• Etusivu
  • Sisustus

Vankilasta asunnoiksi

Kakolanmäella asutaan vanhoissa selleissä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Saint-Gobain Finland Oy / Gyproc
Päivitetty 01.08.2018
20184_52438.jpg

Kauas Turun silloisesta keskustasta, syrjäiselle Kakolanmäelle, perustettiin vuonna 1853 vankila. Nykypäivän Turussa välimatkaa keskustaan on enää kilometri. Vankilasellien tilalle on rakennettu tasokasta asumista ja palveluita. Seinät rakentuivat Gyproc Habito-levyillä ja suomalaisella työllä.

– Kakolan alueen historiallisiin vankilarakennuksiin tuli 350 asuntoa ja koko Kakolanmäelle vaiheittain noin 1500 asuntoa. Historiallisista rakennuksista säilytetään käytännössä ulkokuoret ja perustukset, ja sisätilat ovat aivan uudet, hallituksen puheenjohtaja, kiinteistöneuvos Olli Ojala Kakola Yhtiöistä sanoo.

Kakola Yhtiöt Oy on 35-vuotias, historiallisten kohteiden uudistamiseen keskittynyt yhtiö. Kakolan keskusvankila- ja lääninvankilarakennuksen asuntorakentamisen lisäksi Kakola Yhtiöt toteuttaa Kakolanmäelle houkuttelevia palveluita, kuten Kaskis-ravintolan yrittäjien uuden Kakolanruusu-ravintolan ja maan alle louhitun kylpylän.

– Meillä on tapana muuttaa yhtiön nimeä, kun teemme erityisen nimekästä kohdetta. Olemme käyttäneet Gyproc-tuotteita jo kauan kohteissamme. Kipsilevy sopii tähän miljööseen ja antaa tasalaatuisen lopputuloksen. Käytämme sitä kaikissa sisäseinissä ja -katoissa Kakolanmäen asunnoissa, Ojala sanoo.

Työtä ja tuotteita Suomesta

Kakola Yhtiöiden toimintaperiaatteena on suosia hankkeessa suomalaisia tuotteita ja suomalaista työtä.

– Gyprocin ja muiden Saint-Gobainin tuotteiden valinnassa painoi paljon se, että yhtiö toimii Suomessa paikallisesti ja myös tuotteiden valmistusta on Suomessa. Lisäksi arvioimme kumppaniemme halua vastata tarpeisiimme pitkäjänteisesti. Saint-Gobainin kohdalla tätä ei tarvinnut epäillä, sillä olemme toimineet jo kauan yhdessä aiemmissa hankkeissa, Ojala sanoo.

20184_52439.jpg

Kakolan asunnoissa voi nähdä jäänteitä vankilamenneisyydestä, mutta varsinaisia selliseiniä jäi paikoilleen vain vähän. Siksi myös väliseinätyötä on ollut paljon. Huonejaot on sovitettu moderniin elämään.

– Sellit ovat niin pieniä, että nykyaikaista päämakuuhuonetta tai olohuonetta niistä on vaikea saada. Ne sopivat vaikkapa työhuoneeksi tai muuhun vastaavaan käyttöön ja joitakin on jätettykin osaksi uusia asuntoja, Ojala kertoo.

Historia näkyy yksityiskohdissa

– Rakennamme ylittäen viranomaisten vähimmäismääräykset. Käytämme Gyproc-tuotteiden valmistajan laatimia ääni- ja paloeristysohjeita, mutta aina yli minimitason: se tarkoittaa tukevampia rakenteita ja suurempia eristemääriä, Ojala kuvailee.

Gyproc Habito tarjoaa tavanomaista kipsilevyä merkittävästi paremman ripustuslujuuden ja iskunkestävyyden, joten sisustajat voivat kiinnittää seiniin myös naulakon tai hyllyn.

– Joitakin jäänteitä vankilahistoriasta säilytetään, esimerkiksi saunoihin on jätetty vanhat sellin ikkunat kaltereineen. Ikkunakaltereita on siirretty myös porrashuoneiden yksityiskohdaksi. Muitakin vanhoja osia on säilytetty sellaisenaan yleisissä tiloissa, Ojala sanoo.

Ensimmäiset asukkaat muuttivat Kakolaan vuoden 2017 lopulla.

20187_54201.jpg
20187_54200.jpg
  • Vuosina 1853–1911 rakennetun Turun keskusvankilan ja lääninvankilan muuntaminen asunnoiksi sekä liiketiloiksi
  • Yhteensä 350 asuntoa, 40 000 kerrosneliötä
  • Gyproc -levyjä käytössä kaikissa uudelleen rakennettavissa sisäseinissä ja alaslasketuissa katoissa
  • Gyproc Habitoa käytetään huoneistojen väliseinäratkaisuissa
  • Moderni talotekniikka, mm. kaukokylmä, sprinkleröinti
  • Asumisen lisäksi mm. ravintola, leipomo, panimo, maanalainen kylpylä, funikulaari
  • Taatusti Suomen murtovarmimmat varastotilat: asuntokohtaisia varastokomeroita on tehty pienimpiin, niin sanottuihin yöselleihin, joiden alkuperäiset ovet on säilytetty
  • Toteuttaja Kakola Yhtiöt Oy
Ohje

