Kun salamoi - suojaa sähkölaitteet ja rakennukset

Salamat aiheuttavat vuosittain tuhansia sähkölaitevaurioita. Asuinrakennuksiin osuu myös suoria salamaniskuja. Lisäksi esimerkiksi navettaan osuessaan salamalla voi olla merkittäviä seurauksia mahdollisen tulipalon myötä.

Salamoinnille alttiimpien alueiden uusissa sähköliittymissä sähköasennusstandardi edellyttää yleensä ylijännitesuojien asennuttamista. Käytännössä kyse on kaikista alueista, joissa sähkönjakelu tapahtuu yhä nykyään ilmajohtojen kautta.

Vaikka liittymä itsessään olisi toteutettu maakaapelilla, ilmajohtoa voi silti olla jakeluverkossa. Todennäköisyys salamavirran aiheuttamiin vahinkoihin on suurempi ilmajohdoilla kuin maakaapeleilla, mutta se on joskus mahdollinen myös maakaapelilla.
 

Miten rakennukset ja laitteet voidaan suojata?

Sähkölaitteet ja rakennukset voidaan suojata ohjaamalla salamavirrat hallitusti maahan ilman, että ne aiheuttavat vahinkoa kulkureitillään. Rakennuksiin voidaan rakentaa ukkossuojat ja sähkölaitevaurioita voidaan estää sähkökeskukseen asennettavilla ylijännitesuojilla.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan ukkoskaudella, käytännössä toukokuusta syyskuuhun on eri puolilla Suomea yhteensä noin 100 ukkospäivää. Niiden aikana rekisteröidään keskiarvoisesti 130 000 maasalamaa. Joinakin vuosina maasalamoita on kuitenkin esiintynyt jopa 300 000 kappaletta.

Suojaus kiinteistön haltijan harkittavissa

Suomessa päätös ukkossuojauksesta ja sähkölaitteiden ylijännitesuojauksesta on ollut pääasiassa kiinteistön haltijan tehtävissä. Tänä päivänä asennusstandardit edellyttävät jopa taajamiin rakennettaviin uusiin asuintaloihin ylijännitesuojauksen toteuttamista. Lukuun ottamatta kiinteistöjä, joiden kohdalla voidaan riskien arvioinnin yhteydessä todeta ylijännitesuojien tarpeettomuus. Sähkönjakeluyhtiöt edellyttävät usein ylijännitesuojausta jo liittymän hankintavaiheessa.

Aurinkosähköjärjestelmän turvaaminen ylijännitesuojauksella

Aurinkopaneelien määrä kasvaa koko ajan-. Asianmukaisella ylivirta- ja ylijännitesuojauksella saadaan turvattua aurinkosähköjärjestelmän osat sähköverkossa sattuvilta vikatilanteilta. Jos kiinteistön sähkökeskuksessa ei vielä ole ylijännitesuojia, jotka on liitetty rakennuksen päämaadoituskiskoon, ne kannattaa asennuttaa. Näin saadaan suojattua aurinkosähköjärjestelmän vaihtosuuntaaja sähköverkosta päin tulevilta ylijännitteiltä.

Jos aurinkopaneeli on asennettu ammattilaisen toimesta ja valmistajan ohjeita noudattaen, niin aurinkopaneeli ei lisää salamavaurioiden riskiä. Jos asia mietityttää, kannattaa selvittää valmistajalta ja maahantuojalta laitteiston suojaukseen liittyvät kysymykset.
 

Perinteiset ohjeet toimivat yhä

Sähkölaitteet kannattaa irrottaa pistorasioista ukonilman lähestyessä, olipa kiinteistössä ylijännitesuojaus tai ei. Ukonilmalla on suositeltavaa pysytellä sisätiloissa. Jos ollaan ulkona, ei tule oleskella ympäröivää maastoa selkeästi korkeampien kohteiden välittömässä läheisyydessä eikä aukealla paikalla. Silloin saattaa itse päätyä salamaniskun kohteeksi.

 
Julkaistu
23.7.2018