• Etusivu
  • Talo

Kuinka kesäkukkia voi auttaa pärjäämään elinvoimaisina läpi kesän?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Lumon Suomi Oy
Päivitetty 12.02.2024
20186_53691.jpg

Tänään sataa ja huomenna paistaa. Miten kauniit ja hennot kesäkukat oikein selviävät Suomen kesästä? Lumon haastatteli kukkakauppa Ruusupuun yrittäjä Sanna Toivosta aiheesta, joten nappaa tästä vinkit kesäkukkien hoitoon – säällä kuin säällä.

Suomalaisten suosikkikukat ja alkukesän trendikasvit

Poikkeuksellisen lämpimän kevään ansiosta ihmiset lähtivät kukkakaupoille etuajassa. Kotipihoille, -parvekkeille ja -terasseille valittiin tänäkin vuonna paljon perinteisiä suosikkeja, kuten miljoonakelloja, petunioita, pelargonioita, samettiruusuja ja verenpisaroita. Kestosuosikkien lisäksi myös kokonaan vihreät ja jopa mustat kasvit ovat nyt trendikkäitä: muun muassa muratti, koristebataatti ja erilaiset heinäkasvit käyvät kaupan. Nämä yksiväriset kasvit sopivatkin hyvin värikkäiden kukkien kaveriksi.

Myös isot kukka-amppelit ovat kasvattaneet suosiotaan, sillä ihmiset ostavat mielellään valmiin, mutta mahdollisimman näyttävän kukka-asetelman. Amppelien kanssa pääsee siis helpolla: asetelma tarvitsee vain ripustaa kestävään koukkuun tai halutessaan vaihtaa muovisesta amppeliruukusta paremmin omaan sisustukseen sopivaan ruukkuun.

Kesäkukkien sijainnilla on väliä

Osa kesäkukista selviää hyvin paahteisella paikalla, kun taas toiset kestävät läpi runsassateisenkin kesän. Siksi kasvien valintaa ja niiden sijoittamista kannattaa suunnitella etukäteen. Ainakin pelargonit, etenkin pienikukkainen ja kovalehtinen lajike kuten zonale on kestävää tekoa, samoin samettikukka ja harvinaisempi portulakka selviävät pihan aurinkoisimmillakin pakoilla. Jos kuitenkin olet esimerkiksi petunian tai verbenan ystävä, pitää näille kasveille löytää hieman varjoisampi paikka.

Varjopaikan kasveja ovat kauniit verenpisarat, ahkeraliisat ja lumihiutaleet, ja siksi lasitettu terassi onkin näille kukille varsin viihtyisä paikka. Lasitetulla terassilla kasvit ovat myös suojassa sateelta. Juuri sateinen kesä onkin kylmää säätä suurempi uhka kesäkasveille: sateen fyysinen rasitus ja kukintoa hakkaavat sadepisarat vahingoittavat terälehtiä väistämättä. Jos kesäkukkia kuitenkin haluaa sijoittaa myös ulos, kannattaa muistaa, että mitä hennompi ja mukautuvampi kukinto, sitä paremmin se selviää sateesta.

20186_53690.jpg

Kesäkukkia voi suojata vaihtelevilta ja arvaamattomilta sääoloilta lasitetulla terassilla. Se antaa kasveille tarvittaessa suojaa niin tuulelta, sateelta kuin suoralta auringon paisteelta. Lasitettu terassi on etenkin innokkaimpien viherpeukaloiden ystävä, sillä lasituksen suojassa kasvien istutuksen voi aloittaa jo varhain keväällä. Monena vuonna myös alkukesän yöpakkaset saattavat yllättää, jolloin taivasalla yöpyvät kukat eivät välttämättä selviä. Siksi lasitettu terassi pidentää kukkien loistoa jo varhaisesta keväästä aina myöhäiseen syksyyn.

Vinkkejä kesäkukkien hoitoon

Jos haet mahdollisimman helppohoitoisia kesäkukkia, kannattaa ruukkuihin istuttaa verbena ja pikku petunioita. Niitä ei tarvitse nyppiä, vaikka eipä nyppiminen niillekään pahitteeksi ole. Noin kerran viikossa nypitty kesäkukka jaksaa kukkia pidempään ja pysyy kauniimpana läpi kesän. Myös säännöllinen lannoitus kasteluveden mukana auttaa kasvia menestymään. Valitsemillesi kasveille sopivat kastelu- ja lannoitusohjeet kannattaa aina varmistaa kukkakauppiaaltasi.

Kesäkukkia voi auttaa selviytymään Suomen vaihtelevista sääoloista myös istuttamalla kasvit heti alkujaan isoon ruukkuun ja suureen multamäärään. Silloin kuumanakin päivänä kasvi ei kuivahda, toisin kuin pienessä ruukussa. Ruukkujen osalta taas kannattaa suosia vain rei’itettyjä ja salaojitettuja ruukkuja, joista esimerkiksi sateella liika vesi pääsee poistumaan. Suljetuissa ruukuissa seisova vesi näet saa kasvin tukahtumaan ja mätänemään multaansa.

Ideoita pihapiirin ja terassin laittoon

Kesällä on ihanaa puuhastella omalla pihalla tai vaan ottaa rennosti auringossa paistatellen. Olipa tyylisi mikä tahansa, kannattaa pihan ja terassin viihtyisyyteen panostaa!

Lue uusia ideoita omaan kotiin Lumonin inspiraatio-oppaasta ja blogista!

Tilaa ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti

Terassilasituksen hintaan vaikuttavat monet asiat, kuten terassin muoto ja mitat, asennustapa, arkkitehtuuriset vaatimukset. Tarkan hinta-arvion saat veloituksetta Lumonin asiantuntijoilta.

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Lumon Suomi Oy
Talo
lasitukset
terassi
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20186_53373.jpg
Asuntomessuille rakentuu jälleen näyttäviä lasiterasseja
Porin Asuntomessuilla on jälleen runsaasti toinen toistaan upeampia terasseja ja parvekkeita. Moni niistä on saanut suojakseen lasituksen. Lumonin terassi- ja parvekelasitukset löydät tänäkin vuonna useasta messukohteesta. Tässä maistiaisia kahdesta kohteesta.
20236_62805.jpg
Päästä terassi-inspiraatio valloilleen
Olipa vuodenaika mikä tahansa, on auringonsäteet ilo ottaa vastaan omalla lasiterassilla. Vaikka maassa olisi vielä lunta, saattaa lämpötila lasitetulla terassilla nousta aurinkoisina päivinä jopa 20 asteeseen. Lasitus mahdollistaa terassin hyödyntämisen myös läpi viileämpien vuodenaikojen. Se suojaa terassikalusteita ja tekstiilejä tehokkaasti kosteudelta, tuulelta, lumelta ja pölyltä. Lasiterassia pystyy hyödyntämään erilaisiin tarkoituksiin ympäri vuoden.
20229_79607.jpg
Terassilasituksella kesä jatkuu ympäri vuoden
Lasitetulla terassilla aurinko paistaa lasin läpi lämpimämmin, kesä viipyy pidempään ja kevät taas koittaa lasitetulle terassille aikaisemmin. Talvella se toimii sisustettuna tunnelmallisena talvihuoneena. Terassilasitus luo aivan uusia mahdollisuuksia asumiselle ja viihtymiselle.Se on mainio lisähuone, saunan jälkeinen vilvoittelutila ja paikka harrastaa lähellä luontoa.
20186_53376.jpg
Lasiterassi jokinäkymällä
Dekotalo Villa Vaski (kohde 33) sijaitsee rannassa ja lasiterassilta aukeavatkin upeat näkymät joelle. Lasitetun osuuden lisäksi avointa terassipinta-alaa on runsaasti. Lasiterassi on noin 22 neliötä.
Lumon lasiterassi Espoo 1
Näin hankit terassilasituksen
Lumon terassilasituksen hankinta on todella helppoa. Lumon hoitaa koko prosessin aina suunnittelusta asennukseen niin, että sinulle jää vain pohdittavaksi, mihin kaikkeen aiot käyttää uutta lisätilaasi. Varaamalla Lumonilta maksuttoman suunnittelukäynnin, asiantuntijat suunnittelevat lasituksen kanssasi tarpeidesi mukaiseksi, ottaa tarvittavat mitat terassisuunnitelmaa varten ja laatii sinulle tarjouksen.
20154_43216.jpg
Uusi tyylikäs sivuunliukuva terassilasitus
Lumonin liukulasi on monikäyttöinen. Se sopii katettujen ja avoterassien sekä puu- ja alumiinirunkoisten ulkonevien terassien lasittamiseen. Lisäksi liukulasi soveltuu myös katoksien ja sisääntulojen suojaksi.Lasituksen rakenne ei vaadi välttämättä kiinteää reunalasia, minkä ansiosta lasit on mahdollista saada avautumaan kahteen eri suuntaan. Liukulasielementin toinen pystypuite voidaan myös jättää haluttaessa pois.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton