• Etusivu
  • Talo

Uusi sadevesijärjestelmä, parempi mieli

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Vesivek Oy
Päivitetty 06.07.2018
20175_49339.jpg

Tyytyväinen Martti Pummila ja Arvo-sadevesikourut puhkiruostumattomuustakuulla.

Vuonna 1981 rakennetun omakotitalon alkuperäiset rännit olivat nähneet parhaat päivänsä, joten niiden uusiminen oli talon omistajalle, mänttäläiselle Martti Pummilalle helppo päätös. Vanhat rännit olivat vääntyilleet mutkille vaikka hyvällä pidolla olivatkin olleet. Muitakin rännien toimintaan vaikuttavia tekijöitä oli ilmennyt vuosien saatossa.

– Vanhoissa ränneissä oli kiinnityskoukkuja niin harvakseltaan, että rännit olivat painuneet notkolle niiden väleistä. Vielä kun ne olivat kantikkaat kourut, niin puhdistaminen oli entistä vaikeampaa, kun vesi ja roskat jäivät notkoihin. Joistain kohdista rännit myös vuotivat.

Kaupat uusista ränneistä lyötiin lukkoon lokakuun alussa ja samalla sovittiin, että asennus hoidettaisiin saman kuun loppuun mennessä. Aikataulu piti hienosti ja uudet sadevesikourut olivat paikallaan jo parin viikon kuluttua kaupanteon jälkeen.

Materiaali kiinnosti

Martti kertoo, että mielenkiinnon Vesivekiä kohtaan kiinnitti ränneissä käytetty polttomaalattu alumiinimateriaali ja sen mahdollistamat pitkät takuut ja kestävyys. Samassa yhteydessä Martille oli käynyt selväksi, että kantikas kouru olisi syytä vaihtaa pyöreään puhtaana pitämisen helpottamiseksi. Arvo-kouru oli siis selvä valinta, kun Vesivekin tarjous osui kohdalle.

– Materiaalit ja Vesivekin palvelu kokonaisuudessaan laajoine takuineen vaikuttivat niin laadukkailta, että päätin ottaa uudet rännit heiltä sen suuremmin miettimättä tai kilpailuttamatta.

Itse asennuksen Martti kertoo sujuneen ongelmitta. Kaksi asentajaa oli tullut paikalle niin kuin yleensäkin tämän tyyppisissä omakotitalokohteissa. Uudet rännit olivat paikallaan vielä saman päivän aikana. Pummila kertoo seuranneensa asennusta pitkin päivää.

– Ammattitaitoisen näköistä hommaa se oli. En siihen viitsinyt juurikaan puuttua, mitä nyt lähinnä asentajien muutamaan kysymykseen syöksytorviin liittyen vastailin.

"Kyllä ne vanhat saikin jo lähteä"

Uudet rännit näyttävät Pummilan mukaan hyviltä. Talon yleisilme värien puolesta pysyi samana vaikka vanhat rännit olivatkin punertavat ja uudet puolestaan ruskeat. Sävymaailma on kuitenkin edelleen sama, siistimmän ulkomuodon rinnalla.

– Nyt on siistit ja silmiin hyvät rännit. Lehdetkin tuntuvat tulevan veden mukana läpi eri tavalla kuin vanhoissa. Kyllä ne vanhat saikin jo lähteä, ei ole niin mitään valittamista, Martti sanoo.

Rännien asennus hoitui niin mallikkaasti, että Martti kertoo suosittelevansa Vesivekiä mielellään esimerkiksi naapureille.

– Kyllä tänne voi jokainen halukas tulla rännejä katsomaan, sen verta hyvä mieli tästä jäi!

Samassa yhteydessä lisättiin katolle myös lumieste, estämään lumen vaarallinen putoaminen kulkuteille.

