• Etusivu
  • Talo

Kerrostaloasunnon keittiö uusittiin - mitä maksoi?

Rakentajan toimitus
Julkaistu 21.11.2014
201411_41778.jpg

Keittiön ja talon pohjapiirros.

Säpin perheen unelmista tuli totta, kun he voittivat arvonnassa 10 000 euron arvoisen Petra-keittiön. Jo heti palkinnon luovutustilaisuudessa keittiösuunnittelija Virpi Järvinen ja asiakas Eija Säppi kartoittivat, minkälainen kohde on kyseessä. He sopivat myös ajankohdasta, jolloin Virpi tulisi paikan päälle mittoja ottamaan ja huomioimaan kaikki suunnitelman tekemiseen vaikuttavat asiat.

Kohdeasunto on kerrostalokolmio, kooltaan 74 m2, ja se sijaitsee Malmin keskustassa. Talo on rakennettu vuonna 1966. Keittiö on uusittu kokonaan 90-luvun paikkeilla. Säpin perhe on vaihtanut tasot, altaan, liesituulettimen ja välitilan laatat. Allaskaappi on lisäksi muunnettu, jotta siihen saatiin astianpesukone mukaan. Asunnossa asuu nykyisin vain kaksi henkilöä, sillä lapset ovat muuttaneet jo pois.

Tutustu tarkemmin Petra-keittiöihin

Jätä yhteydenottopyyntö!

Keittiöremontti suunnitelmissa jo pidemmän aikaa

Säpin mukaan keittiöremontti oli heillä suunnitteilla, ja omien sanojensa mukaan he olisivat hankkineet "vain jotkut kaapit". Remontin he olivat ajatelleet tehdä itse ja vain lvis-työt teettää ulkopuolisella. Palkinto osui siis heille juuri oikeaan aikaan.

Kuvista näkyy tilanne josta lähdettiin, kun nykyisin Oulunkylän K-raudassa Petra-keittiösuunnittelijana toimiva Virpi Järvinen saapui ensimmäisen kerran kohteeseen tapaamaan Säpin perhettä.

Väliseinä teki keittiöstä hyvin ahtaan.
Väliseinä teki keittiöstä hyvin ahtaan.
Vanha keittiö oli jo aikansa elänyt.
Vanha keittiö oli jo aikansa elänyt.

Väliseinä puretaan ja tilalle tulee saareke

Keittiön väliseinä päätettiin purkaa pois, jotta keittiöstä ja olohuoneesta saataisiin yhtenäinen tila. Puretun seinän paikalle suunniteltiin 1500x600 mm kokoinen saareke aputasoksi. Olohuoneen toiminnot siirtyivät huoneen perälle ja ruokapöytä puolestaan lähemmäs keittiötä.

Keittiön pitkälle seinälle sijoittuvassa kalusteryhmässä haluttiin säilyttää sama mitoitus kuin ennenkin, mutta nykyinen jenkkikaappi päätettiin muuttaa vesisäiliölliseksi jääpalakylmäkoneeksi ja sijoittaa se keittiön pitkälle sivulle. Päätyseinään suunniteltiin upotettavaksi uuni, mikro ja apteekkarin komero.

Mahdolliseksi haasteeksi osoittautui nykyisen väliseinän sisällä kulkeva sähköistys. Katossa sijaitseva palkki saattaisi toimia ratkaisuna siihen, miten katkaisijat ja pistorasiat saataisiin tuotua vapaalle seinälle. Palkkia olisi mahdollista hyödyntää myös valaistuksessa. Tässä kohtaa päätettiin kuitenkin odottaa seinän purkua, jotta nähtäisiin, missä ja miten sähkö siellä kulkee.

Säpin perhe tapasi Petra-keittiösuunnittelija Virpi Järvisen myymälässä. Virpi esitteli heille kaksi eri keittiövaihtoehtoa, joista Säpin perhe valitsi mieleisensä, ja sitä lähdettiin toteuttamaan. Oviksi valittiin keittiön alakaappeihin KIA tummanharmaa korkeakiilto-ovi ja yläkaappeihin KIA valkoinen ovi alumiinilistoilla.

Mallinnus tulevasta keittiöstä.
Mallinnus tulevasta keittiöstä.

Country-henkistä keittiötä moderniksi

Nykyisessä keittiössä oli puutasot, joihin Säpin perhe kaipasi muutosta. He kävivät yhdessä Virpin kanssa läpi mahdollisia vaihtoehtoja kivitasoista. Kahdesta mieleisestä graniittitasosta pyydettiin tarjous.

Välitilaan suunniteltiin lasitausta, jonka väriksi tuli helmenharmaa. Valoiksi pitkälle seinälle valikoituivat listaled-valot Petran mallistosta.

Altaaksi valittiin Stalan musta komposiittiallas CEG51-57B. Säpit saivat lisäksi lahjana siihen lasisen leikkuualustan. Hanaksi valikoitui Oraksen Oras la Cucina Alessi 8535 pk-liitännällä.

Näillä suunnitelmilla lähdettiin muuttamaan country-henkistä keittiötä moderniksi, yhdistetyksi keittiö- ja seurustelutilaksi. Kalusteet tilattiin ja toimitusaika sovittiin.

Virpi teki uuden vierailun kohteeseen kun väliseinä oli purettu. Sama lattialaminaatti, joka oli olohuoneessa, laitettiin myös keittiön puolelle syntyneeseen aukkoon.

Keittiön väliseinä purettu.
Keittiön väliseinä purettu.

