Saunan 20 vuotta vanhat tilat kaipasivat uutta ilmettä ja uutta tekniikkaa. Niin kuin yleensä remontissa käy, myös tässä nälkä kasvoi syödessä ja suunnitelmat tilojen uusimisessa muuttuivat matkan varrella.
Tilat sinällään pysyivät samojen seinien sisällä, mutta esimerkiksi sauna koki muutoksen alkuperäisestä suunnitelmasta. Asukas painottaa kuitenkin, että suunnittelu kannattaa tehdä hyvin heti alussa ja ottaa ammattilainen avuksi suunnitteluun ja työn tekemiseen. Näin saa uutta näkemystä ja välttää mahdolliset virheet.
Suunnitteluvaiheessa pohdittiin samoja asioita, kuin kenen tahansa tulisi miettiä kylpytilojen remonttia suunnitellessa. Millaisen valaistuksen haluat? Haluatko vaikkapa himmentimen valaistuksen säätöön? Tunnelman kannalta se on hyvä vaihtoehto, mutta huolehdi myös siitä, että valoa riittää siivoamiseen. Muista tarkistaa, että valonlähde ja säädin ovat yhteensopivia keskenään.
Onko ajatuksissa vaihtaa myös sähkökiuas uuteen tai asentaa vanhan puukiukaan tilalle sähkökiuas? Vaikka sähköliitännät saa irroittaa itse, uuden kytkennän tekee aina siihen oikeutettu sähköasentaja. Sähköasentajalta saat myös tiedon, mitä puukiukaan pois vaihtaminen edellyttää kohteessasi.
Muista ennen irroitustöihin ryhtymistä tehdä kiuas jännitteettömäksi ja että kiuas toimii kolmivaihevirralla, eli kiukaalla on kolme sulaketta. Varmista ennen uuden kiukaan asennusta, että kiuasvalmistajan antamat suojaetäisyydet täyttyvät.
Märkätilojen sähköasennuksille on erityisvaatimuksia ja niiden sähköasennuksissa noudatetaan Sähköasennusstandardin SFS 6000 vaatimuksia.
Kosteisiin tiloihin asennettaviin valaisimiin, sähkökalusteisiin ja -laitteisiin on valittava kotelointiluokitukseltaan riittävä ratkaisu. IP-koodin (International Protection) ensimmäinen luku kertoo suojauksesta vierasesineiltä ja toinen luku kosteudelta vastaan. Esimerkiksi IP44-luokiteltu sähkölaite on roiskevesitiivis ja suojattu yli 1 mm kokoisilta vierasesineiltä.
Sähkölaitteiden sijoittamista suihkun tai ammeen välittömään läheisyyteen on rajoitettu aluemäärittelyjen 0, 1 ja 2 avulla. Kun kylpyhuoneen kalusteiden paikkoja vaihdetaan tai uusia sähkölaitteita lisätään, tulee alueet ja niiden asettamat suojaetäisyydet ottaa huomioon.
Tilojen visuaalisuus, yhteensopivuus ja värit eivät ole kiinni vain laattojen tai saunaan valitun puun sävystä. Muista, että myös sähköasennuskalusteiden värit voi valita tiloihin sopivaksi. Tutustu ABBn laadukkaisiin asennuskalusteisiin.
IMPRESSIVO®-sarja
future® linear-sarja
Teräs-sarja