Info

Info

Vesivek mukana Porin asuntomessuilla

Vesivek on mukana Porin Asuntomessuilla ulkonäyttelypaikalla Ua3.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Vesivek Oy
Talo
sadevesijärjestelmät
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20181_51350.jpg
Alumiinikourut 90-luvun omakotitaloon
Jyväskyläläisen perheen omakotitalo valmistui vuonna 1990 komealle rantatontille, jollaisia Jyväskylän seudulla oli silloin vielä tarjolla. Siihen aikaan valittiin sadevesijärjestelmiin paljon muovipinnoitettuja teräspeltirännejä, ja sellaisen myös jyväskyläläinen perhe valitsi. Uudempi asia oli silloin, että rännit sai saumattomina, jolloin rännien puhtaanapito oli helpompaa.
20214_70356.jpg
Haluatko raidattomat ja puhtaat rännit?
Kesän ja mahdollisesti järjestettävien kesäjuhlien lähestyessä ryhdytään monissa omakotitaloissa puutarhan ja kodin kunnostuspuuhiin. Korona-aika on saanut suomalaiset muutoinkin satsaamaan entistä enemmän kodin viihtyvyyteen ja ulkonäköön. Hilseilevät maalipinnat tai sammaloitunut pihanurmi saavat kyytiä, mutta eräs yksityiskohta jää helposti huomioimatta, nimittäin sadevesikourut.Harvassa ovat ne ihmiset, jotka nauttivat rännien pesusta. Kannattaa siis hankkia sellaiset sadevesikourut, jotka eivät raidoitu - puhtaan valkoiset, hohtavan mustat tai siistin harmaat.
punainen katto valkoinen talo
Vesivek-sadevesijärjestelmä kestää
Sadevesijärjestelmän tehtävänä on kerätä sadevesi ja siirtää se turvallisesti pois rakennuksen läheisyydestä. Puutteellinen sadevesijärjestelmä on todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi rakennusten homevaurioihin.Kunnollinen sadevesijärjestelmä ei ole joukko räystäälle ripustettuja tavaroita, vaan pitkäikäinen ratkaisu talon suojaamiseksi sadevedeltä. Eri seinä- ja kattomateriaaleilla ja eri runkorakenteilla luotettava kiinnitys edellyttää eri asioita. Tämän vuoksi on sekä sadevesijärjestelmien että kattoturvatuotteiden asennus syytä jättää ammattilaiselle. Antamalla asennus ammattilaisille, saadaan takuu tuotteiden lisäksi myös asennukselle. Kuluttajalle merkitystä on nimenomaan asennustakuulla, pelkkä materiaalitakuu ei riitä.
20219_72267.jpg
Toimimaton ränni voi johtaa kosteusongelmiin
Kesän sade- ja ukkoskuurot pistävät katon ja erityisesti sadevesijärjestelmät koville. Ränneissä puutteelliset huollot näkyvät heti − hallitsemattomasti kouruista yli valuva vesi kastelee ulkoseinän ja sokkelin. Ongelman jatkuessa se altistaa rakennuksen kosteusvaurioille. Ennen kesän sateita on hyvä varmistaa, ettei sadevesijärjestelmät ole tukkiutuneet lehdistä, havuista tai muista roskista.
20216_70986.jpg
Näin sujui rännien asennus porilaisessa taloyhtiössä - Katso kuvat
Myrskyn jälkeen, sateisena ja toukokuun lopulle epätyypillisen viileänä päivänä alkoi porilaisessa rivitaloyhtiössä ränniremontti. Toimittajan tullessa paikalle klo 8.15 asentajat olivat jo saaneet melkeinpä kaikki vanhat rännit alas. Itseäni hämmästytti suuresti se, että kaikki vanhat rännit ja rännien osat oli kauniisti pinottuina rivitaloasuntojen pihoilla. Mikään ei ollut hujan hajan pitkin pihaa. Ehkä kaoottisempiin rakennustyömaihin tottuneena odotin epäjärjestystä, mutta toisin kävi.
202211_80142.jpg
Joulukuusen hoito-ohjeet
Joulukuusi on eräs tärkeimmistä joulun tunnelman tuojista kodeissamme. Mutta miten kuusi saadaan parhaiten kestämään joulunajan yli? Seuraavassa muutamia vinkkejä:

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton