• Etusivu
  • Rakentaminen

Hyvän elämän hirsikodit syntyvät vahvalla kokemuksella - Hirsialan innovaattori jo 60 vuoden ajan

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Honkarakenne Oyj
Julkaistu 16.01.2018
20182_51630.jpg

Vahva hirsitalobrändi ei synny hetkessä eikä sattumalta vaan suurella intohimolla ja vahvalla kokemuksella. Kun Saarelaisen veljekset perivät isältään sahan ja ostivat sen kylkeen vielä höylän, alkoi Hongan upea tarina hirsitalojen parissa. Nyt terveelliset ja tyylikkäät hirsitalot palvelevat koteina, huviloina ja julkisina rakennuksina sekä meillä että ympäri maailman.

Jo alusta asti oli selvää, että veljekset halusivat rakentaa hirsitaloja - alan parhaita. Ja niin, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus asua aidosta suomalaisesta puusta rakennetussa hirsitalossa. Niinpä ensimmäisenä maailmassa he aloittivat hirsitalojen teollisen tuotannon.Tuo alkuaikojen innostus ja intohimo hyvään asumiseen ja hirsitalohin on jatkunut yrityksen ja perheen parissa jo 60 vuoden ajan, sukupolvelta toiselle. Kumppanuuksien ja verkostojen avulla vahva kehitys on siivittänyt menestystä myös pörssiyhtiönä. Se on selvä merkki siitä, että vahva visiomme kantaa tulevillekin vuosikymmenille.

Hyvä asuminen tänään ja huomenna

Olemme toimineet alan vahvana innovaattorina ja hyvän asumisen puolestapuhujana jo pitkään. Hirsi on mahtava materiaali, ja nykyään sen hienot ominaisuudet tunnustetaan yhä laajemmin. Hirsikodissa on hyvä asua - sen vain tuntee. Myös tutkittu tieto tukee näitä tuntemuksia.

Vuosien myötä asumisen vaatimukset ja arvostukset ovat muuttuneet. Tänä päivänä yksilölliset mieltymykset painavat suunnittelussa paljon. Hyvä asuminen koostuu yhä enemmän muutamista perusasioista:

1. Mukavuutta ja omaa tyyliä arvostaen

Oma talo vain tuntuu omalta. Siksi erilaisia tyylejä edustavia talomalleja on tarjolla paljon - ja niitäkin muokataan aina asukkaille parhaiten sopiviksi. Oma lifestyle näkyy vahvasti niin kotien ja mökkien sisällä kuin ulkopuolellakin. Sinä päätät nautitko enemmän pikkuruutuisten ikkunoiden luomasta tunnelmasta vai modernien, isojen ikkunoiden avarista näkymistä?

Jos olet intohimoinen kokki, keittiö on todennäköisesti sinulle se talon sydän. Joku toinen saattaa taas arvostaa enemmän kuntosalia tai isoa saunaosastoa. Mukavuuden määritelmä on paljolti itsestä kiinni, mutta yhteisiäkin piirteitä on. Ennen kaikkea talo rakennetaan itselle ja omalle perheelle.

20181_51338.jpg

2. Tarkoituksenmukaisuus on hyvän suunnittelun tulosta

Arjen sujuvuus on tärkeä hyvän elämän perusta, johon kodin suunnitteluvaiheessa voimme vaikuttaa. Kokemus auttaa huomioimaan myös mahdolliset tulevien vuosien tarpeet. Tarkoituksenmukaisuus tarkoittaa meille järkeviä ja toimivia ratkaisuja. Suuri perhe voi tarvita useampaa kylpyhuonetta arkiaamuisin tai mahdollisuutta laajentaa tarpeen tullen joko taloa tai vaikka vaan ruokapöytää yhä suurempaa ystäväpiiriä tai eri sukupolvia varten.
Hyvä suunnittelu ottaa huomioon myös tarvittavat säilytystilat ja välttää turhaa hukkatilaa, mikä on myös kustannustehokasta. Tämä päivänä haaveillaan ennen kaikkea sopivan kokoisista taloista.

3. Luonnollisuus ja ekologisuus ovat valttia asumisessa

Luonnollisuus ja ekologisuus ovat kasvavia trendejä ja vaikuttavat vahvasti myös asumisessa. Kun tietää, mistä talo on tehty, voi nukkua yönsä hyvin. Puu luonnollisena materiaalina tuo taloon oman erityislaatuisen tunnelmansa ja tuoksun. Se lisää myös asukkaiden hyvää oloa, mikä on nykyään myös tieteellisesti todistettu. Talon luonnollinen hengittävyys tasaa olosuhteita ja tuntuu miellyttävältä - luonnollisesti. Stressi vähenee ja uni paranee. Ei ihme, että asumisessa on jo vuosisatoja luotettu puuhun.

4. Asumisen terveellisyys on yhä tärkeämpää

Asunnon tulisi luoda parhaat puitteet elämälle: hyvä nukkua, hengittää ja olla. Terveellisyys ja hyvä sisäilma ovatkin nousseet yhä tärkeämpään rooliin asumisvaihtoehtoja punnittaessa. Oikeilla materiaalivalinnoilla ja osaavalla rakentamisella voidaan varmistaa toimiva ja turvallinen koti, jossa on hyvä asua. Hengittävä rakenne, kosteudenhallinta ja turvalliset rakennus- ja materiaaliratkaisut ovat asioita, joihin kannattaa panostaa. Hongan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle hyvän asumisen puitteet.

5. Teknologiakehitys vaikuttaa suunnitteluun, rakentamiseen ja asumiseen

Uusin teknologia on luotu myös asumisen avuksi. Voit seurata ja säätää asuntosi toimintoja etäältä tietokoneen avulla. Tai hoitaa älykkäästi lämmitysjärjestelmää ja vaikkapa musiikin kuuntelua eri tiloissa.

Uusinta teknologiaa käytetään myös talojen suunnittelussa. Voit jo virtuaalisesti nähdä miltä tuleva talosi näyttää sisältäpäin. Myös rakentamisessa käytetään yhä kehittyneenpää teknologiaa, jotta mm. energiatehokkuus olisi huippuluokkaa. Hongan tapana on toimia tiiviissä yhteistyössä alan tutkijoiden kanssa ja innovoida yhä parempia ja ekologisempia tuotantoratkaisuja.

Hyvä asumisen juhlavuosi alkaa

Nyt on juhlan ja juhlavuoden aika - ja olemme siitä innoissamme. Tänä vuonna panostamme erityisesti mielenkiintoiseen arkkitehtuuriin ja tuomme markkinoille uusia juhlavuoden malleja ja palveluja. Pysy siis kuulolla.

Meillä Hongassa on jo 60 vuotta ollut intohimona rakentaa luonnon omista raaka-aineista sukupolvelta toiselle kestäviä taloja - joissa asutaan ja voidaan hyvin. Saarelaisen veljekset sen aloittivat, ja siitä lähtien olemme pioneerin lailla vieneet koko alaa eteenpäin. Tuotamme tänä päivänä niin hyvän olon kaupunkikoteja kuin perinteisiä pyöröhirsisaunoja, mutta myös nykyaikaisia hotelleja, terveellisiä päiväkoteja sekä lukuisia upeita vapaa-ajan asuntoja ympäri maailman. Hirsi luonnon omana tuotteena on pysynyt aina talojemme materiaalina, eikä siitä luovuta - hyvästä syystä.

Intohimomme hyvään rakentamiseen on näkynyt mm. jatkuvina panostuksina tutkimukseen, tuotekehitykseen ja tuotantoprosessien parantamiseen. Useat patentoidut ja sertifioidut ratkaisut, kuten Honka Terve TaloTM -konsepti, tuovat tänä päivänä asiakkaillemme etuja, joita perinteisessä hirsirakentamisessa ei ollut tarjolla. Sertifikaatit osoittavat, että talonvalmistuksemme kaikkia prosesseja valvotaan ja laatu on erinomaista.

Automatisoinnin ansiosta hirsitalojen puuosat ovat erittäin mittatarkkoja ja pitkälle esivalmistettuja, mikä nopeuttaa asentamista työmaalla ja osaltaan vaikuttaa talojen tiiviyteen ja toimivuuteen. Painumaton, patentoitu Honka FusionTM -hirsi on mahdollistanut myös modernien talomallien rakentamisen. Näin hirsitalojen tarjoama hyvä ja terveellinen asuminen on nykyään mahdollista ja myös erittäin suosittua kaupunkiympäristöissä.

20173_48545.jpg

Kokemus on eduksi rakentajille

Jokaisen talonrakentajan toiveiden kuunteleminen ja yksilöllinen palveleminen edistävät hyvää asumista ja elämän laatua. Jo yli 85 000 hirsitalon kokemuksella uskallamme tuoda myös omat näkemyksemme ja ajatuksemme mukaan asiakkaidemme projekteihin. Asiakas voi luottaa, että tunnemme asian. Meillä on monta valmista ratkaisumahdollisuutta jo takataskussa. Pitkälle hiotut ja kustannustehokkaat ratkaisumme sekä osaava henkilöstömme kumppaniverkoston kera auttaa toiveiden toteuttamisessa.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Honkarakenne Oyj
Rakentaminen
rakennukset
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20161_45162.jpg
Millaisen hirsitalon sinä rakentaisit?
Hirsitalo on lämminhenkinen ja ekologinen valinta kodiksi. Honka hirsitalon Muuttovalmis -mallistosta löydät itsellesi sopivan vaihtoehdon, joka istuu niin perinteiseen metsämaisemaan kuin myös tiiviiseen kaupunkirakentamiseen.
20211_68110.jpg
Löydä oma hirsinen suosikkitalosi - tutustu uutuusmalleihin
Hongan hirsisten omakotitalojen mallisto on laajentunut uuden vuoden alkajaisiksi. Uutuusmallit Honka Touko, Honka Riekko ja Honka Huomen tarjoavat ekologista, energiatehokasta ja terveellistä asumista suomalaisesta puusta valmistettujen jykevien hirsiseinien sisällä. Hirsikodin ainutlaatuinen tunnelma pääsee oikeuksiinsa niin modernissa kuin perinteisemmässäkin talossa.
202211_80349.jpg
Suunnitteletko hirsi­kodin rakentamista? Rakenna ainutlaa­tui­selle hirsitalo­alueelle
Haaveiletko asumisesta kauniin luonnon ja hirsisen naapuruston ympäröimänä? Jos vastaat kyllä, sinulla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus toteuttaa unelmasi. Hongalla on myynnissä tontteja uudelle hirsitalojen omakotitaloalueelle Mäntsälään ja merelliselle hirsihuvila-alueelle Paraisille.
20225_78268.jpg
Terästä ja puuta yhdistävä Longhouse - "Rohkea talo, jossa on hieman teollinen teema"
SSAB:n maalipinnoitettu GreenCoat®-teräs on valittu ainutlaatuisten ominaisuuksiensa ansiosta rakennusmateriaaliksi moniin erityislaatuisiin rakennusprojekteihin, kuten Paraisille tänä vuonna valmistuvaan ekokylään. Myös muualta maailmalta löytyy lukuisia mielenkiintoisia, erilaisilla arkkitehtuuripalkinnoillakin palkittuja kohteita, joiden rakennusmateriaalina on käytetty GreenCoat®-terästä. Yksi tällainen kohde on Hollannissa sijaitseva Longhouse, jonka "moderni talonpoikaistyyli" luotiin teräksen ja puun yhdistelmällä.
Laituri järven rannalla
Mökin ilmanvaihto kesäksi kuntoon
Onko kesämökillä ummehtunut, kostea sisäilma? Kuluuko ensimmäinen tunti mökille saavuttua aina tuuletushommissa? Silloin voi olla aika päivittää rakennuksen ilmanvaihto.
Tulikiven Lamu 18 Grafia-pinnalla
Energia
Vinkki: takkavaihtoehtoja myös mökkiolosuhteisiin
Talvisessa skenaariossa myrsky ulvoo ulkona ja pakkanen paukkuu. Sähköt ovat poikki ja kylmä alkaa hitaasti tehdä tietään sisälle mökkiin. Paksun peiton alla palelee ja ainoana valona on kynttilän heikko liekki.Tilanteen ei tarvitse olla näin synkkä. Kunhan muistaa ennakoida. Hyvänä varmuutena onkin pitää mökillä vähintään juurikin niitä kynttilöitä valoa tuomaan ja peittoja, joiden alle kääriytyä, mutta ihanteellisessa tilanteessa niihin ei tarvitse turvautua kuin tunnelmaa hakiessa.Toinen, mikä kannattaa huoltovarmuuden näkökulmasta miettiä on se lämmönlähde. Toimiva ratkaisu suuriin ja myös pienempiin mökkeihin löytyy nopeista lämmittäjistä, kuten kiertoilmatakoista.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton