Oman kodin lauteilla on väliä

Ei ole aivan sama, millaisilla lauteilla kodissasi saunotaan. Saunalla onkin monia vaateita. Sauna on paikka, jossa rentoudutaan ja nautitaan olosta. Saunan suunnittelussa kannattaa huomioida myös lapset ja mahdollisuus päästä lauteille, vaikka kulkeminen esimerkiksi iän myötä muuttuisi saunojalle hankalammaksi.

Saunan tärkeitä vaatimuksia onkin erinomainen kestävyys, mukavuus ja helppohoitoisuus.

KIKKA-lauderunkoja on käytetty niin taloyhtiöiden, omakotitalojen kuin yritystenkin saunatiloissa.KIKKA-lauderunkoja on käytetty niin taloyhtiöiden, omakotitalojen kuin yritystenkin saunatiloissa.

Siivous helpoksi

Saunakäynnin onnistumiseen liittyy myös oleellisesti saunan puhtaus. Saunan tulee olla helposti puhdistettava. Kun saunassa on kääntyvät lauderungot, saunan puhdistus käy käden käänteessä. Älykkään keksinnön ansiosta KIKKA-lauderungot kääntyvät kevyesti seinälle. Mikäli lauteet varustetaan vielä noston keventäjällä, rungot nousevat seinälle lähes itsestään. Myös runkomateriaalilla on merkitystä puhtaanapidon ja kestävyyden kannalta. KIKKA-lauderunkojen materiaali on helposti puhtaana pidettävää alumiinia.

Kun lauteet saa nostettua ylös, on siivous niiden alta helppoa.Kun lauteet saa nostettua ylös, on siivous niiden alta helppoa.

Kääntyvät mekanismit eri mallisiin lauteisiin

Kääntyvät lauderungot ovat mahdollisia erimallisiin saunoihin. KIKKA-lauderungoilla voi tehdä esimerkiksi U- ja L-lauteet sekä kulmalauteet. Kaikki sivut kääntyvät tarvittaessa ylös seinälle. Myös syvyyskokoja löytyy useita eri vaihtoehtoja. Kotimaisten KIKKA-lauderunkojen valmistaja, Kosken Metalli, toimittaa tarvittaessa mittojen mukaan tehdyt puiset laudetasot ja verhoilut.

Madalletut tai korotetut askelmat helpottavat lauteille kulkua

On tärkeää, että saunat ovat turvallisia, helppokulkuisia ja saunat mahdollistavat upean saunanautinnon jokaiselle kävijälle lapsista ikäihmisiin.

KIKKA-lauteiden yhteyteen on saatavilla liikuntarajoitteiset huomioon ottaen madalletut askelmat tai tupla- ja triplapenkit sekä lisäaskelma, jolloin nousu lauteille helpottuu.

Lisäksi on mahdollista rakentaa pituus- ja leveyssuunnassa halutun kokoinen, erittäin tukeva saunapenkki alumiinijaloilla saunaan, pukuhuoneeseen ja muuallekin.

Kääntöpenkin jaloista saa tehtyä halutun pituisen seinälle kääntyvän penkin. Penkin voi rakentaa laudoista tai rimoista. Penkki on tukeva ja kestävä ja se on kevyt kääntää seinälle jopa yhdellä kädellä. Kun penkki on seinälle käännettynä, siivous onnistuu vaivattomasti penkin alta. Jalkoja voi myös tarvittaessa lyhentää.

Tuplapenkki helpottaa esimerkiksi lauteille nousua. Penkkiä voidaan käyttää myös rappusina. Askelmat voi rakentaa pituussuunnassa halutun pituisiksi.

Puutavara ei sisälly toimituksiin, mutta penkin voi tilata myös valmiilla puuosilla. Jalkojen materiaalina on kestävä ja ruostumaton anodisoitu alumiini. Jaloissa olevilla säätöruuveilla voi säätää penkin lattiakaltevuuden mukaisesti.

Myös runkoja voidaan tarvittaessa korottaa tai madaltaa

Runkoja voi tarvittaessa madaltaa jalkoja lyhentämällä. Vakiokorkeus on rungoilla tasaisella lattialla puuosien kanssa noin 110 cm. Saatavana on myös vakiomittoja korkeammat rungot, esimerkiksi 120, 130, 140 cm. Runkojen korotus tapahtuu jalkojen alaosasta, jolloin ala-askelma nousee tällöin ylemmäksi. Tällaisessa tilanteessa kannattaa hankkia myös lisäaskelma, jolloin nousu lauteille helpottuu.

Korotetut rungot asiakas voi tarvittaessa lyhentää itse vielä sopivaan korkeuteen. Huomioitavaa on, että lattian kaato vaikuttaa aina korkeuteen. KIKKA-lauderunkojen tukijaloissa on säätöruuvit, joilla voidaan säätää rungot lattiakaadon mukaan.

Materiaalivaihtoehdot

  • leppä
  • haapa
  • tiikeri (leppä/haapa yhdistelmä)
  • lämpökäsitelty haapa
  • radiata mänty

Runkojen ruostumattomuus on tärkeää

Kääntyvät KIKKA-lauderungot tehdään alumiinista, joka on anodisoitu. Anodisointi eli eloksointi lisää alumiinin luontaista korroosionkestävyyttä ja kestoikää. Pinta on kova ja kulutusta kestävä. Lauderunkojen nivelet ovat ruostumatonta terästä. Käytännössä rungot ovat lähes ikuiset.

Monipuoliset lauderungot saunaan

  • KIKKA-lauderungot nousevat kevyesti seinälle ja vapauttavat tilaa

  • Lauteiden puumateriaaleiksi tarjolla useita vaihtoehtoja

  • Lauteet voidaan sijoittaa myös kulmiin tai u-muotoon

  • Laudepaketeilla nopea toimitus, toimitusaika 1- 2 viikkoa

  • Kääntyvillä KIKKA-lauderungoilla on ruostumattomuustakuu

  • KIKKA-lauderungot ovat täysin kotimaisia ja niillä on avainlipputunnus


Kiinnostuitko? Pyydä yhteydenotto:


 
Julkaistu
5.10.2018