• Etusivu
  • Talo

Huurtuuko ikkuna? Mikä avuksi?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Rakennuskemia Oy
Päivitetty 30.11.2023
201911_61107.jpg

Ikkuna voi kastua märäksi sisäpuoleta.

Ikkunoiden huurtumista voi esiintyä sekä lasin sisä- että ulkopinnoilla. Jos huomaat ikkunan huurtuvan, tarkista aina ensin, millä pinnalla kosteutta esiintyy. Sen jälkeen on helpompi arvioida, mistä huurteen muodostuminen voi johtua. Yleensä huurtuminen ei johdu ikkunan rakenteesta tai viallisesta tuotteesta, vaan useimmiten syy on ympäröivissä tekijöissä ja olosuhteissa.

Ulkolasin huurtuminen

Ulkolasin huurtuminen syksyisin ja keväisin on erittäin normaali ilmiö energiatehokkailla ikkunoilla, eikä sitä kannata pelästyä.

Nykypäivän energiatehokkaissa ikkunoissa lämpövuoto on niin vähäistä, että ikkunan ulkopinta pääsee jäähtymään joissakin olosuhteissa ulkoilmaa kylmemmäksi, mikä aiheuttaa huurretta ulkolasin pintaan. Huurtuminen ei siis ole vika, eikä aiheuta ikkunalle vahinkoa, mutta luonnollisesti se vähentää asumisviihtyvyyttä.

Huurtumisen ennustaminen on hankalaa, eikä varmuudella pystytä sanomaan, huurtuuko ikkunan ulkolasi vai ei. Esimerkiksi ikkunoiden sijainti ja ilmansuunta vaikuttavat ilmiön esiintymiseen. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että ulkolasin huurtuminen on todennäköistä, jos kyseessä ovat erittäin energiatehokkaat ikkunat.

Energiatehokkaat ikkunat usein huurtuvat keväällä ja syksyllä.
Energiatehokkaat ikkunat usein huurtuvat keväällä ja syksyllä.

Ulkolasin huurtuminen voidaan estää helposti erikoislasilla, jossa lasin pintaan on prosessoitu tekninen ominaisuus huurteen estoa varten. Kyseessä ei ole erillinen pinnoite, joka kuluisi aikaa myöden pois tai irtoaisi.

Sisälasin huurtuminen

Ikkunan sisälasin huurtumista on syytä tarkistella lähemmin. Hyvin useasti syy sisälasin huurteen muodostumiseen löytyy huoneiston toimimattomasta ilmanvaihdosta sekä liiallisesta kosteudesta.

Nämä ovatkin asioita, jotka kannattavaa selvittää huolellisesti ja laittaa ajoissa kuntoon. Ilmanvaihto on yksi tärkeimmistä rakennuksen ominaisuuksista, ja jos se ei toimi, talossa ei ole mukava oleskella.

Pitkällä aikavälillä näistä saattaa aiheutua hankaliakin sisäilmaongelmia. Huurteen muodostuminen ikkunalasin sisäpintaan on aina merkki, johon kannattaa reagoida ajoissa.

Sisälasin huurtuessa ilmanvaihtoon kannattaa kiinnittää huomiota.
Sisälasin huurtuessa ilmanvaihtoon kannattaa kiinnittää huomiota.
Info

Info

Kun huomaat kosteuden tiivistyvän ikkunalasin sisäpinnalle, tarkista seuraavat asiat:

  • Onko huoneen lämpötila normaali (yleensä 20–22 °C)?
  • Mikä on huoneen suhteellinen kosteusprosentti (yleensä 25–40 %)?
  • Onko huoneessa riittävä ilmanvaihto?
  • Estävätkö verhot, huonekasvit tai muut esineet normaalin ilmankierron ikkunan edessä?

Uudiskohteissa ja esimerkiksi kivitaloissa sisäilman kosteus on normaalia korkeampi ensimmäisinä lämmityskausina, jolloin on erityisen tärkeää, että riittävästä ilmankierrosta on huolehdittu.

Huurtuminen lasien välissä

Huurtumista voi ilmetä myös lasien välissä, jos kyseessä ovat monilasiset ikkunat. Tällöin ilmiö usein johtuu ikkunoiden väliin pääsevästä kosteasta ja lämpimästä sisäilmasta. Varmista, että sisälasi on tiivis ja kunnolla kiinni, eivätkä tiivisteet vuoda.

Lue myös: Säästä energiaa – tiivistä ikkunat ja ovet oikein

Huomaa, että ulkopuitteessa kuuluu olla tuuletusrako, jolloin ilma pääsee kiertämään ikkunoiden välissä. Tuuletusraoista ei kuitenkaan saa sataa sisään.

Huurtuminen voi johtua myös siitä, että ilmanvaihto on säädetty huolimattomasti ja koti on ylipaineinen. Tällöin huoneiston ilma pyrkii ulos päin kaikista mahdollisista koloista, myös ikkunan raoista, jolloin se päätyy ikkunan väliin.

Lue myös: Milloin on ikkunoiden ja ovien tiivistämisen aika?

Info

Info

Tiesitkö?

Miksi kosteus tiivistyy kylmälle pinnalle?

