Kallialan koulusta koti
osa 1/2


Kävimme tutustumassa ihastuttavaan vanhaan kouluun, joka on herätetty uudelleen henkiin lapsiperheen kotina. 1906 rakennettu Kallialan koulu sulki ovensa vuonna 2006. Tämän jälkeen vanha koulu on ollut opistokäytössä sekä viimeisinä aikoinaan jopa tyhjillään.

Kunnes Kunnarit löysivät koulusta potentiaalin ja remontoivat siitä unelmiensa kodin.

Kallialan koulu alkuperäisasussaan.Kallialan koulu alkuperäisasussaan.

Ennen tiloissa opiskeltiin

Tulevassa avokeittiössä ja olohuoneessa on aikaisemmin sijainnut luokkatiloja. Kauniit hirret olivat kätkeytyneet pintamateriaalien alle ja kattoa peittivät akustiikkalevyt. Pitkän ikkunarivistön keskelle unelmoitiin suurista pariovista, joka johtaisi terassille.

Olohuone näytti aikaisemmin perinteiseltä luokkahuoneelta.Olohuone näytti aikaisemmin perinteiseltä luokkahuoneelta.

Vanhan luokkahuoneen elämä perheen oleskelutiloina

Yksi suurimmista töistä oli raaputtaa punainen maali pois hirsistä. Ne haluttiin kuitenkin säilyttää ja lopputulos on kaiken sen vaivan arvoista.

Lattian avaaminen ja kaiken sen vanhan materiaalin poistaminen teettivät reilusti työtä. Alkuperäisessä lattiassa eristeenä toimivat sammal ja pohjana savi. Sammaleet poistettiin imuautolla ja eristeet korvattiin puhallusvillalla. 

"Saven lapioiminen ja kottikärryillä ulos kuljettaminen jäivät kyllä mieleen." 

Yksi mukavimmista töistä oli sisäseinien käsittely, sillä työn jäljen näki heti.

Vanhat ikkunat ovat vielä paikoillaan, mutta lattia on purettu.Vanhat ikkunat ovat vielä paikoillaan, mutta lattia on purettu.
Lattiaan puhallettiin eristettä.Lattiaan puhallettiin eristettä.

Pariovi ikkunan tilalle

Pitkän ikkunarisvistön keskelle asennettiin suuri ja näyttävä pariovi, josta on kulku myöhemmin rakennettavalle terassille. Maan tasalle tulevat ikkunat vaativat erityistä huomiota.

"Pariovea mittailtiin ja suunniteltiin huolella. Siitä tuli juuri niin upea kuin kuvittelimme."

Pariovi on kooltaan sen verran suuri, että sen suunnittelu vaati huolellisuutta. Ylikorkea ovi on kokonaisuudessaan yli 2,5 metriä ja yläosastaan se on kiinteä ruutuikkuna. Pariovi aukeaa terassille, joka rakennetaan paikalleen tulevaisuudessa.

"Alavus Ikkunat valikoitui ikkuna- ja ovitoimittajaksi juuri mm. mahdollisuudesta toteuttaa näin korkea ovi. Ja palvelu on ollut huippuluokkaa."


Ikkunat maan tasalla ja ylikorkea pariovi vaativat tarkkuuttaa mittaamiseen.Ikkunat maan tasalla ja ylikorkea pariovi vaativat tarkkuuttaa mittaamiseen.

Julkisivu alkuperäistä mukaillen

Julkisivuihin 1960-70-luvulla asennetut mineriitit purettiin ja julkisivut uusittiin. Maali valittiin vastaamaan koulun alkuperäistä väritystä; alaosastaan koti on punainen ja yläosastaan keltainen. Koulun ikkunat on jossain vaiheessa uusittu ja osa ikkunapaikoista tukittu. Uudet ikkunat noudattavat muotoilultaan koulun alkuperäistä henkeä.

Päätyseinä nyt ja mineriittien purun jälkeen.Päätyseinä nyt ja mineriittien purun jälkeen.
Pääsisäänkäynnin puoleinen julkisivu.Pääsisäänkäynnin puoleinen julkisivu.

Huomio yksityiskohtiin

Pohjalaisuutta henkivät salmiakkikuviot koristavat sekä ikkunoiden että ovien pieliä.

Tulevan kodin tyyli oli pääpiirteittäin selvillä jo projektin alusta asti. Sama linja haluttiin pitää myös ikkunoissa ja ovissa. Vaikka ne mukailevatkin vanhaa ja istuvat tyyliltään näinkin erikoiseen kohteeseen, nykyaikaisista ominaisuuksista ei silti ole tingitty.

Energiatehokkaan ikkunat pitävät lämmön sisällä ja kylmän ulkona, ovat näppäriä käyttää ja laadukkaita. Alavuden Rantatöysässä on valmistettu puusepäntuotteita viime vuosisadan alusta lähtien.

Alavus Ikkunat saat helposti vaikka verkkokaupasta tai pyydetään asiantunteva ikkunamyyjä paikan päälle ideoimaan ja kertomaan mahdollisuuksista.
 

Aika astua sisään

Seuraavassa osassa kurkistamme taloon sisälle.

Klikkaa tästä osaan 2/2
 

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Alavus Ikkunoilta saat ikkunat ja ovet perinteisiin ja vähän erikoisempiinkin kohteisiin.

 
Päivitetty
5.6.2018