Ohje

Faktat: Kakolan vanhan vankila-alueen uudistaminen

  • Vuosina 1853–1911 rakennetun Turun keskusvankilan ja lääninvankilan muuntaminen asunnoiksi sekä liiketiloiksi
  • Yhteensä 350 asuntoa, 40 000 kerrosneliötä
  • Gyproc -levyjä käytössä kaikissa uudelleen rakennettavissa sisäseinissä ja alaslasketuissa katoissa
  • Gyproc Habitoa käytetään huoneistojen väliseinäratkaisuissa
  • Moderni talotekniikka, mm. kaukokylmä, sprinkleröinti
  • Asumisen lisäksi mm. ravintola, leipomo, panimo, maanalainen kylpylä, funikulaari
  • Taatusti Suomen murtovarmimmat varastotilat: asuntokohtaisia varastokomeroita on tehty pienimpiin, niin sanottuihin yöselleihin, joiden alkuperäiset ovet on säilytetty
  • Toteuttaja Kakola Yhtiöt Oy
20187_54202.jpg
Saint-Gobain Finland Oy / Gyproc
Sisustus
kipsilevyt
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20221_74425.jpg
Kolhuilta ei voi välttyä - ei niin ihmiset kuin seinätkään
Koti on meille jokaiselle tärkeä paikka. Siellä tapahtuu elämä: arjen ilot ja surut sekä kaikki siltä väliltä. Kolhuiltakaan ei voi välttyä – ei niin ihmiset kuin seinätkään.Kokemukset tekevät ihmisistä vahvoja ja kasvattavat kestämään sen, mitä eteen tuleekaan. Mutta kodin seinissä kestävyyttä pitää yllä vuosikymmenten aikana tapahtunut tuotekehitys sekä erilaiset tuote- ja rakenneratkaisut. Näin on myös kipsilevyjen kohdalla.
20212_68449.jpg
Kysymyksiä ja vastauksia liittyen joka kodin rakennuslevyyn
Markkinoiden kovin rakennuslevy, Gyproc Habito, on ollut markkinoilla jo useamman vuoden, mutta yhä edelleen levyn ominaisuudet herättävät mielenkiintoa ja kysymyksiä. Murretaanko siis pari myyttiä aiheesta?Voiko todella olla, että kipsipohjainen rakennuslevy kestää vauhtia ja elämää? Ja miten voi olla mahdollista, että painavienkaan esineiden ripustamiseen ei tarvita erikoiskiinnikkeitä vaan tavallinen puuruuvi riittää?
Gyproc Klima-kipsilevy
Vähähiiliset rakennuslevyt – kohti kestävää tulevaisuutta
Norjan Fredrikstadissa sijaitsee täysin sähköistetty tehdas, aivan ensimmäinen laatuaan maailmassa. Ja juuri tässä tehtaassa valmistetaan Gyprocin kaikkien aikojen vähähiilisimmät rakennuslevyt.Rakennusteollisuus tuottaa paljon hiilipäästöjä paitsi rakennusmateriaalien tuotannossa, mutta myös logistiikassa sekä varsinaisessa rakentamisessa. Jotta tulevaisuus olisi kestävämpi, on tämä teollisuudenala ottamassa merkittäviä ja innovatiivisia tekoja kohti vähähiilisempiä ratkaisuja.Mitä nämä vähähiiliset levyt tarkoittavat rakentajalle?
202210_79729.jpg
Mistä vinkit ja neuvot rakentajalle ja remontoijalle?
Siinähän se on, rakennus- tai remonttiprojekti. Väliseinät pitäisi rakentaa, mutta mikä on oikea tapa? Entä miten voi ottaa huomioon ääneneristyksen? Omatoimirakentajalle ja -kunnostajalle voi helposti mennä niin sanotusti sormi suuhun miettiessään, miten toteuttaa kestävät ratkaisut niin, että ne ovat myös kerralla oikein tehdyt? Rakentamisessa kun on monta toisiinsa kytkeytyvää seikkaa, jotka vain tarvitsee tietää tehdessään. Ensikertalainenkaan ei toki jää yksin, sillä kevytrakentamisessa auttavan kätensä ojentaa Gyproc Asennuskirja.
201910_60484.jpg
Ohuemmalla seinäratkaisulla lisää huoneneliöitä
Uusi järjestelmä antaa mahdollisuuden toteuttaa mm. huoneistojen väliset seinärakenteet ohuempina ja selkeästi paremmilla ominaisuuksilla. Mistä siis on kyse?
20207_65828.jpg
Maalauskoulussa puujulkisivu
Uusi puujulkisivu maalataan yleensä heti kun talo on pystyssä. Tämä onkin erinomainen tapa pitää julkisivu heti hyvässä kunnossa. Maalaamista tai kuultokäsittelyä ei pidä jättää seuraavaan vuoteen, sillä Suomen kosteat syksyt, joskus myös talvetkin, ehtivät aiheuttaa käsittelemättömälle puupinnalle vaurioita. Huoltomaalaustakaan ei pidä lykätä kymmenien vuosien päähän. Silloin on jo myöhäistä ja urakka huomattavasti suurempi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton