• Etusivu
  • Energia

Karelia-takkamallisto korostaa suomalaisen vuolukiven kauneutta

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Tulikivi Oyj
Päivitetty 21.02.2020
20174_48949.jpg

Kelva S takka Grafia-koristelaatoilla.

Malliston takat muokattavissa

Tulikivi on tuomassa markkinoille uuden ja monipuolisen malliston, Karelian.

Vuolukivi on materiaalina ilmeikäs ja muuntautumiskykyinen. Sen pinnan voi hioa sileäksi, urittaa, lohkoa tai saada rosoisen kimmeltäväksi vesileikkauksella. Eri tavoin käsitellyt vuolukivet ovat Tulikiven uuden Karelia-malliston suola. Nimensä tehokkaasti lämpöä varaavat takat ovat saaneet Pohjois-Karjalan paikannimistä.

Malliston kaikki takat ovat muunneltavissa omien tarpeiden ja mieltymysten mukaiseksi. Takan verhoiluihin voi esimerkiksi valita erilaisia vuolukivipintoja. Osa takoista on muotoilultaan minimalistisen moderneja, osa perinteistä vuolukivitakkaa uudistavia. Suuret lasiluukut nostavat tulen näyttävästi esiin. Tulipesässä voi grillata ja laittaa ruokaa mukana tulevan jalallisen grilliritilän avulla. Malliston on suunnitellut Tulikiven Design Manager Mika Moilanen.

Tulikiven Karelia-mallisto koostuu useasta varaavasta vuolukivitakasta: Raita, Raita S, Koli ja Koli S ovat suoralinjaisen minimalistisia takkoja, joiden kulmikkuus istuu modernimpaankin sisustukseen. Salvo, Salvo S, Lampo, Lampo S, Akko, Otra, Laivo S ja Kelva S ovat muotokieleltään pehmeämpiä, pyöreälinjaisempia ja perinteikkäämpiä. Takkojen nimet ovat peräisin Pohjois-Karjalan paikannimistä.

– Nimen perässä oleva S-kirjain viittaa takan ulkonäköön ja lämmön varaamiseen. Spiraalikiertoa tarkoittavalla S-kirjaimella merkityt takat ovat kapeampia malleja. Niissä lämpöä varaa luukkua ympäröivä ja sen yläpuolella oleva massa. Leveämmissä malleissa takan kyljissä kulkevat poskikanavat, jotka saavat takan koko painavan massan varaamaan lämpöä, kertoo Tulikiven Design Manager Mika Moilanen.

Akko takka Classic-vuolukivipinnalla.
Akko takka Classic-vuolukivipinnalla.
Otra-takka Natural-koristelaatoilla.
Otra-takka Natural-koristelaatoilla.

Varaavan vuolukivitakan lämpö on pehmeää säteilylämpöä, joka lämmittää kotia jopa 24–36 tunnin ajan vain parilla pesällisellä. Erinomaisen hyötysuhteen ansiosta Karelia-malliston takat kuluttavat vain vähän puuta.

– Lämpösäteilyn suuntaa voi halutessaan ohjata takan rungon ja kuoren väliin asennusvaiheessa laitettavilla eristeillä. Näin lämpöä voi ohjata erityisesti niihin tiloihin, joissa yleensä oleskellaan tai joihin halutaan kerääntyä nauttimaan takan lämmöstä. Takkatuli on sisustuksessa rauhoittava ja aito elementti, joka tuo kodikkuutta. Varaavalla takalla voi myös lisätä kodin omavaraisuutta lämmityksessa ja hyödyntää kotimaista bioenergiaa. Se on ainoa täysin sähköstä riippumaton lämmitysmuoto, Moilanen summaa.

Koli-takka Grafia-vuolukivipinnalla.
Koli-takka Grafia-vuolukivipinnalla.

Yksilöllisiä vaihtoehtoja takan valintaan

Karelia-mallistossa takan ulkonäköä voi muokata omaan tilaan ja sisustustyyliin sopivaksi. Takan korkeudeksi voi valita 180 tai 210 senttimetriä, sekä leveämmissä malleissa myös 150 senttimetriä.
Pintaverhoiluihin on saatavana kaikissa takoissa sileää Classic-vuolukiveä ja struktuuripintaista Grafia-vuolukiveä, joka on karhennettu vesileikkauksella kimmeltävän rosoiseksi. Uritetun Rigatta-vuolukiven voi valita kaikkien Raita- ja Koli-takkojen pintaan.

Laivo S -takka Classic-vuolukivipinnalla.
Laivo S -takka Classic-vuolukivipinnalla.

Kolmiulotteinen, lohkottu Natural-vuolukivi on vaihtoehtona Akko-, Otra-, Laivo S- ja Kelva S -takkojen koristelaattoihin, jotka kulkevat luukun molemmin puolin. Korkeutta sekä pintamateriaaleja muuntelemalla Karelia -malliston takoista voi luoda juuri omaan kotiisi sopivan takan.

– Karelia-mallistossa takkojen pinta rakentuu tarkkaan mitoitetuista vuolukivilaatoista. Laattajako mukailee luukun linjoja, mikä tuo takkojen ilmeeseen levollisuutta. Perinteikkäämmissä malleissa kivilaattojen rytmitys on suunniteltu niin, että takan etuosaan saa koristelaatoituksen yhdistämällä sileään vuolukiviverhoiluun Grafia- tai Natural-vuolukiveä, Moilanen mainitsee.

Minimalistisista Koli- ja Raita-takoista kaikki ylimääräinen on riisuttu pois. Huomion saavat kulmikkaat muodot, valittu vuolukivipinta ja tulen liekit. Elegantin pelkistetyissä Salvo- ja Lampo-takoissa pehmeyttä muotoiluun antavat pyöristetyt kulmat. Halutessaan näiden takkojen etuosaan voi valita luukun levyisen koristelaatoituksen Grafia-pinnalla. Komeat Akko- ja Otra-takat tuovat kotiin raikkaasti päivitettyä vanhan ajan tunnelmaa. Ilmeikkyyttä antavat ulkonevat koristelistat, pyöristetyt kulmat ja luukkua reunustavat koristelistat. Laivo S- ja Kelva S -takkojen ulkonäköön on haettu vaikutteita nostalgiselta pönttöuunilta: yläosa kapenee kulmikkaaseen koristelistaan ja alaosa levenee ulkonevaan jalustaan. Hienostunutta koristeellisuutta voi lisätä kapeilla koristelaatoilla.

Tutustu Tulikiven tämänhetkisiin takka-mallistoihin

Raita S -takka Rigatta-vuolukivipinnalla.
Raita S -takka Rigatta-vuolukivipinnalla.

Tulipesässä voi grillata talvellakin

Kaikissa takoissa on suuri lasiluukku, joka on takasta riippuen joko neliönmuotoinen tai pystymallinen. Koli-, Raita-, Lampo- ja Salvo-takkojen luukuissa on moderni, mustanharmaa metallireunus ja kaksinkertainen lasi, joka antaa lämmön siirtyä viipyillen huoneeseen. Metallisen kahvan takaosa on valmistettu puusta. Akko-, Otra-, Kelva S- ja Laivo S -takkojen lasiluukuissa on perinteisempi valurautareunuksinen kehys, jonka sävy on vaaleanharmaa.

Tuhkahuolto hoituu tulipesän luukun kautta, joten erillisiä tuhkaluukkuja Karelia-malliston takoissa ei ole. Luukku avautuu kevyesti vetämällä ja sulkeutuu automaattisesti, kun kahvasta päästää irti. Luukun voi kytkeä auki-asentoon huoltopuuhia ja makkaranpaistoa varten.

Karelia-malliston takat sopivat myös monipuoliseen ruoanlaittoon. Takan mukana tulee jalallinen grilliritilä, jonka voi nostaa tulipesään ruoanlaittoa ja grillausta varten. Takassa grillaaminen onnistuu hiilloksella ympäri vuoden. Tulipesässä voi lisäksi paistaa pizzaa, leipiä ja pullia, sekä hauduttaa maistuvia pataruokia hiilloksella ja sen jälkeisessä lämmössä. Varaavan takan lämpö riittää kypsentämään ruokaa vielä pitkään tulen sammumisen jälkeen.

Info

Info

Tiesitkö...

Voit korvata vanhan takkasi uudella varaavalla Tulikivi-takalla, kun haluat tehdä säästöä lämmityskustannuksissa tai haluat vaikka lisäominaisuutena valmistaa herkullista ruokaa takkaleivinuunissa.

Tulisijan uusiminen on nimittäin sekä helppoa että vaivatonta. Tulikivi tarjoaakin uuden takan ostajalle vanhan takan purkupalvelun ilmaiseksi.*

Vanhan takan purku sekä uuden asennus onnistuu jopa 2-päivässä!

  • Uuden takan avulla saat säästöä lämmityskuluissa,
  • Pääset nauttimaan miellyttävästä lämmöstä sekä
  • Lämmität kotisi pienellä puumäärällä pitkään sekä puhtaasti.
  • Voit myös halutessasi valmistaa tulisijassasi herkullisia ruokia.

Löydät lähimmän Tulikivi-studion täältä!