Keittiön ilmettä kevennettiin matalammilla yläkaapeilla

Yläkaapit haluttiin madaltaa paremmalle käyttökorkeudelle. Kun säilytystilaa tuli laatikostoihin lisää, voitiin nykyiset 998 mm korkeat yläkaapit tiputtaa 710 mm korkeiksi. Näin saatiin keittiö myös näyttämään kevyemmältä. Kaappien takaa paljastuvat pinnat tasoitettiin ja maalattiin. (Seiniin saatiin menemään 50 kiloa tasoitetta jotta alkuperäiset kaapin takaa paljastuneet kuprut saatiin lasia varten oikaistua.)

Seuraavaksi vuorossa pintojen tasoitusta.
Seuraavaksi vuorossa pintojen tasoitusta.

Keittiön sähköistys kuntoon

Myös sähkömies vieraili kohteessa ja katsoi sähköistyksen uudelleen. Katkaisijat päätettiin siirtää oikealle, wc:n puoleiselle seinälle. Valot toimivat kaukosäätimellä, joten kattoon ei tarvinnut rakentaa koteloa, jossa johdot olisi kuljetettu. Sähkökaapista päätettiin lisäksi johtaa uudelleen virtaa uuden kodinkonesijoittelun myötä. Projektin alussa on aina hyvä käydä tuleva sähkösuunnitelma läpi, jotta valmius saadaan ennen kaapistojen asentamista.

Uusi upea keittiö.
Uusi upea keittiö.
201411_41786.jpg

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Suunnitteluryhmä
Suunnittelutehtävän käytännön läpivientiä varten on koottu suunnitteluryhmä.Suunnitteluryhmän puheenjohtajana toimii tilaajan edustaja ja ryhmän muodostavat rakennuttajan ja käyttäjän edustajien lisäksi eri alojen erikoissuunnittelijat. Erikoissuunnittelijoita ovat esimerkiksi arkkitehti-, rakenne-, lvi- ja sähkö-suunnittelijat.
Salaoja-asennus
Näin asennat salaojat oikein. Katso video!
Salaojien tarkoitus on johtaa vesi pois rakennuksen läheisyydestä. Mikäli salaojia ei ole, päätyy liiallinen vesi rakennukseen, ja tällöin rakenteisiin kertyy ylimääräistä kosteutta. Salaojien ja salaojituskerroksen sijoituspaikka on rakennuksen ulkopuolella, sen ympärillä. Kun salaojaputken sijaintia määritellään suhteessa viereiseen seinäanturaan tai vaihtoehtoisesti matalaan perustettuun perusmuuriin, tulee salaojaputken kokonaisuudessaan olla seinäanturan alapuolella. Joka tapauksessa salaojat tulee sijoittaa niin syvälle maahan, että ne eivät pääse talvisin jäätymään.
202112_74110.jpg
Pyörre-talo puhdisti Lohjan asuntomessujen palkintopöydän
Asuntomessujen vuoden parhaat 2021 palkittiin 9.12.2021 Lohjalla. Kekseliäästi taidetta ja uutta rakennustekniikkaa kiertotalouden käytäntöihin yhdistävä Pyörre voitti sekä Paras Talo että Paras -sisustus äänestyksen.
20143_38570.jpg
1980-luvun kodin ilmanvaihtokoneremontti
Vuonna 1988 rinnetontille rakennetussa kaksikerroksisessa omakotitalossa oli Valloxin toimittama Ilmava-ilmanvaihtojärjestelmä. Ilmanvaihtojärjestelmä oli aikanaan alansa huipputekniikkaa, mutta kahdessakymmenessä vuodessa tekniset järjestelmät ja asumiselle asetetut vaatimukset ovat muuttuneet. Ilmanvaihtojärjestelmän päivityksellä parannettiin asumisen energiatehokkuutta - matalaenergia ilmanvaihto - ja mukavuutta.Talon isäntä työskentelee helsinkiläisessä markkinointiviestintäyrityksessä yhtenä partnereista ja asiakkuusjohtajana. Työ on tuonut rakentamisalan varsin tutuksi, joten mielenkiinto vanhan ilmanvaihtojärjestelmän päivittämisellä saatavia hyötyjä kohtaan virisi.Tilaa esite esitepalvelusta
20219_72267.jpg
Toimimaton ränni voi johtaa kosteusongelmiin
Kesän sade- ja ukkoskuurot pistävät katon ja erityisesti sadevesijärjestelmät koville. Ränneissä puutteelliset huollot näkyvät heti − hallitsemattomasti kouruista yli valuva vesi kastelee ulkoseinän ja sokkelin. Ongelman jatkuessa se altistaa rakennuksen kosteusvaurioille. Ennen kesän sateita on hyvä varmistaa, ettei sadevesijärjestelmät ole tukkiutuneet lehdistä, havuista tai muista roskista.
201311_37155.jpg
Kylpyhuoneen nautinnolliset sadesuihkut
Oras Optima - turvallinen suihkunautintoNauti pehmeän rentouttavasta Oras Optima –sadesuihkusta; sen tyylikkäästä muotoilusta ja ihastuttavasta suihkuelämyksestä. Suuresta sadesuihkusta vesi valuu pehmeästi. Hanan design miellyttää silmää, minkä lisäksi pyöristetty muotoilu ehkäisee myös pisaroiden ja kuivumistahrojen muodostumista hanan pintaan. Tarkka termostaatti pitää lämpötilan vakaana suihkun aikana. Oras Optiman lapsiturvallinen lämpötilansäädin varmistaa, ettei suihku muutu vahingossa liian kuumaksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton