Trendikeittiössä minimoidaan hävikki ja luotetaan teknologiaan

Keittiön elementtien on vastattava ympäristön ja elämäntyylin muutokseen. Niinpä ajan hermoilla olevassa kaupunkikeittiössä korostuvat teknologia ja tuoreus. Nyt halutaan olla vastuullisia niin keittiön suunnittelussa kuin ruoanlaitossakin.

– Tekeminen omin käsin, lähiruoka ja yrttien viljely ovat megatrendejä. Yhä useampi haluaa kasvattaa ravintonsa itse.  Keittiössä kasvavat yrtit ovat todellista puhdasta lähiruokaa, ja ne voi poimia tuoreena ympäri vuoden, kertoo keittiöitä valmistavan Novart Oy:n tuotepäällikkö Eeva Kokkonen.

Ekologisuuden vaatimus kasvaa

A la Carten uudessa, selkeälinjaisessa Urban-keittiössä ekologisuus ja vastuullisuus on huomioitu täysin uudella tavalla. Pihamaan yrttitarhan voi istuttaa omaan keittiöön, sillä Urban Garden-kasvivalot ja -laatikot tarjoavat optimaaliset olosuhteet yrttien viljelylle.

Ruokahävikki on puolestaan merkittävä ympäristöongelma, jonka vähentämiseen jokainen voi helposti vaikuttaa kotikeittiössä esimerkiksi säilyttämällä raaka-aineet oikein. 

Urban-vihanneslaatikossa
säilyttävät tuoreutensa niin vihannekset kuin leivätkin. Urban-vihanneslaatikossa säilyttävät tuoreutensa niin vihannekset kuin leivätkin.
Urban Garden-kasvivalot ja -laatikot tarjoavat optimaaliset olosuhteet yrttien viljelylle.Urban Garden-kasvivalot ja -laatikot tarjoavat optimaaliset olosuhteet yrttien viljelylle.

Urban-keittiön tekniset yksityiskohdat yllättävät

A la Carten Urban-keittiön toiminnallisuudet ovat paitsi ekologisia myös teknisiä. Sähköiset toiminnallisuudet helpottavat kotikokin arkea ja auttavat ratkaisemaan säilytyspulmia – ja innostavat kokkauspuuhiin myös teknologialla hifistelijät.

Urbanin nouseva kulmamekanismi on täysin uusi innovaatio, joka hyödyntää kulmat kätevänä säilytystilana. Välitilaan sähköisesti laskeutuva Found-lokerikko tuo puolestaan lisätilaa keittiön pienemmille esineille. Piiloon ja esille -toiminnot säilyttävät keittiön linjakkuuden ja tuovat tavarat esille napin painalluksella juuri silloin, kun niitä tarvitset.

Urban-keittiön nouseva kulmamekanismi on uusi innovaatio kulmien hyödyntämiseksi.Urban-keittiön nouseva kulmamekanismi on uusi innovaatio kulmien hyödyntämiseksi.
Välitilaan laskeutuvassa Found-lokerikossa keittiövälineet ja mausteet ovat tarpeen mukaan piilossa tai esillä.Välitilaan laskeutuvassa Found-lokerikossa keittiövälineet ja mausteet ovat tarpeen mukaan piilossa tai esillä.

Kiinnostuitko? Pyydä yhteydenotto.


 
Julkaistu
6.8.2018