Keittiösuunnittelijan 7 vinkkiä toimivaan keittiöön

Uusi keittiö on iso hankinta. Tärkeää on, että valitut ratkaisut ovat toimivia sekä kestävät aikaa ja silmää vielä vuosienkin jälkeen. Pyysimme Keittiömaailman suunnittelijoita listaamaan parhaat vinkit, mitä uuden keittiön suunnittelussa pitää huomioida.

1. Suunnittele työskentelytila huolella

Jotta ruoanlaitto sujuu leikiten, keittiössä työskentelyn on tarkoitus olla mukavaa ja tehokasta. Kultainen sääntö on, että tärkeimmät kohteet; jääkaappi, liesi ja vesipiste, muodostavat kolmion, jonka sisällä on esteetön kulkutila.

2. Valitse työtaso tarpeidesi mukaan

Työtaso on yksi keittiön käytetyimpiä osia. Pohdi siis tarkkaan, mihin tarkoitukseen työtasoa erityisesti käytät ja valitse materiaali sen mukaan. Vinkkejä työtason materiaalivalintaan löydät esimerkiksi täältä.

3. Riittävästi säilytystilaa

Tosiasia on, että säilytystilaa vain tarvitaan, keittiössäkin. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin joutua järjestelemään kaapit uudestaan ja uudestaan, kun uudelle astiasarjalle ei löytynytkään tilaa tai rikkoutuneiden viinilasien tilalle vihdoin ostetut lasit eivät mahtuneetkaan lasirivistöön. Nykyisin on onneksi olemassa uusia ja innovatiivisia säilytysratkaisuja, jotka auttavat maksimoimaan tilan keittiössäsi.
 

4. Huomioi valaistus, älä unohda pistorasioita

Keittiön oikeanlainen valaistus on suunnittelun tärkeimpiä kohtia.
Petra-keittiöiden Peggi-päätylevy hyödyntää kätevästi kaapistojen sivut säilytystilana. Levyn voi asentaa myös vapaalle seinälle.Petra-keittiöiden Peggi-päätylevy hyödyntää kätevästi kaapistojen sivut säilytystilana. Levyn voi asentaa myös vapaalle seinälle.

Työskentely on huomattavasti mukavampaa, kun valoa on oikeissa paikoissa oikealla tavalla kohdistettuna. Huomioi ainakin nämä 4 vinkkiä valaistusta suunnitellessasi.

Entä mitä keittiökoneita tavallisesti käytät ja missä? Suurin osa koneista vaatii sähköä, joten sijoita pistorasiat tarpeidesi mukaan.

5. Mittaa ainakin kahdesti

Mittaaminen on oleellinen osa keittiön suunnittelua. Ennen kuin tilaat keittiösi, mittaa ainakin kahdesti, jotta voit olla varma mittaustuloksesta. On kovin ikävää, jos upea kivitasosi ei mahdukaan sille suunniteltuun tilaan. Jos suunnittelet ja toteutat keittiösi yhdessä ammattilaisen kanssa, tulee mittauspalvelun luonnollisesti kuulua keittiösuunnitteluun.

6. Ajattele yli huomisen

Uusi keittiö on hankinta, jonka tulisi kestää useita vuosia. Ota toki huomioon ajankohtaiset trendit, mutta muista, että valintasi seuraavat sinua kymmenenkin vuoden päähän. Miellyttääkö joulunpunainen keittiö silmääsi vielä juhannuksenakin?

Persoonaton ei toki tarvitse olla. Yksi varma tapa on säilyttää peruselementit neutraaleina, mutta tehdä keittiöstä itsensä näköisen yksityiskohdilla. Katso 5 helppoa vinkkiä keittiön personointiin.

7. Älä kiirehdi

Haluat tietenkin unelmiesi keittiön valmistuvan mahdollisimman nopeasti. Muista kuitenkin, että kyseessä on projekti, johon liittyy useita päätöksiä ja jonka lopputuloksesta nautit vielä vuosienkin päästä. Anna siis toteutukselle riittävästi aikaa äläkä tee hätäisiä päätöksiä.

Pohdi alkuun ainakin seuraavia asioita:

  • mikä vanhassa keittiössä toimii
  • mitä haluat ehdottomasti muutettavan
  • mistä olet aina haaveillut keittiössä
  • mikä on budjettisi
Varaa sen jälkeen aika keittiösuunnittelijalle. Ammattilainen osaa kysyä ne oikeat kysymykset ja sovittaa toiveesi ja tarpeesi toimivaksi kokonaisuudeksi.

Varaa maksuton suunnitteluaika lähimpään Keittiömaailmaan tästä

Jätä yhteydenottopyyntö



 
Päivitetty
4.12.2019