• Etusivu
  • Talo

Kasvintunnistus on koukuttavaa salapoliisityötä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö TTS-Kehitys Oy
Päivitetty 23.03.2020
20182_51513.jpg

Tammen kärkisilmuissa silmusuomut näkyvät selvästi, rauduskoivun silmu vihertää.

Luonnonkasvien tunnistus on kuulunut aina osaksi koulun biologian opetusta. Kasvien keruu herbaarioon herättää monella muistoja omasta kouluajasta, ja joillain meistä on vieläkin vintillä haalistuneita näytteitä kasviprässissä. Herbaariot ovat vaihtuneet digitaalisiksi, mutta samojen ulkoisten tunnusmerkkien avulla kasvintunnistusta vielä nytkin tehdään kuin silloin ennen vanhaan.

Onko tuo kirsikka vai sittenkin ehkä luumu?

Uteliaisuus puutarhakasvien tunnistamiseen herää, kun innokas puutarhaharrastaja vierailee uudessa puutarhassa tai muuttaa kotiin, jonka mukana seuraa unohdettu puutarha. Mikä tuo upeasti kukkiva puu on? Kasvintunnistus aloitetaan tutkimalla kasvin ulkoisia tunnusmerkkejä. Tarkastellaan aluksi kasvin yleisilmettä, jonka avulla kasvi voidaan luokitella esimerkiksi puuksi, pensaaksi, perennaksi tai varpukasviksi. Seuraavaksi mietitään kasvin kasvutapaa; onko se pysty, rento tai kenties lamoava. Puuvartisilla kasveilla latvuksen muoto (esim. kapea, maljamainen) ovat tunnistusta määrääviä piirteitä.

Talviasuiset puut ja pensaat näyttävät ehkä ensi silmäyksellä kaikki ihan saman näköisiltä, mutta eroja kyllä löytyy, kun niitä alkaa etsimään. Silmujen koko, muoto ja väri ovat esimerkiksi rauduskoivulla ja tammella aivan erilaiset. Verson väri ei ole pelkästään ruskea vaan se voi olla kuparin värinen, selvästi punertava tai jopa likaisen harmaa.

Kaikki aistit mukaan tunnistukseen

Varsinainen kasvintunnistus tapahtuu tarkastelemalla kasvin yksityiskohtia ja tunnusmerkkejä. Siihen hommaan voidaan ottaa kaikki aistit mukaan. Kasvia koskettaessa havaitaan esimerkiksi tahmeutta, karvaisuutta tai sileyttä. Kasvia haisteltaessa erotetaan kasville tunnusomaista tuoksua tai hajua. Tunnistus voidaan tehdä myös syötävien marjojen ja hedelmien avulla tai kuuntelemalla kasvustosta lähtevää ääntä tuulen osuessa kasvustoon.

Selkeät tuntomerkit helpottavat tunnistamista. Japaninhappomarjassa on piikkejä ja marjoja.
Selkeät tuntomerkit helpottavat tunnistamista. Japaninhappomarjassa on piikkejä ja marjoja.

Vaaleanpunaiset kukat juhannuksen jälkeen

Kasvin kukinnan ajankohta helpottaa tunnistamista. Kukkakasvien kukinnon ominaisuuksien selvittäminen ja värin määrittäminen rajaavat vaihtoehtojen määrää vielä pienemmäksi. Luonnonkasvien tunnistamisessa voi käyttää apuna vanhaa kunnon kasvikirjaa tai hakea lajeja erilaiststa nettikasivoista.

Maastossa tunnistamista helpottaa esimerkiksi puhelimeen ladattavat NatureGate- tai PlantNet-sovellukset. Puutarhakasvien tunnistamisen apuvälineiksi on saatavilla useita erilaisia sovelluksia, kuten Garden Answers, Picture This ja Garden Tags. Tunnistaminen tehdään sovellukseen ladattavan kuvan avulla. Vastaukseksi saattaa saada useamman eri kasvin nimen ja kuvan, mutta ainakin sovellukset helpottavat lopullisen tunnistuksen tekemisessä.

Ukonhatun kukan mesikannukset paljastuvat hatun alta.
Ukonhatun kukan mesikannukset paljastuvat hatun alta.

Miksi kasvitunnistus sitten on tärkeää?

Kotipuutarhurin ei tarvitse muistaa ulkoa kaikkien kasvattamiensa kasvien nimiä, mutta tärkeää olisi tietää missä mikin kasvi viihtyy parhaiten. Kaikkihan me haluamme, että kasvimme olisivat mahdollisimmat runsaita, upeasti kukkivia ja terveitä. Kun olemme tunnistaneet kasvin, voimme tarkistaa sen kasvupaikkavaatimukset ja sitten istuttaa kasvi sen toivomaan kasvualustaan, sopivan valoiselle paikalle ja huolehtia kasvista sen toivomilla hoitotoimenpiteillä.

Koivuangervo kukkii runsaasti alkukesällä.
Koivuangervo kukkii runsaasti alkukesällä.

Olet sitten kotipuutarhuri, alan ammattilainen tai tuleva ammattilainen, TTS Työtehoseurasta löydät itsellesi sopivan koulutuksen. Tarjoamme lyhytkursseja sekä ammatillista koulutusta perustutkinnosta erikoisammattitutkintoon. Mikäli olet alalla töissä ja tarvitset uutta osaamista tai sinulta puuttuu tutkinto, voi oppisopimus olla sopiva vaihtoehto. Osaamisesi karttuu töitä tekemällä ja sitä täydennetään oppilaitoksessa lähi- tai verkko-opinnoilla.

Käy katsomassa puutarha-alan koulutustarjontamme www.tts.fi ja ota rohkeasti yhteyttä.

Tekstit ja kuvat: Mia Tapio, AMK hortonomi, kouluttaja TTS Työtehoseura

TTS-Kehitys Oy
Talo
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Työntekijät työmaalla
Työtehoseura kouluttaa rakentamaan
TTS (Työtehoseura) tarjoaa monipuolista koulutusta työelämän ja yritysten tarpeisiin. Monipuolisesta koulutustarjonnasta myös yksittäiset henkilöt löytävät ammatillista koulutustarjontaa. TTS:llä on rakentamiseen ja siihen läheisesti liittyvään sisustamiseen sekä puutarhan rakentamiseen ja hoitoon liittyvää koulutustarjontaa. Lisäksi TTS tutkii, testaa, kehittää ja suunnittelee asumiseen ja toimivaan arkeen liittyviä ratkaisuja.Lisää koulutuksesta ja tutkimustoiminnasta
20107_22620.jpg
Viilennä vihreällä, pidä pörssi plussalla
Helteisen sään nostaessa asuntojen sisälämpötiloja nousee myös sähkönkulutus. Huoneisiin tuodaan tuulettimia ja jäähdyttäviä ilmastointilaitteita. Ilman lisälaitteittakin sähkönkulutus nousee; kylmälaitteet joutuvat tekemään rankasti töitä pitääkseen ruuat viileinä ja pakasteet jäässä.Kuumalla säällä kylmälaitteen sähkönkulutus voi nousta huomattavasti. Kun käyttöympäristön lämpötila nousee 25 asteesta 32 asteeseen, kasvaa kylmälaitteen sähkönkulutus 25 - 40 prosenttia. Helteellä myös laitteiden käyttöhäiriöt lisääntyvät, kun lämpötilaero laitteen sisällä verrattuna ympäristön lämpötilaan on normaalia suurempi.
Seinän tasoitus
Koulutusta työelämän ja yritysten tarpeisiin
TTS on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio. TTS:n toiminta-ajatuksena on parantaa asiakkaiden osaamista, tuottavuutta ja hyvinvointia.TTS:n monipuolinen koulutustarjonta palvelee sekä yksittäisten henkilöiden ammatillista kouluttautumista että yritysten kanssa räätälöityä henkilöstökoulutusta. TTS kouluttaa noin 200 henkilön voimin vuosittain yli 7000 henkilöä yhä paremmiksi ammattilaisiksi vaativiin tehtäviin asiakasyrityksissämme.Lisää TTS koulutuksesta..
202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton