Miten ennen Sovellan hyllyjärjestelmää selvisimme varaston kaaoksen kanssa?

KOHDE 3 / VAIVATON VARASTO
Raportti 3

Vuonna 1978 rakennetun omakotitalon varaston leveät lastulevyhyllyt eivät mahdollista järkevää säilytystä. Reilun kuuden neliön kokoinen varasto uusitaan Sovellan hyllyjärjestelmillä.


Kun hyllyt olivat paikoillaan, alkoi se varsinainen keskustelu aiheesta, mitä minnekin laitetaan. Tavaraa on kertynyt tosi paljon, koska kumpikin omaamme hiukan hamsterimaisia piirteitä. Hyvässä sovussa kuitenkin saimme keskustelun käytyä.

Omakotitalossa asuvalla on aina aika paljon kaikenlaista säilytettävää. Kuhunkin vuodenaikaan liittyvät tarvikkeet ja tavarat pitäisi saada säilöttyä. Kesäisin tarvittavat puutarhan erilaiset välineet, isommat, tilaa vievät kausivaatteet sekä kaikenlaiset muut tarpeelliset tavarat. Onneksi nykyään on olemassa tosi hyviä ja riittävän kokoisia muovilaatikoita, joihin voi pakkailla tietyn aihepiirin tavarat omiinsa.

Katso vinkkejä varaston säilytykseen
 

Omakotitalossa asuvalla on aina
paljon säilytettävää.


Suunnittele oma tilasi

Osa tavaroista hakee vielä lopullista sijoituspaikkaansa, joten projekti ei siis ihan vielä ole loppusuoralla. Mutta tilaa järjestellä tavaroita paikoilleen on selvästi enemmän kuin ennen. Sinällään tila ei ole juurikaan kasvanut, mutta tunne on erilainen. Ajatus muhii pääkopassa, mitenköhän me ennen selvisimme varaston kaaoksen kanssa. Nyt varastoon on kiva mennä ja hakea tarvitsemansa tavarat. Näin talvella sinne ei ole kuitenkaan yleensä muuta asiaa, kun käydä kääntämässä savukaasulämmittimen kahvat sauna-asentoon. Mutta silti käynti varastossa ilahduttaa mieltä. Taas on jotain hyvää saatu aikaan.

Tarvittavia muutoksia

Koska tilaa jäi reilusti yli alkoi keskustelu muutoksista. Toiveena on asentaa tilaan myös vaatetangot, joihin voi ripustaa kausi- yms. tosi harvoin käyttööntulevat vaatteet. Ensin pitäisi löytää sopiva paikka, johon vaatetanko ripustettaisiin. Siispä aloimme miettiä ja katsella tilaa sillä silmällä.

Paikkoja oli tarjolla parikin kappaletta. Perheen päänaisen kanssa käydyn keskustelun jälkeen paikanvalinta oli tehty. Alkoi jälleen kerran tavaroiden siirtely hyllyltä toiselle. Tämä sujui helposti, kiitos jo alustavasti tehdyn toimivan järjestelyn.
::::: Valmistajan vastaa
Moduulimitoituksen ja säätölistojen tiheän rei’ityksen ansiosta Sovella-säilytysjärjestelmää on helppo ja vaivaton muokata jälkikäteen muuttuvien säilytystarpeiden mukaisesti. Osien paikkoja voi keskenään vaihtaa tai hankkia tarvittaessa lisää hyllyjä, tankoja ja koreja omien tarpeiden mukaisesti.:::::

Seuraavaksi mitta käteen ja suoritimme hyllyjen mittauksen ja merkinnän. Tilaa vaatetangolle jäi noin 90 cm. Tarvittavat ripustusvarusteet kävin hakemassa lähimmästä myymälästä.

Vaatetangon asennuksella saimme taas lisää tilaa kodin pieneen vaate-/varastokoppiin. Tankoon sijoitettuna vaatteet eivät häiritse millään tavoin varaston muuta käyttöä. Kaikki tarvittava sen hetken tilanteeseen on saatavilla.

Käynti varastossa ilahduttaa mieltä.
Taas on jotain hyvää saatu aikaan.

Tiesitkö?

Teräshyllyjen kantavuutta voi lisätä kaksinkertaiseksi erityisillä tuilla.


Lue lisää


Kiinnoistuitko? Tilaa tuote-esite veloituksetta.

 
Julkaistu
1.4.2019