Kansa on puhunut, tällainen on hirsiunelma

Rakentaja.fin vuonna 2017 toteuttamat talo- ja mökkiäänestys keräsivät lähes 10 000 ääntä. Perinteikkyys piti hyvin pintansa, mutta raikas skandinaavisuus nosti myös päätään. Kuusamo-hirsitalo oli monen suosikkivalinta.

Kuusamon hirsitalo- ja -huvilamallistot tarjoavat jokaiselle jotakin. Hirsi muuntuu perinteisestä moderniin ollen energiaystävällinen ja hengittävä rakennusmateriaali. Kuusamon hirsirakennukset valmistetaan aidosta, tiheäsyisestä pohjoisen puusta. Näiltä napapiirin molemmin puolin sijaitsevilta alueilta saatava puu on metsäasiantuntijoiden mukaan parasta puuraaka-ainetta.

Kodikas Kuusamo Onkamo 90

Mökkiäänestyksen selkein voittaja Kuusamo Onkamo sai lähes 40 % enemmän ääniä, kuin äänestyksen toiseksi sijoittunut. Erityisesti terassi, pohjaratkaisu ja kodikkuus saivat kiitosta.
 

Kuusamo OnkamoKuusamo Onkamo

Onkamo-hirsihuvila tarjoaa tilaa ja asumismukavuutta. Avara, nousevakattoinen olohuone ja keittiö yhdessä ovat talon viihtyisä sydän.

Huvilan kolmelle sivustalle ulottuvat laajat terassit houkuttelevat viettämään aikaa ulkosalla aina kun sää sallii. Alakerran kahden makuuhuoneen lisäksi makuutilaa on parvella 2-3 hengelle.

Huoneet: Oh, keittiö, 2 mh, vh, wc, et ja parvi
Kerrosala: 90 m²

"Ihanin mökki - juuri minun makuuni!"

"Jotenkin vaan tuli tunne että tämän tyyppinen sen pitää olla."

Kuusamo OnkamoKuusamo Onkamo

Kuusamo Nuuna ympärivuotiseen loma-asumiseen

Mökkiäänestyksen kolmannesta sijasta käytiin tiukkaa taistoa, ja pronssi jaettiinkin vain kahden äänen erolla.

Nuuna-hirsihuvilaperheen lippulaiva on suunniteltu ympärivuotiseen loma-asumiseen. Monet ovat ihastuneet tähän huvilaan niin, että ovat ottaneet sen vakituiseksi asunnokseen.
 

Kuusamo NuunaKuusamo Nuuna


Etuosaan sijoitetusta saunaosasta pääsee suoraan terassille vilvoittelemaan. Saunan voi helposti sijoittaa myös huvilan takaosaan ja varata etujulkisivun ykköspaikka vaikka päämakuuhuoneelle.

Huoneet: 3 mh, oh, keittiö, wc, ph ja sauna
Kerrosala: 122 m²

"Se vaan tuntuu oikealta huvilalta itselleni"

"Todella näyttävä terasseineen, ja talon kulmarakenne poikkeaa edukseen"

Kuusamo NuunaKuusamo Nuuna

Avaran pohjaratkaisun Kuusamo Hakala

Taloäänestyksen kärkikahinoissa Kuusamon moderni hirsitalo ihastutti avaruudella ja selkeydellä. 

Kuusamo Hakala edustaa suomalaisen lapsiperheen toiveita modernista ja ekologisesta kodista. Hirsitalon kerrosala on 130 m².

Kuusamo HakalaKuusamo Hakala

Olohuoneen ja keittiön yhtenäinen korkea tila tuo tilan tuntua kompaktiin kotiin. Pesu- ja kodinhoitotilat sijaitsevat kaikki kätevästi talon toisessa päädyssä.

Huoneet: 3 mh, oh, k, ru, khh, wc, ph ja sauna
Kerrosala: 130 m²

"Avaran ja kodikkaan näköinen. Järkevät tilaratkaisut." 

"Näppärä pohjapiirustus, toimiva keittiö ja muutenkin harmoninen kokonaisuus."

Kuusamo HakalaKuusamo Hakala

Haaveiletko omasta hirsitalosta tai -huvilasta?

Kuusamo-hirsitalomallisto kattaa lukuisia erilaisia talomalleja, joiden joukosta löydät varmasti itsellesi parhaan vaihtoehdon. Mallistosta löydät niin talot, huvilat, loma-asunnot, piharakennukset kuin mökit, kaikki luonnollisesti hirrestä valmistettuina. Hirsien raaka-aineena käytetään vain parasta suomalaista puuta, joka kasvaa Napapiirin molemmilla puolilla. Kuusamo Hirsitalojen kohdalla voit olla varma niiden laadusta ja kestävyydestä!

Jätä yhteydenottopyyntö Kuusamolle


 
Päivitetty
27.9.2017