Varaa maksuton Starttitunti Kastelli-talojen asiantuntijalta

Talohanke onnistuu parhaiten, kun on riittävän ajoissa liikkeellä ja alan ammattilainen on alusta asti mukana hankkeessa. Kastelli-talojen asiantuntijoilla on vahva kokemus rakennusalasta ja taito tehdä asiat loppuun yhteisesti sovitulla tavalla.
 

Varaa maksuton starttitunti!
- ja kysy samalla tuhansien eurojen Talvirakentajan edut!

Rakennushanke alkaa varaamalla yhteyttä Kastelli-talojen asiantuntijaan. Starttitunnin yhteisessä tapaamisessa kartoitetaan perheen tarpeet ja toiveet. Samalla voit kysyä talon hankintaan liittyvistä, mieltä askarruttavista asioista.

Starttitunnissa tutustutaan myös Kastellin eri ratkaisuihin perheen antaman budjetin raameissa. Jos mieleistä talomallia ei löydy, on Kastellin arkkitehdit apuna suunnittelussa.

Jätä yhteydenottopyyntö Kastellin edustajaan. Hän tulee ottamaan yhteyttä sinuun Starttitunnin ajan varaamisen tiimoilta.

Jätä yhteydenottopyyntö Kastelli-talosta
 

Miksi valita Kastelli?

Luotettava markkinajohtaja jo 20 vuotta
Kastelli on ollut Suomen ostetuin talomerkki vuodesta 1994 alkaen eli jo 20 vuotta. Kastellille myönnetty AAA-luottoluokitus on selkeä tunniste yhtiön vakavaraisuudesta.

Laadukas tuote
Kastellin saumattomat ja turvalliset rakenteet tehdään huolellisesti ja laadukkaista materiaaleista. Laatututkimuksissa Kastelli saa vuodesta toiseen korkeat pistemäärät.

Saumattomat ja energiatiiviit rakenteet
Rakenteiden tiiveys on A ja O energian säästössä. Pienet lämmityskulut kaikissa Kastelli-kodeissa ovat aidosti totta. Pitkäkestoiset tutkimukset mm. VTT:n kanssa todistavat, että vuodet eivät heikennä Kastellin energiatehokkuutta ja tiiveyttä

Edullinen hankkia ja hyvä sijoitus
Laadukkaan omakotitalon rakentaminen on hyvä sijoitus, jonka arvo kasvaa ja säilyy vuosikymmenestä toiseen. Kastellin edullisuus perustuu tehokkaaseen suunnitteluun, sarjatuotantoon, suurostoihin ja ammattitaitoiseen asennukseen.

Laaja mallisto ja yksilöllinen suunnittelujoustavuus
Markkinoiden laajimman talo- ja huvilamalliston kodit ovat pientalosuunnitteluun erikoistuneiden arkkitehtien taitavasti suunnittelemia. Myös mallien yksilöllinen muuntelu on helppoa. Kastellin arkkitehtien ja rakentamisjärjestelmän avulla myös omien suunnitelmien toteuttaminen sujuu joustavasti ja edullisesti.

Sopivimmat toimitusvaihtoehdot
Kastellin kanssa voit joustavasti päättää mitä uuden kotisi asennustöitä teetät ammattilaisilla ja mitä vaiheita teet itse. Valitse itsellesi sopivimmat vaihtoehdot oman kodin toteuttamiseen!

Asiantuntijapalvelut apunasi – myös rakentamisen jälkeen
Ammattitaitoiset Kastellin kauppiaat ja aluearkkitehdit ovat parhaita asiantuntijoita heti rakennushankkeen alusta alkaen. Talon toteutuksessa apunasi ovat tietysti Kastellin koulutetut kirvesmiehet haluamaasi vaiheeseen saakka – jopa avaimet käteen! Kastellin Huolenpito-palvelun avulla talo ja huvila pysyvät kunnossa vuosikymmenestä toiseen.

Korkein asiakastyytyväisyys
Kastellin korkea laatu ja hyvä palvelu saa kiitosta Kastellin valinneilta rakentajilta. Rakentajatutkimuksissa Kastellilla on tyytyväisimmät asiakkaat, jotka ovat valmiita suosittelemaan Kastellia myös tuttavilleen.

 

Tiesithän Oma-Kastelli- ja Huolenpito-palveluista

Kastellin verkkopalvelu OmaKastelli™ helpottaa omakotitalon suunnittelua, rakentamista ja asumista. Ainutlaatuisen verkkopalvelun avulla rakennusprojektin hallinta nousee aivan uudelle tasolle ja kaikki omakotitalon tiedot pysyvät hyvässä järjestyksessä.

Kastellin kattava Huolenpito-palvelu on laatuaan ensimmäinen Suomessa. Huolenpito-palvelu auttaa pitämään Kastelli-talon energiatehokkuuden ja teknisen kunnon hyvänä koko sen elinkaaren ajan. Ammattitaitoinen huolenpito kasvattaa talon käyttöikää ja nostaa sen jälleenmyyntiarvoa.
 

Varaa maksuton starttitunti!
- ja kysy samalla tuhansien eurojen Talvirakentajan edut!

Rakennushanke alkaa varaamalla yhteyttä Kastelli-talojen asiantuntijaan. Starttitunnin yhteisessä tapaamisessa kartoitetaan perheen tarpeet ja toiveet. Samalla voit kysyä talon hankintaan liittyvistä, mieltä askarruttavista asioista.

Starttitunnissa tutustutaan myös Kastellin eri ratkaisuihin perheen antaman budjetin raameissa. Jos mieleistä talomallia ei löydy, on Kastellin arkkitehdit apuna suunnittelussa.

Jätä yhteydenottopyyntö Kastellin edustajaan. Hän tulee ottamaan yhteyttä sinuun Starttitunnin ajan varaamisen tiimoilta.

Jätä yhteydenottopyyntö Kastelli-talosta
 
 
Julkaistu
15.12.2014