Pakkasella yleisen kuivan sisäilman vaikutukset terveyteen

Ufox 3S ilmankostutinUfox 3S ilmankostutin

Ongelma korostuu talvisin

Sopiva ilmankosteus on tärkeää hyvinvointimme kannalta. Sisäilman kosteus vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja siihen vaikuttavat ulkoilman kosteus ja lämpötila. Suositeltavaa ilmankosteutta voi olla vaikeaa aikaansaada talvella, jolloin ulkoilma on usein hyvin kuivaa. Tämä johtuu siitä, että lämmin ulkoilma pystyy sitomaan itseensä enemmän kosteutta kun kylmä ilma. Koska kylmä ulkoilma ei sido vettä niin hyvin kuin lämmin ulkoilma, ilmanvaihdon mukanaan tuoman ulkoilman lämmetessä sisällä suhteellinen kosteus pienenee.

Kuiva sisäilma vaikuttaa terveyteemme

Asiantuntijoiden mukaan kuiva sisäilma aiheuttaa ja lisää hengitysteiden, limakalvojen ja ihon ärsytysoireita. Hengitystiet voivat tuntua kuivilta ja silmät saattavat vuotaa herkästi. Kuiva sisäilma heikentää myös liman poistumista hengitysteistä, mikä puolestaan lisää limakalvojen tulehdusriskiä. Paikallaan pysyvä lima on hyvä kasvualusta bakteereille ja viruksille, jotka pääsevät näin rauhassa lisääntymään ja aiheuttamaan tauteja. Lisäksi allergiaoireet saattavat korostua, sillä kuivassa sisäilmassa on enemmän pölyä kuin kosteassa. Erityisesti kuivasta ilmasta kärsivät astmaatikot ja he, joilla on muutenkin kuiva iho.

Ufox HK2 ilmankostutinUfox HK2 ilmankostutin

Nykykotien sisäilman kosteus on usein alhainen

Terveellisen sisäilman suhteellisen kosteuden tulisi olla 30-45 prosenttia, mutta useimmissa nykykodeissa sisäilma on talviaikaan huomattavasti kuivempaa. Moderneissa asunnoissa ilmankosteuteen vaikuttavat monet tekijät: erityisesti tehokas ilmanvaihto poistaa kosteutta. Myös koneellistunut pyykinkuivaus ja ruuanlaiton väheneminen asunnoissa alentavat ilmankosteutta.

Luotettava kosteusmittari näyttää kodin ilmankosteuden

Luotettava kosteusmittari näyttää, kuinka kuivaa ilma kotonasi on. Talvisaikaan sopivana sisäilman suhteellisena kosteutena pidetään 30-45 prosentin väliin asettuvaa arvoa. Kovilla pakkasilla sisäilman suhteellinen kosteus voi laskea alle 20 prosentin.
 

Vinkit kuivan sisäilman selättämiseen

1. Hanki bakteeriton ilmankostutin
Ilmankostutin poistaa kätevästi kuivan sisäilman haitat. Tutkimusten mukaan höyrystävä ilmankostutin on ilmankostutintyypeistä paras, koska siinä vesi kuumennetaan riittävästi eli ilman kostuttaminen on hygieenisintä. Ufox-ilmankostutin kosteuttaa huoneilman höyrystämällä ja se siksi on bakteeriton. Ufox-ilmankostutin on myös äänetön eikä se häiritse yöunta.

2. Hanki apteekista kosteuttava nenäsumute
Kuivan sisäilman kiusaamat nenän limakalvot voivat hyötyä kosteuttavasta nenäsumutteesta. Myös nenäkannu voi helpottaa kuivan sisäilman oireita nenän ja poskionteloiden limakalvoilla.

3. Sisäilman lämpötilan alentaminen voi auttaa
Sisäilman suhteellinen kosteus nousee hieman kun huoneen lämpötilaa lasketaan. Tarpeettoman korkean huonelämpötilan lasku voi helpottaa kuivasta sisäilmasta kärsivän oireita.

4. Kokeile kosteuttavia silmätippoja
Jos silmät kutisevat ja valuvat herkästi, voivat kosteuttavat silmätipat auttaa oireisiin.

5. Kuivaa pyykkisi sisätiloissa
Pyykkitelineissä kuivuessa pyykeistä haihtuva kosteus kosteuttaa myös huoneilmaa - ja tämä on hyödyllistä pakkasilla, kun sisäilma tuntuu kuivalta.
 

 
Päivitetty
30.1.2019