• Etusivu
  • Rakentaminen

Rakentaja.fi-blogit:Energiatehokkuudesta pientaloissa

Rakentajan toimitus
Julkaistu 16.02.2015
20152_42310.jpg

Meillä Suomessa puhutaan hyvin paljon rintamamiestaloista ja nykyaikaisista taloista, joita jotkut henkilöt nimittelevät " pullotaloiksi ". Monissa keskusteluissa kehutaan rintamamiestaloja, jotka ovat hyvin ja oikeaoppisesti rakennettuja, lähinnä siksi, että niissä ei ole käytetty höyrynsulkua ja talot ovat "hengittäviä". Minulla on omakohtaisia kokemuksia niiden " hengittävyydestä ", tuulisilla ja varsinkin pakkasilmoilla.

Sänkyni sijaitsi pääpuoli ulkoseinää vasten, huoneen nurkka oli pääpuolesta vajaan metrin päässä, ulkona 25 astetta pakkasta ja aamuyöllä herätessäni tuntui kuin hiukset olisivat jäätyneet kiinni sängyn päätyyn. Siihen aikaan oli yleisesti käytössä polttotekniikan ihmesaavutus Upo-kultaliekki, polttoöljyllä toimiva jatkuvalämmitteinen kamiina. Ei auttanut muu kuin pipo päähän ja uinailemaan, koska kamiinassa oli jo täydet tehot päällä, lisäksi illalla lämmitetyt pari Porin Matti kamiinaa ja iso leivinuuni.

Oliko ennen kaikki paremmin?

Rakennus ei ollut erityisen energiatehokas ja väittäisin, että niitä löytyy vieläkin maastamme liian paljon. Siihen aikaan öljy ja polttopuu oli halpaa, eikä energiatehokkuudesta paljon keskusteltu, tuskin monikaan tiesi mitä se käytännössä tarkoittaa. Nykyaikaisen pientalon rakentaneelle energiatehokkuus on tuttu juttu, sillä jo rakentamismääräykset ohjaavat energiatehokkuuteen, samoin rakentamista suunnittelevan on otettava asia huomioon.

Rakennuksen muodolla ja koolla sekä sijoittamisessa ilmansuuntiin nähden, ikkunoiden koolla ja sijainnilla sekä niiden lämpöhukkaa vähentävällä rakenteella, samoin ulko-ovien rakenteilla ja niiden tiivis liittyminen rakennuksen runkorakenteisiin, rakennuksen vaipan hyvällä lämmöneristävyydellä, ulkoseinien ja yläpohjan hyvällä ilmanpitävyydellä, ulkoseinien ja yläpohjarakenteiden kylmäsiltojen välttäminen. Näillä kaikilla edellä mainituilla on erittäin suuri merkitys rakennuksen energiatehokkuuteen.

Kirjoittaja on Pekka Niemelä, Porin Rakennusmestarit ja –insinöörit ry
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20232_80769.jpg
Näin hyödynnät koti­talous­vähennystä lämpö­pumpun hankinnassa
Sähkön kohonnut hinta on vaikuttanut talojen lämmityskuluihin huimasti. Se on myös laittanut monet miettimään, mikä lämmitys vaihtoehto on paras valinta. Monet miettivätkin kannattaako esimerkiksi maalämpöpumppu enää näillä sähkön hinnoilla. Katso ohesta säästölaskelmat maalämpöpumpulla tai ilma-vesilämpöpumpulla lämmittämiseen.
8_P_153741_1.jpg
Vinkit toimivaan ilmanvaihtoon - kuuntele uusin podcast-jakso
Vanhempien talojen yksi yleisemmistä ongelmakohdista on korvausilmaventtiilien puuttuminen. Tällaisia asuntoja on Suomessa yli miljoona!Toimiva ilmanvaihto luo perustan hyvälle ja terveelle sisäilmalle. Onneksi ilmanvaihdon puutteet on suhteellisen yksinkertaista korjata.Muun muassa näiden aiheiden pariin sukelletaan Kivijalka-podcastin tämänkertaisessa jaksossa.(Podcast on tallennettu 2021 vko 44)
20235_81719.jpg
Mikä korvaajaksi kotti­kärryille? Apua raksalle ja puutarha­hommiin
Kottikärryihin ei tarvitse montaa kiveä laittaa, etteikö siitä tulisi kiikkerä ja kiemurteleva. Usein saa olla ostamassa uutta rengasta, vanhan hajottua taakan alla. Selkää särkee ja ergonomia on täydellisesti hukassa. Naapurisi himourheilija saattaa pitää hiekalla täytetyn teräsjyrän vetämisestä pitkin pihaa sepelin levityksen jälkeen, mutta kaikkia tämä työ ei välttämättä kiinnosta. Pohjatyöt pitäisi kuitenkin tehdä kunnolla.Pihalla ja rakennustyömaalla on monia töitä, joita helpottamaan olisi mukavaa löytää apuvälineitä. Oletko kuullut minidumppereista tai maantiivistäjistä?
20146_39825.jpg
Rännit rempallaan? Pyydä ilmainen kartoitus Vesivekiltä
Sadevesijärjestelmän tehtävänä on kerätä sadevesi ja siirtää se turvallisesti pois rakennuksen läheisyydestä. Puutteellinen sadevesijärjestelmä on todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi suomalaisten kotien homevaurioihin. Saumoistaan vuotavat ja lumikuormien painosta repsahtaneet räystäskourut ovat tavallinen näky kaikkialla täällä pohjolassa. Myös ruoste ja pintojen hilseily ovat kaikille tuttuja ilmiöitä.Jätä yhteydenottopyyntö tästä!
20196_58357.jpg
Miksi kannattaa hankkia ilmalämpöpumppu mökille?
Ilmalämpöpumppu on yksi edullisimmista ja helpoimmista tavoista saada kustannussäästöjä omaan energiakulutukseen. Myös sisäilman laatu ja erityisesti viilennysominaisuus ovat monelle tärkeitä syitä ilmalämpöpumpun hankinnalle.Ilmalämpöpumppujen toimintaperiaate on yksinkertainen. Tekniikka perustuu lämmön keräämiseen ulkoilmasta. Lämpö luovutetaan sisäilmaan tai käänteisesti ulos, jolloin voidaan viilentää sisäilmaa kuumina päivinä. Ilmalämpöpumpulla voit lämmittää ympäri vuoden, mutta se sopii erittäin hyvin myös viilennykseen kuumina kesäpäivinä. Viileässä makuuhuoneessa saa paremmin nukuttua kuin hiostavassa ilmastossa. Viilennys maksaa vain noin euron per hellevuorokausi. Jäähdyttäminen myös poistaa kosteutta ja lisää siten asumismukavuutta. Samalla se puhdistaa ja raikastaa sisäilmaa.
20084_10228.jpg
Tyylikkäät radiaattorit ja kuivaimet
Purmolla on laaja lämmitysratkaisujen valikoima, joka takaa ihanteellisen sisäilmaston koko kotiin vuoden ympäri - asuinympäristöön katsomatta. Kyse on kuitenkin muustakin kuin vain lämmityksestä. Suhtaudumme muotoiluun vakavasti ja huolehdimme siitä, että kaikki lämmitysratkaisumme luovat kotiin lämpimän tunnelman ja sointuvat ihanteellisesti erilaisiin sisustustyyleihin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton