• Etusivu
  • Energia

Fortumin innovaatiokilpailu etsii asumismukavuuden mullistavaa ideaa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Fortum Power and Heat Oy
Julkaistu 23.01.2018
20181_51444.jpg

Fortum julkistaa innovaatiokilpailun, jolla haetaan ideoita asumismukavuuden lisäämiseen. Fortumin marraskuussa 2017 teettämän kyselyn mukaan taloyhtiöiden huoneistoissa eniten asumismukavuutta haittaavat tunkkaiselta tuntuva sisäilma sekä suuresti vaihtelevat lämpötilat. Neljästäsadasta vastaajasta noin 40 % mainitsi tunkkaisuuden ja yli 30 % lämpötilojen suuren vaihtelun. Ratkaisuilta asukkaat odottavat puoliautomaattisuutta.

Kilpailluilla energiamarkkinoilla edelläkävijät kehittävät liiketoimintaansa uutta teknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja sekä jatkuvasti joustavampia ja tehokkaampia energian loppukäyttö- ja tuotantotapoja. Nyt julkistettavan innovaatiokilpailun avulla Fortum haluaa palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin ja vauhdittaa alan kehitystä. Ideat voivat liittyä esimerkiksi lämmitykseen, jäähdytykseen, ilmanvaihtoon ja uusiin palvelukonsepteihin.

Aikataulu

  • Ehdotusten jättäminen 18.1.–18.2.2018.
  • Fortum järjestää infotilaisuuden 12.2.2018. Osallistu paikan päällä tai seuraa suoraa lähetystä

Lisätietoa ja varsinaisen kilpailukutsun löydätä alla olevan linkin kautta:

www.fortum.fi/innovaatiokilpailu

Fortum Power and Heat Oy
Energia
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Maanrakentamiseen soveltuvaa pohjahiekkaa ja -tuhkaa ilmaiseksi
Fortum tarjoaa Rakentaja.fi -jäsenille ilmaiseksi erän maarakentamiseen soveltuvaa pohjahiekkaa ja pohjatuhkaa.Voimalaitoksella energiantuotannossa sivutuotteena syntyneet materiaalit soveltuvat samoihin kohteisiin kuin vastaavat luonnon maa- ja kiviainekset.Materiaalit ovat routimattomia ja niiden rakeisuudet ovat seuraavat:Pohjatuhka 0,002 … 16 mm Pohjahiekka 0,063 … 16 mm
20154_42888.jpg
Kaukolämpösuunnitelmat sähköisesti tarkastettaviksi ja projektin käyttöön
Sähköinen tarkastuskansio helpottaa kaukolämpösuunnitelmien toteuttamista. Uusi palvelu säästää suunnittelijan aikaa ja vaivaa.
20183_51969.jpg
Fortum SmartLiving - dynaaminen tapa ohjata talon lämmitystä
Fortum SmartLiving on uudenlainen dynaaminen tapa ohjata talon lämmitystä mittausdataa ja tekoälyä hyödyntäen. Perinteisesti talojen lämmitystä ohjataan ulkolämpötilan mukaan, kun taas SmartLiving-järjestelmä mittaa jatkuvasti jokaisen asunnon lämpötilaa sekä ilmankosteutta ja ohjaa näin lämmitystä reaaliaikaisen lämpötilatiedon, sääennusteen ja tekoälyn avulla. Fiksumman lämmityksen ja kulutuspiikkien älykkään tasaamisen myötä asiakkaat ovat säästäneet kustannuksissa keskimäärin noin 10 %.
202011_67498.jpg
Pienennä hiilijalanjälkeäsi - vaihda lämpöpumppuun
Lämmityskustannukset muodostavat suuren osan asumiskustannuksista meillä Suomessa. Sen vuoksi kannattaakin valita lämmitysjärjestelmä, joka pienentää kustannuksia ja antaa tarvittavan määrän lämpöä myös kylmimpinä päivinä. Lämmityksen voi hoitaa ekologisesti luontoa säästäen ja tähän kannustetaan nyt pientalojen asukkaita. Saatavilla on erilaisia tukia ekologisemman lämmitysjärjestelmän vaihtoon, joista uusimpana tarjolla öljylämmityksestä luopujalle jopa 4000 euroa tuki, jos siirrytään ilma-vesi- tai maalämpöpumppuun.
200612_2247.jpg
Kotipiha kauniiksi luonnonkivillä
Luonnonkivi henkii yksilöllisyyttä, aitoutta ja arvokkuutta. Rakennusmateriaalina siinä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla käytännöllisyys, esteettisyys ja kestävyys. Luonnonkivi on myös vaivaton ratkaisu, kun luotat ammattilaisiin jo suunnitteluvaiheessa.Useimpien rakentajien toiveena on valita materiaalit, jotka tarjoavat silmänruokaa, mutta vaativat vähän huolenpitoa. Luonnonkivet helpottavat olennaisesti pintojen kunnossapitoa, sillä ne ovat kestäviä ja helppohoitoisia. Ne sopivat yhtä hyvin niin uudispihoihin kuin saneerattavaan pihaan. Luonnonkiven ominaisuuksia arvostetaan, mikä merkitsee arvonnousua kiinteistölle.
20117_27017.jpg
Mäntyharjun keittiöt
Viime viikon sunnuntaina päättyneillä Mäntyharjun loma-asuntomessuilla keittiötarjonta oli laaja. Messuilla oli esillä 22 uniikkia keittiötä. Keittiöiden suunnittelussa oli kiinnitetty erityistä huomiota toimivuuteen ja helppokäyttöisyyteen.Lue lisää Mäntyharjun loma-asuntomessuista

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton