• Etusivu
  • Piha

Laadukas multa on kukoistavan pihan perusta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 07.04.2022
20194_57122.jpg

Kotipihankin nurmikko tarvitsee hyvälaatuisen kasvualustan.

Hyvällä mullalla voit antaa puhtia esimerkiksi vanhoille istutuksille tai luoda laadukkaan kasvualustan uudelle nurmikolle.

Niin uuden kuin vanhankin pihan ja istutusten kunnostamiseen tarvitaan runsaasti hyvänlaatuista multaa. Joskus riittää, että olemassaolevaa kasvualustaa parannetaan kasvien tarpeisiin suunnitellulla säkkimullalla − toisinaan on tarpeen levittää ehkä isollekin alueelle kerros hyvää multaa. Esimerkiksi uutta pihaa perustettaessa on tärkeää, että muotoillun pohjamaan päälle levitetään laadukasta viherrakentamisen kasvualustaa.

Hyvälaatuinen kasvualusta säilyttää kasvien juuristoa tukevan rakenteen, jolloin vesi ja ravinteet varastoituvat ja liikkuvat kasvien käyttöön muodostaen parhaan mahdollisen kasvualustan. Uuden nurmikon tai istutusryhmän perustaminen tontilla kenties olevan tai sille tuodun peltomullan päälle johtaa helposti heikkoon kasvuun, rikkaruohoinvaasioon ja istutusten kalliisiin uusimisiin.

20196_58535.jpg

Pihan perustaminen – millaista on hyvä multa?

Hyvä multa tai kasvualusta on tasalaatuinen seos kivennäis- ja eloperäistä ainesta; siinä on sopivassa suhteessa hiekkaa, turvetta ja kompostia – ja siinä on otettu huomioon myös kasvien tarpeet ja mullan käyttötarkoitus.

Hyvän mullan laatukriteerit vaihtelevat kasvualustan ominaisuuksien mukaan. Esimerkiksi kotipihalla hyvä kasvualusta on melko multavaa, vettä kohtuullisesti läpäisevää ja pidättävää. Seoksen orgaaninen aines pidättää hyvin vettä ja ravinteita. Kivennäisaines tuo rakenteeseen kestävyyttä ja läpäisevyyttä.

Esimerkiksi Kekkilän multa on valmistettu multa-asemilla valvotusti ja tarkasti kasvien tarpeisiin laadittujen reseptien mukaan; kasvualustan fysikaaliset, kemialliset ja biologiset ominaisuudet muodostavat siinä kasvien kasvulle – hapen ja veden sekä ravinteiden saannin kannalta – sopivan kasvupaikan.

Laadukas multa sisältää käyttötarkoituksesta riippuen sopivassa suhteessa hiekkaa, turvetta ja kompostia. Tarkka omavalvonta ja valmistamisesta annettujen ohjeiden ja määräysten noudattaminen takaavat laadukkaan kasvualustan: ja se on valvotusti valmistettua ja vapaata monivuotisten rikkakasvien juurista.

Lue myös:Näin hoidat nurmikkosi tasaisen tuuheaksi ja kauniin vihreäksi

Laadukas kasvualusta varmistaa kasvien juurtumisen ja hyvän kasvun.
Laadukas kasvualusta varmistaa kasvien juurtumisen ja hyvän kasvun.

Lähde: Kekkilä

Piha
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20181_51382.jpg
Yläpohjan lisäeristys säästää lämmityskuluissa
Jopa 20 % kodin lämmöstä saattaa poistua yläpohjan kautta, kun ylös nouseva lämmin ilma pääsee karkaamaan huonosti eristetyn katon kautta. Lisälämmöneristyksellä saadaan tarvittaessa vanhat rakenteet jopa vastaamaan nykyisiä vaatimuksia ja samalla säästämään energiaa sekä takaamaan viihtyisän sisäilman. Lisäeristys ja rakenteiden tiivistäminen ISOVER-eristeillä maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa pienentyneinä lämmityskuluina. Lisäksi asumisviihtyisyys paranee huomattavasti, kun rakenteet pysyvät lämpiminä, eikä huoneissa vedä. Yläpohja onkin rakennusosa, joka on helpoimmin ja kannattavimmin lisäeristettävissä.
kesäinen kuva loviisan asuntomessujen talosta villa havet joka on meren rannalla
Käyttäjäkokemus ABB free@home -kotiautomaatiosta
Millaista on asua talossa, jossa on kotiautomaatio? Onko siitä todellista hyötyä ja mitä neuvoja kotiautomaation itselleen asentanut antaisi sitä harkitseville? 2023 Loviisan asuntomessujen kohteessa Villa Havet kotiautomaatiota on nyt koekäytetty jo jonkin aikaa. Villa Havetin perheensä kanssa rakennuttaneen Tomi Lehtosen mielestä tämä on sopivan pituinen aika kerätä käyttökokemuksia ja konfiguroida automaatioasennuksia. Lehtonen kertoo nyt omin sanoin kotiautomaatio kokemuksistaan.
200611_1422.jpg
Rakennusalan koulutus
Rakennusalan ammattilaiset vastaavat sekä uudis- että korjausrakentamisen projekteista. Rakennusala kuuluu siis oleellisena osana jokapäiväiseen elämäämme. Rakennettu ympäristö vaatii kunnossapitoa ja yhteiskunnan muutokset edellyttävät jatkuvasti uusia rakennuksia. Työn tuloksia ovat esimerkiksi asuinrakennukset, hallintorakennukset, liike- ja teollisuusrakennukset, voimalaitokset, satamat, sillat sekä tiet. Rakentajien työ ja ammattitaito vaikuttavat siis monin tavoin ympäristöjemme viihtyisyyteen ja hyvinvointiimme.Talonrakentaminen on näkyvin ja tunnetuin osa rakennusalaa. Talonrakentamisen lisäksi alan ammattilaisten tehtäviä ovat maanrakennustyöt, tie- ja vesirakennustyöt sekä muut yhdyskuntatekniset työt. LVI-, sähkö- ja maalausalojen toiminta liittyvät niinikään kiinteästi rakentamiseen.
202211_79927.jpg
Ontelolaatat
Talon rakentamista suunnitellessa kannattaa ehdottomasti huomioida toteutustapojen kustannustehokkuus työmaalla. Tähän tehdasvalmisteiset betonielementit tarjoavat erinomaisen ratkaisun. Ontelolaattoja hyödyntämällä säästetään monta työvaihetta tontilla ja vauhditetaan rakennusprojektin valmistumista.
20072_3320.jpg
Rakentaja.Fi tukemaan Taina Kolkkalan uusia tavoitteita
Keihäänheittäjänä tunnettu Taina Kolkkala (o.s. Uppa) jatkaa uudella innolla kohti MM-taistoa. Tavoitteet ovat korkealla Yleisurheilun MM-kisoissa, Japanin Osakassa. Harjoittelumotivaatio on kohdallaan ja perhe-onni tukee entistä enemmän myös henkisiä arvoja.
201711_50820.jpg
Kandidaatintie, Kauniainen
Näyttävän, vuonna 1984 rakennetun Eurohouse-talon täydellinen kattoremontti kuukaudessaKATTOJEN KUNKKU 2018 -REMONTTIKOHDETOTEUTUS /Suomen KattoCenter OyKauniaisissa on useitakin hienoja rakennuksia, mutta harva herättää yhtä paljon huomiota kuin tämä rehevässä puistomaisessa ympäristössä sijaitseva valkotiilinen ja jykeväkattoinen Eurohouse-talo. Se saa kiittää viehätyksestään paljon monimuotoista kattoaan.Kattoremontti tuli ajankohtaiseksi, kun seniori-ikään ehtinyt omistajapariskunta Riitta ja Christian alkoivat huolestua alkuperäisen betonitiilikatteen kunnosta. Christian väsyi myös kiipeilemään vuosittain puhdistamaan monimuotoisen katon rännejä syksyn lehdistä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton