Varaudu syksyn sateisiin ja kevään sulamisvesiin

Syksyn saapuessa on hyvä varautua sateisiin ja talven tuloon. Välillä runsaidenkin syyssateiden vesimäärän hallittuun poistoon kannattaa varautua muutamalla pienellä huolto- ja tarkistustoimenpiteellä. Syyshuolto auttaa samalla myös kevään sulamisvesien suhteen.

Puhdista rännit


Puhdista rännit neulasista, lehdistä ja muista roskista. Rännin pohjalle makaamaan jäävä vesi ruostuttaa rännin puhki. Rännin ylitulviminen aiheuttaa myös kosteuskuormitusta perustuksille ja mahdollisesti seinän alaosan rakenteille. Rännit tulisi puhdistaa sekä keväällä että syksyllä. Samalla kannattaa ainakin silmämääräisesti tarkistaa niiden kunto. Mahdollisuuksien mukaan myös katolta kannattaa poistaa lehdet ja roskat, jotta rännit eivät ole kohta samassa kunnossa, kuin ennen puhdistusta. Muista työturvallisuus! Turvavaljaat ja -köydet ovat tarpeen katolla työskenneltäessä. On myös hyvä muistaa, etteivät tikkaat ole rakennusteline vaan ainoastaan kiipeämistä varteen.

Matalissa rakennuksissa rännin puhdistus onnistuu pitkävartisella harjalla. Rännien puhdistusta varten voi hankkia sitä varten suunnitellun työkalunkin ja näppärä tee se itse -mies toki kehittää tähän tarkoitukseen sopivan työkalun itsekin.

Tarkista syöksyt ja sadevesikaivot

Sadesäällä on hyvä käydä tarkistamassa, ettei sadevesikaivossa pinta nouse liiaksi. Tyhjennä sadevesikaivojen lietepesät tarvittaessa. Syöksytorvet voi myös huuhdella runsaalla vedellä ja samalla voi todeta rännikaivon toimivuuden.

Tarkista myös, että sadevesi varmasti ohjautuu sadevesikaivoihin tai pintakouruja pitkin riittävän kauas perustuksista. Samalla on hyvä seurata, ettei perustusten läheisyyteen kerry lätäköitä. Tämä voi kieliä maan pinnan kallistuksen olevan väärän. Hulevesien tulisi valua pintakouruja tai maan pintaa pitkin aina talosta poispäin ainakin noin kolmen metrin päähän asti.

Salaojakaivossa veden pinnan tulisi olla putkiliittymän alapuolella.Salaojakaivossa veden pinnan tulisi olla putkiliittymän alapuolella.

Tarkista salaojien toiminta

Tarkista salaojien tarkistuskaivoista veden pinnan korkeus. Veden pinnan tulisi olla korkeintaan alimman salaojaputken alapinnan tasolla. Tätä ylempänä oleva vedenpinta viittaa vikaan salaojaputkistossa. Suositus on, että vähintään kahden vuoden välein pitäisi salaojien toimivuus tarkistaa, mutta vaiva on sen verran pieni, että se kannattaa tehdä joka vuosi mieluummin, kuin miettiä, tulikos kaivot tarkastettua viime vuonna. Merkitse myös tarkistukset talon huoltokirjaan, jos sellainen löytyy.

Salaojien tukkeutuminen on varsin harvinaista, jos toteutus on alun perin hyvin tehty. Tarvittaessa toimimattoman salaojituksen kunto voidaan tutkia videokuvauksella ja alan ammattilaisilta löytyy myös huuhteluun ja tarvittavat laitteet.

Erotathan putket? Salaojaputkissa on neljä reikäriviä ja sadevesiputki taas on umpinainen ja sisältä sileä vihreä pinta.Erotathan putket? Salaojaputkissa on neljä reikäriviä ja sadevesiputki taas on umpinainen ja sisältä sileä vihreä pinta.

Hyvä tietää:

Sadevesiä ei saa ei saa ohjata salaojien tarkistuskaivoihin, vaikka se saattaisikin tuntua helpolta ratkaisulta. Salaojaputkissa on reikiä, joiden tarkoitus on kerätä vajovesi salaojaputkiin ja edelleen pois perustuksista. Ohjattaessa sadevedet salaojaputkiin, perustusten kuivatusjärjestelmä voi muuttua kastelujärjestelmäksi.


Ilmastonmuutos on jo käynnissä - rankkasateet yleistyvät

Tilastojen mukaan Suomen keskilämpötila on noussut 1800-luvun puolivälistä alkaen jo yli 2 astetta. Voimakkaimmin lämpeneminen näkyy joulukuussa. Ilmastonmuutos myös jatkuu ja sen seurauksena lämpötila nousee edelleen. Laskelmien ja ennusteiden mukaan muutokset näkyvät etenkin talvissa. Lumipeiteaika lyhenee ja sateet lisääntyvät. Odotettavissa on myös, että läpi vuoden rankkasateet lisääntyvät ja kenties voimistuvat. Tämä tulee aiheuttamaan sadevesi- ja salaojajärjestelmien toimivuudelle entistä enemmän haasteita.

Jätä yhteydenottopyyntö

Mikäli salaoja- tai sadevesijärjestelmä puuttuvat tai rännit ja syöksyt ovat uusimisen tarpeessa, voit jättää yhteydenottopyynnön.

 
Päivitetty
31.10.2018