saatavissa lisäosana kurakaukalo, joka kerää kenkien pohjista tippuvan lian ja estää sen putoamisen alemmalla tasolla olevien kenkien päälle. Kurakaukalo on helppo irrottaa puhdistusta varten.

Pienten ja ahtaiden tilojen kätevä apu on syvyyssuuntainen vaateripustin, joka mahdollistaa henkarissa olevien vaatteiden säilytyksen alle 50 cm syvässä tilassa.

Avainniput, koiran hihnat, heijastimet, taskulamput ja muut pientarvikkeet säilöt helposti työkalukoukuilla varustetuissa reikätaustoissa tai vastaavasti laatikkolistaan kiinnitetyissä muovisissa ottolaatikossa.

Kun tarpeet ja toiveet säilytysjärjestelmäkokonaisuudesta ovat hahmottuneet, voit toteuttaa varsinaisen suunnitelman Sovella 3D Plannerilla.

Klikkaa vain ohjelmaan ja aloita suunnittelu - ideointi on helppoa:

1. Valitse tilasi muoto (yksi seinä, kulma, kolme seinää).
2. Syötä mitat sentteinä (leveys, syvyys ja korkeus).
3. Asemoi hyllyjärjestelmän runko halutulle korkeudelle ja alkamaan seinän oikeasta tai vasemmasta reunasta.
4. Valitse haluamasi hyllyt, korit ja lisätarvikkeet. Muokkaa ja kokeile mielesi mukaan.
5. Lopuksi valitse haluamasi väri ja tulosta ostoslista kuvineen.
6. Osta säilytysjärjestelmä lähimmältä jälleenmyyjältäsi.

SUUNNITTELE OMA SÄILYTYSKOKONAISUUS

Haluaisitko maksuttoman esitteen?
​​​​​​​Tilaa alla olevalla lomakkeella.

Esimerkkikokonaisuuksia kodin eri säilytystiloihin, vinkkejä säilytysjärjestelmän suunnitteluun, tarkat tuotetiedot ja hinnasto.


 
Julkaistu
2.9.2019