Loma-asunnon sähköistystaso mukavuustasolle

Vapaa-ajan asuminen on muuttunut viime vuosina ainakin loma-asuntojen sijainnin ja varustelutason osalta. Nykyään halutaan vapaa-ajan asunnot lähelle vaikkapa laskettelurinteitä tai golfkenttiä. Vaikka mökki olisikin järven rannassa kaukana kaikesta, on mökkien ja vapaa-ajan asuntojen mukavuudet jo samaa luokkaa, jos ei parempia, kuin kotona. ”Mökkeilyyn” halutaan panostaa myös sähköistyksen osalta.

Tilaa Smarter Home -esite veloituksetta Esitepalvelusta

Huolettomuus ja vaivattomuus on ajan trendi myös mökkeilyssä

Esimerkiksi monet loma-asunnot varustetaan kahdella saunalla, sähkökiukaallinen kiireisiin tilanteisiin ja puulämmitteistä käytetään, kun on aikaa lämmittää sauna. Viihdepalvelut täytyy toimia myös mökeillä. Valaistus niin sisällä kuin ulkonakin on merkittävästi parantunut aikaisempiin mökkeihin verrattuna. Ulkovalaistuksessa kiinnitetään paljon huomiota terassien ja kulkuväylien valaistukseen. Tämä lisää merkittävästi viihtyisyyttä ja turvallisuutta pimeän vuodenajan mökkeilyyn.

Toki vieläkin on paljon perinteisiä mökkejä, joista osa on ilman juoksevaa vettä ja sähköä. Mutta myös näissä kohteissa uuden sukupolven mökkeilijät hakevat kuitenkin helppoutta ja mukavuuksia myös loma-asumiseen ympäri vuoden. Mökkejä saneerataan esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä hieman modernimpaan suuntaan ja otetaan käyttöön esimerkiksi aurinkopaneelit tuottamaan sähköä.

Ideoita sähköistykseen

Keittiöön voi asentaa radion kaiuttimen kanssa seinään. Säästyy pöytätilaa ja musiikki kuuluu hyvin.Keittiöön voi asentaa radion kaiuttimen kanssa seinään. Säästyy pöytätilaa ja musiikki kuuluu hyvin.
Makuuhuoneeseen voi laittaa kytkimen kätevästi käden ulottuville, jolloin voi sammuttaa valot kaikkialta talosta eikä tarvitse nousta enää ylös. Tämän voi toteuttaa kätevästi ABB-free@home-kodinohjauksella.Makuuhuoneeseen voi laittaa kytkimen kätevästi käden ulottuville, jolloin voi sammuttaa valot kaikkialta talosta eikä tarvitse nousta enää ylös. Tämän voi toteuttaa kätevästi ABB-free@home-kodinohjauksella.
Mukavuuskytkin varmistaa, että valot eivät jää päälle. Sopii hyvin wc-tiloihin, kylpyhuoneeseen, vaatehuoneeseen tai eteiseen.Mukavuuskytkin varmistaa, että valot eivät jää päälle. Sopii hyvin wc-tiloihin, kylpyhuoneeseen, vaatehuoneeseen tai eteiseen.
ABB-free@home-kodinohjaus on hyvä valinta silloin, kun halutaan ohjata valaistusta, lämmitystä ja ilmastointia sekä vaikkapa markiiseja.ABB-free@home-kodinohjaus on hyvä valinta silloin, kun halutaan ohjata valaistusta, lämmitystä ja ilmastointia sekä vaikkapa markiiseja.

Ulkovalaisimet kannattaa kytkeä Vahti-Jussiin, jolloin valot eivät pala turhaan ulkonakaan. Liikettä havaitessaan se sytyttää valot ja sammuttaa ne asetetun ajan jälkeen. Värivaihtoehtoja on useita.

Tilaa Smarter Home -esite veloituksetta Esitepalvelusta

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö


 
Julkaistu
4.3.2019