* Purkupalvelu ilmaiseksi vähintään 5000,- normaalihintaisiin uusiin tulisijoihin, joissa purettava vanha takka on max. 2-kuution kokoinen. Purkupalvelua ei voi yhdistää muihin etuihin ja tarjouksiin.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Tulikivi Oyj
Energia
hormit
tulisijat
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20202_62773.jpg
Takkojen energiamerkinnät pakollisiksi
Vuodenvaihteessa myynnissä oleviin takkoihin ilmestyivät kodinkoneliikkeistä tutut energiamerkit. Sähkölaitteissa energiamerkin tarkoitus on auttaa vähentämään sähkönkulutusta omilla ostovalinnoilla. Takkojen energiatehokkuudella tarkoitetaan sitä, kuinka hyvin puun palamisessa vapautuva lämpöenergia saadaan hyötykäyttöön. Olennaista on, että lämpö ohjautuu huoneisiin, eikä karkaa harakoille savukaasujen mukana. Asetus takkojen energiamerkinnöistä julkaistiin jo vuonna 2015, mutta se astui voimaan 1.1.2018. Asetus liittyy EU:n ekosuunnitteludirektiiviin, jolla ohjataan valmistajia parantamaan tuotteiden energiatehokkuutta.
20192_56200.jpg
Totta vai tarua: Kiertoilmatakka, joka on aidosti varaava?
Yleensä kiertoilmatakka ei varaa lämpöä, vaan sen lämmitysteho perustuu nopeaan lämmöntuottoon. Tulikivi kuitenkin tunnetaan varaavien vuolukivitakkojen valmistajana, joten ei yllätä, että Tulikiven kiertoilmatakat sekoittavat tätä perinteistä pakkaa. Aidosti varaava kiertoilmatakka on siis totta.Tulikiven Pielinen-takkamallisto koostuu useammasta pienikokoisesta kiertoilmatakasta, jotka sopivat monipuoliseen lämmittämiseen – myös mökille.
202212_80476.jpg
Maukasta ruokaa arkeen ja juhlaan takalla
Joulu on täynnä perinteitä, niin ruokien kuin tapojenkin suhteen. Mutta mitäpä jos hieman testaisikin jotain uutta tämän joulun kunniaksi ja kokkaisikin jouluherkut takalla?Takka on erinomainen keino valmistaa myös ruokaa – miksipä ei siis hyödyntäisi tuplasti sen suoman lämmön. Kodin lämmitykseen sekä ruoan laittoon.Ja miksi jättää takkakokkausta ainoastaan jouluun, hyödynnä monipuolisia reseptejä koko lämmityskauden ajan.
20168_47193.jpg
Mitä tiilipiipun suunnittelussa tulee huomioida?
Perinteisen tiilipiipun rakentamisesta, käytöstä ja toimivuudesta on pitkäaikaiset ja hyvät kokemukset. Tiilipiippu on edullinen rakentaa, se on energiatehokas ja paloturvallinen. Kevyenkin tulisijan parina massiivinen tiilipiippu toimii tehokkaana lämmönvaraajana. Tämä parantaa sekä puun polton hyötysuhdetta että käyttömukavuutta, koska polttamisjaksojen aikaväli pitenee samassa suhteessa lämmönluovutusajan kanssa. Tiilipiippu voi toimia myös kauniina sisustuselementtinä.Tiilipiipun edut korostuvat erityisesti korkeissa huonetiloissa ja kaksikerroksisissa taloissa. Näissä tiloissa muurattu piippu jakaa lämmön tehokkaasti ylempiin kerroksiin samalla lisäten tulisijalämmityksen kokonaisosuutta. Parhaimmillaan tiilipiipun energiateho vastaa toista tulisijaa ja sen ominaisuudet korostuvat erityisesti matala- ja passiivienergiataloissa.
20202_62770.jpg
Takka on muutakin kuin vain koriste - luonnollista lämpöä kotiin!
Puulämmitys - se luonnollinen, perinteikäs ja tunnelmallinen tapa lämmittää koti. Tulisija tarjoaa lisälämmönlähteenä varmuutta, sillä se on myös luotettava tapa lämmittää silloinkin kun sähköt ovat poikki. Tulisijalla lämmitys on erinomainen keino säästää esimerkiksi silloin kun sähkö on kalleimmillaan tai on muuten tarve leikata lämmityskustannuksia. Vaikka paukkuvat talvipakkaset antavatkin vielä hetken odottaa itseään, kannattaa niiden tuloon kuitenkin varautua. Takka on myös ainoa lämmönlähde, joka luo aitoa tunnelmaa kotiin. Takkatulen ääreen on helppo jäädä rauhoittumaan kaiken kiireen keskelle.Tiesitkö, että jopa yli miljoonassa suomalaisessa pientalossa on tulisija?
20231_51913.jpg
Takkaremontin neljä askelta
Sijaitseeko kodissasi vanha, toimimaton, epäkäytännöllinen, sisustukseen sopimaton ja hankalakäyttöinen takka, joka tulisi vaihtaa toisenlaiseen. Mikäli et oikein tiedä, kuinka tämä tapahtuu, voit hyvin jättää asiat Tulikiven huoleksi. Tällöin sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin tilata uunimestari kotikäynnille ja valita uusi takka laajasta Tulikiven takkamallistosta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton