Vesivahinko - ennaltaehkäistävä painajainen

Vesivahinko on kohdalle sattuessa aina ikävä ja kallis paukku. Valtaosaosa vesivahingoista johtuvat putkistossa tapahtuvista vuodoista, jonka yleisimmät aiheuttajat ovat putkiston vanheneminen, korroosio sekä materiaali- ja asennusvirheet. Tilastoissa korostuu nykyään liitosvuodot, joita voi esiintyä vesikalusteissa ja käyttövesiputkien yhdistämisliitoksissa. Liitosvuotojen ongelmana on se, että huonosti tehty liitos ei aina paljastu painekokeessa ja se voi irrota vasta muutaman kuukauden tai vuosienkin päästä asennuksesta. Mitä pienempi vuoto, sitä pidempään se saa tehdä tuhojaan ennen kuin se havaitaan.

Suomen suosituin vesivuotovahti: Leakomatic M4i

Kun vuoto havaitaan ajoissa ja pysäytetään ennen kuin siitä syntyy minkäänlaista vahinkoa, säästetään rahaa, vaivaa ja ennen kaikkea hermoja. Yli 14 000 talon omistajaa on suojannut kotinsa Leakomaticin vesivuotovahdilla ja välttävät näin kalliin ja turhan remontin.

Leakomaticin tarkkuus vuotojen havaitsemisessa on markkinoiden ehdotonta kärkeä, sillä se havaitsee vuodon, joka vastaa ainoastaan teelusikallista tunnissa. Leakomatic havaitsee näin paljon pienemmät virtaukset, mitä vesimittari kykenee mittamaan. Vesimittari ei myöskään hälytä poikkeavasta vedenkulutuksesta eikä katkaise vedentuloa, mikäli talon käyttövesijärjestelmässä on vuoto.

Leakomatic M4i on ohjattavissa sekä paikallisesti että etänä ilmaisen sovelluksen avulla.Leakomatic M4i on ohjattavissa sekä paikallisesti että etänä ilmaisen sovelluksen avulla.
Leakomatic tunnistaa ja estää niin isot virtausvuodot kuin pienet tihku- ja piilovuodot, joita ei omin silmin pysty havaita. Vuodon sattuessa laite hälyttää ja katkaisee vedentulon suuren vahingon ehkäisemiseksi. Samalla se ilmoittaa myös minkälaisesta vuodosta on kyse ja tallentaa tapahtuman järjestelmän lokiin. Näin varsinkin pienimmät tihkuvuodot ovat helpommin ja nopeammin paikallistettavissa. Hälytyksen voi kuitata itse paikan päällä tai etänä ja vapauttaa kiinteistön vedensaannin.

Leakomaticin asennus onnistuu LVI-ammattilaiselta muutamassa tunnissa ja järjestelmä on asennettuna heti käyttövalmis. Laite toimii itsenäisesti eikä sitä tarvitse tarkkailla erikseen. Vuotovahti ei myöskään häiritse normaalia vedenkäyttöä arjessa, sillä laite katkaisee vedentulon ainoastaan, kun se havaitsee vuodon, välttäen näin turhat putkistoon kohdistuvat paineiskut.

Jännitteettömänä auki oleva venttiili mahdollistaa myös sen, että laite mittaa jatkuvasti putkiston ja vesikalusteiden tiiviyden ja suorittaa näin käyttövesiputkiston kuntotutkimuksen päivittäin. Leakomatic löytää myös helposti tiputtavat hanat ja vuotavat WC-istuimet ja tuo säästöä vesilaskussa.

Ominaisuudet

  • Varustettu markkinoiden tarkimmalla virtausanturilla.
  • Suojaa käyttövesiputkistoa ja kaikkia vesikalisteita 24/7.
  • Hälyttää ja katkaisee veden tulon automaattisesti havaittuaan vuodon.
  • Ohjattavissa paikan päällä tai etänä ilmaisella sovelluksella.
  • Liitettävissä muihin kotiautomaatio- ja hälytysjärjestelmiin.


Edut

  • Säästää vesilaskua tunnistamalla vuotavia hanoja ja wc-istuimia.
  • Monet vakuutusyhtiöt myöntävät etuuksia Leakomaticin hankkijalle. Kysy lisää vakuutusyhtiöltäsi.
  • Asennuksen suorittaa LVI-ammattilainen. Asennustyö on kotitalousvähennyskelpoinen.

Lisävarusteilla kätevästi lisäturvaa

Leakomatic M4i-mallin on myös saatavilla useita lisävarusteita kuten painelähetin suljetuille kierroille tai lämpötila-anturi pakkasvahdiksi tai PEX-putkien ylilämpösuojaksi. Saatavilla on myös langaton kosteusanturi vedenkatkaisulla, jolla ehkäistään myös astianpesukoneen poistoletkun aiheuttamia vuotoja. Leakomatic voidaan myös liittää ja ohjata erillisen kotiautomaatio- tai hälytysjärjestelmän kautta.

Etäohjaus älypuhelimella tai tietokoneella

Leakomaticilla on myös ilmainen Cloud-sovellus, joka mahdollistaa vuotovahdin ohjaamisen älypuhelimen tai tietokoneen avulla mistä päin maailmaa tahansa. Mobiiliapplikaatio on saatavissa Android- ja iPhone-laitteisiin, ja pilvipalvelu toimii myös nettiselaimen kautta.

Sovelluksen erityisenä etuna on se, että laitteen käyttäjiä voi lisätä ja hallinnoida eli käyttöoikeuksia voi luoda kaikille perheenjäsenille tai huoltoliikkeelle. Hälytysviestit tavoittavat vuodon sattuessa useamman henkilön samanaikaisesti ja käyttäjiä voi myös kuitata hälytyksen etänä ja vapauttaa tarvitessa vedensaanti. Sovelluksen kautta voi myös seurata vedenkäyttöä graafisesti sekä reaaliajassa että halutulta ajanjaksolta.

Säästöä myös vakuutusmaksuissa

Leakomatic voi pelastaa talon isolta vesivahingolta, säästää vesilaskussa ja myös pienentää vakuutusmaksuja. Yhä useampi vakuutusyhtiö huomioikin Leakomaticin hankinnan talon turvaksi ja myöntää alennuksia kodin ja irtaimiston vakuutusmaksuihin. Esimerkiksi Fennia myöntää Leakomaticin hankkineelle seuraavat edut rakennuksen ja irtaimiston vakuutusmaksuihin: 50 %:n alennus ensimmäisen vuoden maksusta ja 20 %:n alennus seuraavana neljänä vuonna. Kysy lisää vakuutusyhtiöltäsi.

Vesivahinkojen korjaus on usein kallista ja aikaa vievää. Usein rakenteita joudutaan purkamaan, kuivattamaan ja uusimaan suurelta alalta, olloin asuminen vaikeutuu jopa kuukausiksi.Vesivahinkojen korjaus on usein kallista ja aikaa vievää. Usein rakenteita joudutaan purkamaan, kuivattamaan ja uusimaan suurelta alalta, olloin asuminen vaikeutuu jopa kuukausiksi.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö vesivuotovahdista

 
Julkaistu
3.12.2018