Helppoa hirsirakentamista – kertomus erään Kontio Glass Housen rakentamisesta

– Meillä oli saunatupa ja paikka talolle olemassa valmiiksi. Kaikki lähti liikkeelle ahaa-elämyksestä, ja päätös Kontion hirsitalon rakentamisesta syntyi viikossa, naurahtavat Liisa ja Kalevi Halttunen-Laajisto.

Kontion talomallistosta laitettiin tilaukseen pariskunnan tarpeisiin sopiva Kontion Glass House 150 pienillä muutoksilla.Kontion talomallistosta laitettiin tilaukseen pariskunnan tarpeisiin sopiva Kontion Glass House 150 pienillä muutoksilla.

Hirsirakentamista ennen ja nyt

Kun päätös rakentamisesta oli tehty, etenivät asiat rivakasti. Kontion talomallistosta laitettiin tilaukseen pariskunnan tarpeisiin sopiva Kontion Glass House 150 pienillä muutoksilla.

– Itseni tuntien tiesin, että emme jää rakentamisen kanssa turhia jahkailemaan. Helmikuussa tontilla oli jo raivaushommat käynnissä, Kalevi kertoo. Varsinainen rakennusvaihe kesti kaikkiaan vain 15 viikkoa. Se on kyllä poikkeuksellisen lyhyt aika, pohtii 150-neliöisen talon isäntä, jolle hirrestä rakentaminen on entuudestaan tuttua puuhaa.

Nykyaikainen hirsirakentaminen poikkeaa hänen mukaansa vielä muutamien vuosikymmenten takaisista menetelmistä. Kontion hirsitalotalon tai -huvilan rakentajalle jääviä työvaiheita on vähemmän, eikä esimerkiksi seinärakenteen eristämiseen kulu aikaa.

Vaalea ja valoisa keittiö sekä ruokailutila.Vaalea ja valoisa keittiö sekä ruokailutila.
Valo tulvii kotiin suurista ikkunoista.Valo tulvii kotiin suurista ikkunoista.

Kun nälkä kasvaa syödessä

Kalevin illat ja viikonloput kuluivat rakennustyömaalla, arkena talon kimpussa ahersi ammattitaitoinen timpuri.

– Tykkään tehdä käsillä, joten projekti oli kyllä siinäkin mielessä minulle mielekäs.

Mieluisa käsillä tekeminen jatkui myös varsinaisen rakentamisen päätyttyä, kun Kalevi päätti rakentaa talon etuosaan vielä massiivisen kiviaidan valaistuksineen.

– Nälkä kasvaa syödessä. Niinpä tein betoniverkosta aidan, jonka täytin lohkokivillä. Lohkokiviä tuli kannettua käsipelillä aitaan kaikkiaan 25 tonnia.

Kesän aikana rinnetontille syntyi myös rannalle vievät portaat ja laiturit järvelle.

– Niihin kului kaksi kilometriä painekyllästettyä lautaa, Kalevi räknää.
Muutoin pihan rakentaminen ei suuria ponnistuksia ole vaatinut, sillä takapiha on tontin luonteeseen sopien luonnonmukainen ja helppohoitoinen.
 

Tässä kodissa luonto pääsee osaksi asumista.Tässä kodissa luonto pääsee osaksi asumista.

Kontion hirsitalon rakentaminen etenee

Asioiden sujumisen eteen voi rakentaja myös tänä päivänä vaikuttaa itse, sillä taustalla on aina hyvä suunnittelu. Asiat rullaavat, kun selvitystyö on tehty huolella.

Näin Kalevin ja Liisan Kontio Glass House talon rakentaminen eteni:

2017
Pohjatyöt:

Puut kaadettiin tontilta kevättalvella
Huhtikuussa louhittiin 1000 kiintokuutiota kalliota

Rakentaminen:
Kesäkuussa rakentaminen aloitettiin autotallista
Varsinaisen Kontio Glass House talon lattialaatta valettiin heinäkuun viimeisellä viikolla
Kontion talopaketti saapui syyskuun alussa
Kattokorkeuteen talo nousi parissa päivässä – myös ikkunat ja ovet tulivat Kontion kautta
Niin ikään keittiö ja kiintokalusteet valittiin Kontion omasta Kontio Living mallistosta, ja ne asennettiin syksyn aikana
Lattialaatan kuivuminen kesti 4-5 kuukautta, jonka jälkeen alkoivat laatoitustyöt ja muu viimeistely
Koti valmistui joulukuussa

2018
Pihatyöt kesällä:

Rantaan vievät portaat ja laiturit järvelle rakennettiin painekyllästetystä laudasta
Tontille tuotiin kunttaa rinnepihan somisteeksi
Etupihan kivetyksen naputtelu ja kiviaidan rakentaminen

Lue Kalevin vinkit hirsirakentajalle sekä pariskunnan koko rakennuskertomus!

Tutustu Kontion Glass House mallistoon!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:



 
Päivitetty
26.2.2019