Lohjalaiselle pihalle kohosi ylväs Terassitakka vain kahdessa päivässä.
Nyt saat tilattua KingFire Terassitakan kampanjahintaan Rakentaja.fi verkkokaupasta elokuun loppuun asti.
Toisen helteisen pystytyspäivän iltana uuden Schiedel Terassitakan ylpeä omistaja Tommi Lindén näyttää erinomaisen tyytyväiseltä. Lopputulos on juuri sellainen, kuin hän oli ajatellutkin. Kunhan ylvään ulkotakan ympärille vielä rakennetaan laaja terassi, valmiina on juuri sellainen amerikkalainen takapihaolohuone, josta hän on todella pitkään unelmoinut.
– USA:ssa asuessani panin merkille, että omakotitalojen takapihalla oli usein näyttävä ulkotakka. Etsiskelin sellaista Suomesta pitkään, mutta aikaisemmin en ole sopivaa löytänyt, hän kertoo.
Tiilistä kesäkeittiötä, useammankin grillin jo hankkinut, Tommi Lindén ei halunnut eikä sellainen olisi sopinut myöskään talon arkkitehtuuriin. Elementeistä pystytettävä, valkoiseksi pinnoitettava Terassitakka sen sijaan sopi paikalleen tismalleen.
Tommi hankki Terassitakkansa Eskon Oy:ltä, jolta hän olisi saanut sen myös täysin valmiiksi pystytettynä. Kätevä mies halusi kuitenkin osallistua Terassitakkansa pystytykseen itsekin, joten hän kysyi, voisiko toimia Eskonilta takkaa pystyttämään tulevan Juha Jutilan apuna. Apu toki kelpasi, sillä kaksi pystyttäjää terassitakan kokoamiseen tarvitaankin. Aikaa urakkaan kuluu kaksi päivää – toki säävarauksella.
Schiedel Terassitakkoja on kahta mallia, M ja XL. Tommin takka on kokoa XL. Terassitakat toimitetaan valmiina paketteina, joissa ovat kaikki tarvittavat osat: takan hohkakivielementit, tulitiilet, tarvittavat kiinnitys- ja pinnoituslaastit sekä hohkakivestä valmistettava Schiedel Isokern-valmispiippu tarvikkeineen.
Terassitakka pystytetään suoralle, painumattomalle ja palamattomalle alustalle. Tommin Terassitakan alla, kallion päällä on 16-32 kalliosepeliä ja eristetty 100 mm raudoitettu betonilaatta. Hänen terassitakkaansa on lisäksi korotettu vielä toiset 100 mm tavallisilla betonilaatoilla ympärille tulevan terassin vuoksi.
Tommi oli tehnyt Terassitakan perustukset valmiiksi ja ensimmäisenä päivänä miehet kokosivat varsinaisen takan sekä aloittivat Isokern valmispiipun pystytyksen. Toisena päivänä takka saatiin valmiiksi. Työ käy nopeasti. Kunnon telineiden avulla pystytys olisi tokin sujunut vieläkin nopeammin.
–Toisen pystytyspäivän aikana Terassitakka saadaan myös pinnoitettua, olettaen, että sää antaa myöten, Juha vakuuttaa.
Varsinaiset takka- ja hormielementit liimataan hormiliimalla. Sen levittämistä varten mukana pakkauksessa on kätevä pursotinpussi. Tulipesän tulitiilet kiinnitetään ja saumataan tulenkestävällä muurauslaastilla.
Tommin takka pinnoitetaan paketin mukana olevalla valkoisella sementtipohjaisella kuitulaastilla. Terassitakka voidaan tietenkin myös ylimaalata minkä väriseksi tahansa tai vaihtoehtoisesti käyttää sävytettyä pinnoituslaastia.
Voit pystyttää Schiedel Terassitakan myös itse, mutta ota huomioon, että tarvitset hommaan kaverin avuksi, hyvät työkalut (mm. tiilien leikkaukseen) sekä telineet. Paketissa on mukana asennusohjeet. Muista selvittää mahdollisesti tarvittava lupa paikalliselta viranomaiselta ensin!
Valmista Terassitakkaa saa käyttää aikaisintaan 48 tunnin kuluttua asennuksesta, jotta laastit ovat varmasti ehtineet kuivua, mutta metsäpalovaroitusten aikana ja hirmuisilla helteillä tulen sytyttämisellä ei ole kiire. Tämä Terassitakka on hankittu nimenomaan alku- ja loppukesän sekä syksyn viileiden iltojen varalle.
– Hohkakivielementtitakka ei tuhlaa lämpöenergiaa takkarakenteen kuumentamiseen. Se siirtää kaiken lämmön säteilemällä sinne, missä sitä kaivataan, Juha Jutila lupaa.
Nyt saat tilattua KingFire Terassitakan kampanjahintaan Rakentaja.fi verkkokaupasta elokuun loppuun asti.