Olet varmasti huomannut, kuinka kosteus kondensoituu (tiivistyy) ikkunoiden lisäksi vaikka kylmän juomatölkin pintaan kesähelteillä tai kylmävesiputken pintaan kylpyhuoneessa.

Ilmalla on kyky sitoa kosteutta tietty määrä, joka riippuu ilman lämpötilasta. Mitä lämpimämpää ilma on, sitä enemmän se voi sitoa kosteutta. Kun ilma jäähtyy, kyky heikentyy ja kosteus tiivistyy vedeksi.

Kun kylmä tölkki tuodaan helteeseen, ilma tölkin läheisyydessä (ja pinnassa) on kylmempää kuin ympärillä oleva ilma. Kylmään ilmaan ei "mahdu" yhtä paljon kosteutta kuin lämpimään, jolloin "ylimääräinen" vesi tiivistyy kylmälle pinnalle. Ilmiön nimi on kondenssi.

RK-ikkunatiivisteet
RK-ikkunatiivisteet
Rakennuskemia Oy
Talo
ulko-ovi
ikkunat
ovet
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

201410_41196.jpg
Huolehdi ikkunoiden ja ovien tiivisteistä!
Oikea tiivistys parantaa oleskeluviihtyvyyttä ja säästää energiaaIkkunatiiviste on kahden pinnan välissä oleva eristävä kerros. Oikealla tiivistämisellä voidaan parantaa oleskeluviihtyvyyttä, estämällä vedon tunnetta. Kun huone on tiivistetty oikein, voidaan sen lämpötilaa laskea ilman, että oleskelumukavuus kärsii. Vedottoman huoneen oleskelulämpötilan alaraja on 20 – 21 astetta. Oikea tiivistys mahdollistaa toimivan ilmanvaihdon, estää melun, pienten ötököiden, kosteuden ja likaisen ulkoilman pääsyn sisätiloihin, vähentää ikkunoiden huoltotarvetta, vähentää siivoustarvetta sekä säästää energiaa merkittävästi, jopa 5-20 %.
20212_68416.jpg
Miten estetään ikkunoiden huurtuminen?
Ikkunoiden tulisi olla tiiviit, eikä niistä ei saa vetää. Ilmanvaihdon pitää silti toimia, jos sen on ajateltu ja tarkoitettu toimivan ikkunoiden kautta. Mikä siis voisi olla pielessä, jos ikkunat huurtuvat tai jäätyvät?
20196_58624.jpg
Lämpö karkaa talvella ja viileä kesällä - Vinkit ikkuna- ja ovihuoltoon
Miksi ikkunoita ja ovia kannattaa huoltaa kesäisin?Talvella valitetaan lämmön karkaamisesta harakoille ja vedosta, kun ikkunanpuitteista tulee kylmä sisälle. Kesällä on kuuma, kun lämmin ilma pääsee raoista sisään.Ikkunoiden ja ovien raoista tuleva ja karkaava ilma saadaan kuriin, kun raot tukitaan. Vaikka kesä on nyt todella lämmin, kylmät ilmat yllättävät joka vuosi. Talvella pahimmat vuotopaikat ovat jääneet mieleen ja kun kesällä kotona tehdään muutenkin huoltotöitä, muistithan tarkastaa myös talvella kiusaavat vuotokohdat!Ennakointi ja energiansäästö, kaksi tärkeää E:tä, tekevät asumisesta mukavaa - ja entistä halvempaa.
20228_79438.jpg
Turvallinen sekä energiatehokas - autotallinovi, joka tunnistaa myös esteen
Autotallinovi on muutakin kuin vain ovi. Kestävä, energiatehokas sekä helppokäyttöinen ovi pitää autosi sekä omaisuutesi turvassa. Helppokäyttöisyyden lisäksi ovien yhtenä tärkeänä ominaisuutena on niiden turvallinen käyttö iästä riippumatta.
20215_70611.jpg
Ovi-, ikkuna- ja lasijulkisivurakentajille uusi sertifikaatti hintakeskeisyyttä taklaamaan
Suomen metallirakenneyhdistyksen SMRY:n sertifikaatti on ensimmäinen alallaan. Se on tarkoitettu ovi-, ikkuna- ja lasijulkisivurakentajille.
20092_14947.jpg
Hissin rooli on keskeinen
Uudet asuinrakennuksetHissin rooli asuinrakennuksen arvon luomisessa ja ylläpidossa on keskeinen. Hissin käyttäjät korostavat nopeutta, miellyttävyyttä ja turvallisuutta. Asukkaat vaativat hissiltä hiljaista käyntiä, erityisesti yöaikaan. Arkkitehdin lähtökohtina suunnittelussa ovat tehokas tilankäyttö sekä rakennuksen laatutaso ja arkkitehtuuri. Rakennuksen omistaja arvostaa alhaisia kustannuksia elinkaaren aikana, asiantuntevaa kunnossapitoa sekä alhaista energiankulutusta. KONE MonoSpace® R-sarja on suunniteltu vastaamaan näihin uusien asuinrakennusten vaatimuksiin.Lisätietoa hisseistä...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton