SPU ja Kingspan yhdistyvät

Polyuretaanieristeiden valmistaja SPU ja maailman suurin fenoli-, polyuretaani- ja tyhjiölevyeristeiden valmistaja Kingspan Group ovat allekirjoittaneet sopimuksen SPU:n liittymisestä osaksi Kingspanin globaalia rakennustuotekonsernia.

SPU:lla on vakiintunut asema Pohjoismaiden markkinoilla ja Baltian maissa. Kingspan Group on maailman johtavia ja nopeimmin kasvavia eristevalmistajia, joka tunnetaan Therma-, Kooltherm-, KoolDuct- ja Optim-R-tuoteperheistä.

Yhdistymisen myötä uusi syntyvä yhtiö tarjoaa poikkeuksellisen laajan valikoiman tuotteita ja asiantuntijuutta Pohjois-Euroopan markkinoille.

SPU on liittynyt Kingspaniin.SPU on liittynyt Kingspaniin.

Yrityksen uudeksi nimeksi Kingspan Insulation Oy

Toimitusjohtajana aloittava Ilkka Pohjoismäki kertoo yhdistymisen eduista: ”Tämä on yrityksellemme erittäin suuri mahdollisuus palvella asiakkaitamme entistä paremmin markkina-alueellamme. Kingspan Insulationin kunnianhimoiset kasvusuunnitelmat, teknologia ja tietotaito tuovat jatkossa huippueristämisen hyödyt entistä suuremman yleisön saataville.”

Pohjoismäen mukaan myös yritysten arvot vastasivat toisiaan niin hyvin, että yhdistyminen oli luonnollinen ratkaisu.

”SPU on aina ottanut ympäristöarvot vahvasti huomioon toiminnassaan, samoin kuin Kingspan. Suhtaudun menestykseen myös jatkossa erittäin luottavaisesti, sillä voimme suunnata yhdessä kohti kestävää tulevaisuutta”, hän toteaa.

Kingspanin eristetoimialan toimitusjohtaja Peter Wilson vahvistaa saman: ”Kahden arvostetun tuotemerkin yhdistäminen on hieno asia. Pian pääsemme tarjoamaan Pohjoismaiden ja Baltian markkinoille maailman parhaisiin kuuluvia rakennusalan eristetuotteita, jotka vähentävät ympäristövaikutuksia huipputeknologian avulla.”

Tietoa Kingspan Insulationista
Kingspan Insulation on maailman johtava fenoli-, polyuretaani- ja tyhjiölevyeristeiden valmistaja. Yritys on osa laajempaa Kingspan Group -konsernia, jonka lukuisiin tuotealueisiin kuuluvat esieristetyt rakennuspaneelit, ympäristöteknologia ja uusiutuvaa energiaa hyödyntävä teknologia. Irlannissa 1960-luvun lopulla perustettu Kingspan Group on nyt maailmanlaajuinen toimija, jonka kaikkien toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 2 miljardia euroa.
Tietoa SPU:sta
SPU on suomalainen konserni, joka valmistaa ja toimittaa mm. rakentamiseen polyuretaanieristeitä. Suomen toimintansa lisäksi sillä on tytäryhtiöitä Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja Venäjällä. SPU, jonka liikevaihto on noin 25 miljoonaa euroa, on valmistanut polyuretaanieristelevyjä vuodesta 1977. Yrityksen vahvuuksia ovat laadukkaat tuotteet ja luotettavuus liikekumppanina sen markkina-alueilla.
 
Julkaistu
14.8.2015