• Etusivu
  • Energia

Oletko hankkimassa tulisijaa?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 23.09.2014
20149_40987.jpg

Tulisija on mahdollista saada myös vanhaan kiinteistöön.

Kaipaako kotisi tunnelmantuojaa sekä lisälämmityksen antajaa? Riippumatta siitä, onko sinulla kyseessä remontti- vai uudiskohde, tulee sinun huomioida muutamat kohdat ennen kuin tulisijasi on käyttövalmiina kodissasi.

Suomen rakennuskannassa 1950-80 –lukujen kiinteistöjä on paljon. Esimerkiksi 1960-luvulla eristykset ja eristeiden paksuudet eivät olleet lähelläkään samaa tasoa, kuin mitä nykypäivän rakennukselta edellytetään. 1970-luvulla tilanne korjaantui hieman öljykriisin vuoksi ja eristysvahvuuksiin kiinnitettiinkin enemmän huomiota. Monissa talouksissa saatettiin kuitenkin hävittää vanhat leivinuunit sekä puuliedet vanhanaikaisina ratkaisuina. Takka koettiin ehkä enemmän tunnelmanluojana ja sen mukaisesti olohuoneen nurkkaan saatettiinkin muurata avotakka, josta saatava lämpöhyöty hyödytti vain harakoita.

Hurjaa säätä ilmastonmuutoksen seurauksena

Mediassa yhä useammin esillä olevat rajut myrskyt, tulvat sekä muut luonnonmullistukset saavat helposti miettimään, mitä sitten tapahtuu jos sähköt ovat useamman päivän poissa, miten saa pidettyä kodin lämpimänä tai valmistettua ruokaa? Yksi ratkaisu on tulisija.

Valmistajasta riippuen takan voi saada käyttövalmiiksi aina muutamasta tunnista pariin päivään, riippuen mahdollisten lisätöiden määrästä. Mikäli unohdetaan takan mukanaan tuoma tunnelma, on sillä olemassa selkeä mitattavissa oleva hyöty lämmityskustannuksissa. Lisälämmönlähteenä talvipakkasten paukkuessa takka on enemmän kuin korvaamaton, lisäksi tulisija vaikuttaa myös kiinteistön arvoon myönteisesti.

Tulisija vanhaan kiinteistöön – mistä kaikesta pitää huolehtia ja mitä huomioida?

Tulisijan laittaminen vanhaan kiinteistöön on luvanvarainen toimenpide. Luvan voi hankkia helposti asioimalla rakennusvalvontavirastossa. Jos kyseessä on omakotitalon sijasta rivitalo tai paritalo, pitää taloyhtiöltä pyytää lupa toimenpiteen suorittamiseen. Isännöitsijältä voi myös tarkistaa, onko taloyhtiö jo aiemmassa vaiheessa tehnyt kokouksissa päätöstä tulisijojen laittamisesta. Kannattaa myös muistaa, että taloyhtiön osakas on velvollinen ilmoittamaan kaikista yhtiön vastuulla oleviin rakenteisiin kohdistuvista/vaikuttavista korjaus- tai muutostöistä.

Minne tulisijan haluaisi laittaa? Minne se kannattaisi sijoittaa?

Tämä on asia jota mietitään usein jo ennen luvan hankintaa. Paras mahdollinen sijoituspaikka tulisijalle on piipun kannalta katsottuna mahdollisimman lähellä talon harjaa ja näin tulisijakin sijoittuisi mahdollisimman keskeiselle paikalle. Kun takka sijoitetaan keskeisesti, leviää takasta tuleva lämpö mahdollisimman laajalle alueelle ja koska hormi sijaitsee lähellä harjaa, taataan myös riittävä veto.

Jos kodissasi ei ole aiemmin ollut tulisijaa ja hormia, muista selvittää missä kattotuolit ja niiden jakopaikka sijaitsee. Kattotuoleja ei missään nimessä saa katkaista! Piipulle tulee olla rakenteissa hyvin tilaa.

Valitusta tulisijamallista riippuen hormilähtö voi olla joko päältä, takaa tai sivulta. Savupiipun valinnassa huomioi että tulisijan savukaasujen sekä valitun hormin lämpötilaluokka tulee olla vähintään samalla tasolla. Helpointa on ottaa sekä tulisija että hormi samalta toimittajalta. Näin tuotteet sopivat kaikkein varmimmin toisiinsa.
Tulisijamallistoista löytyy varmasti sopiva takka niin nurkkaan kuin suoralle seinälle sijoitettavaksi.

Vanha hormi käyttöön?

Onko kiinteistössäsi vanha hormi vailla käyttöä? Vanhan, pitkään käyttämättä olleen, hormin kunto tulee tarkistuttaa asiantuntijalla. Asiantuntijoita tällaisissa tapauksissa ovat esimerkiksi nuohooja tai palotarkastaja. Ilman tarkistusta ja nuohousta uudelleen käyttöönotettu hormi on turvallisuusriski.

Pohjatöitä ei sovi unohtaa

Vanhan kiinteistön osalta on tärkeää ottaa selvää lattiarakenteesta. Onko kyseessä rossipohja, maanvarainen laatta tai kellarillinen ratkaisu? –Kaikki vaativat erilaisen pohjienvahvistuksen. Hyvänä lähtökohtana kuitenkin ovat rakennuksesta olevat piirustukset, jos rakennukseen on merkitty takkavaraus, silloin perustuksia ei yleensä tarvitse erikseen vahvistaa. Tällaisessa tapauksessa toki tulisija on asennettava alun perin suunniteltuun paikkaan. Takkavaraus sekä sen toteutus kannattaa kuitenkin varmistaa, jotta ikäviltä yllätyksiltä vältytään. Takkojen painaessa useita satoja, jopa peräti tuhansia kiloja, ei takkaa voi sijoittaa aivan minne vain.

Perustukset pystytään vahvistamaan tulisijaremontin yhteydessä perustuksiin parhaiten soveltuvalla tavalla, samalla tarkistetaan laatan kantavuus. Pääsääntöisesti perustusten vahvistukseen käytetään harkkoja tai vahvistus valetaan erikseen. Lisätietoja vahvistustyöstä kannattaa kysyä omalta tulisija-asiantuntijalta, joka osaa tarkemmin vahvistuksen tarpeesta ja toteutuksesta.

Info

Info

Pientä muistamista…

Takkaa valitessasi, mieti mikä sinulle on tärkeää. –Ulkonäkö, tehokkuus, tunnelma, takan tuoma lisälämpö…?

Mieti takan sijoituspaikkaa – missä takka lämmittäisi mahdollisimman suuren alan ja olisi samalla kaunis tunnelmanluoja.

Mikäli suinkin mahdollista, etsi käsiisi kotisi rakennuspiirustukset ja tarkista että niistä löytyy myös mitat. Piirustuksista tarvitset pohjakuvan sekä poikkileikkauksen.

Kirjoita mieltäsi askarruttavat kysymykset valmiiksi paperille. Kun tapaat tulisija-asiantuntijasi, voit esittää kysymykset hänelle – näin ei mitään sinulle tärkeää kysymystä jää kysymättä.

Tulisija ei ole kaikkein edullisin investointi, kysy siis rohkeasti apua tulisija-asiantuntijaltasi, jotta sinulle sopivin tulisija löytyy.

Ja lopuksi:
Ota rohkeasti yhteyttä tulisija-asiantuntijoihin miettiessäsi tulisijaa omaan kotiisi. Ammattilaiset tulevat mielellään katsomaan ja arvioimaan kotiinne, mitä juuri teidän lattiarakenteenne sekä kattonne vaatii tulisijaremontin onnistumisen osalta.

Energia
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

202211_80177.jpg
Suunnittele energiatehokas puurunkoinen pientalo
Talon rakentamisessa keskeistä on hyvä energiatehokkuus. Tähän voidaan parhaiten vaikuttaa suunnittelemalla tiivis ja hyvin lämpöä eristävä ulkovaippa. Lämmöneristyksessä tulisikin panostaa laadukkaisiin ja tehokkaisiin eristysratkaisuihin, jotta saavutetaan vähän kuluttava, ympäristöystävällinen ja pitkäikäinen rakennus. Energiatehokkaan puutalon rakentamiseen on nyt saatavilla uusi suunnitteluohje, joka auttaa vähän kuluttavan rakennuksen suunnittelussa.
20167_47022.jpg
Kotipiha kauniiksi pihakivillä
Luonnonkivi mukautuu kodinrakentajan tahtoonTulikiven pihakivimallistossa on monenlaista muotoja ja kauniita luonnonmukaisia värejä. Malliston lohkopintainen graniittinen muurikivi käy muurien, pylväiden ja pilarien sekä sokkelien ja seinien verhoiluun. Kiveä voi käyttää myös pihojen pengerryksissä. Antiikkivuolukivi antaa tilaa mielikuvitukselle. Sen pinta on pehmeästi patinoitunut. Antiikkivuolukivi elävöittää pihan polut ja käytävät sekä taipuu kasvien istutusaltaaksi. Graniittiset noppa-, nupu- ja reunakivet sopivat hyvin antiikkivuolukiven seuraksi. Graniittisia kiviä saa myös valmiiksi verkkoon kiinnitettynä kolmessa eri muodossa; suorakaide, viuhka ja neliö. Liuskekivissä löytyy värivaihtoehtoja monivärisestä harmaaseen.Tutustu pihakivimallistoon
20184_52438.jpg
Kakolan vankilaselleistä asunnoiksi
Kauas Turun silloisesta keskustasta, syrjäiselle Kakolanmäelle, perustettiin vuonna 1853 vankila. Nykypäivän Turussa välimatkaa keskustaan on enää kilometri. Vankilasellien tilalle on rakennettu tasokasta asumista ja palveluita. Seinät rakentuivat Gyproc Habito-levyillä ja suomalaisella työllä.– Kakolan alueen historiallisiin vankilarakennuksiin tuli 350 asuntoa ja koko Kakolanmäelle vaiheittain noin 1500 asuntoa. Historiallisista rakennuksista säilytetään käytännössä ulkokuoret ja perustukset, ja sisätilat ovat aivan uudet, hallituksen puheenjohtaja, kiinteistöneuvos Olli Ojala Kakola Yhtiöistä sanoo.Kakola Yhtiöt Oy on 35-vuotias, historiallisten kohteiden uudistamiseen keskittynyt yhtiö. Kakolan keskusvankila- ja lääninvankilarakennuksen asuntorakentamisen lisäksi Kakola Yhtiöt toteuttaa Kakolanmäelle houkuttelevia palveluita, kuten Kaskis-ravintolan yrittäjien uuden Kakolanruusu-ravintolan ja maan alle louhitun kylpylän.– Meillä on tapana muuttaa yhtiön nimeä, kun teemme erityisen nimekästä kohdetta. Olemme käyttäneet Gyproc-tuotteita jo kauan kohteissamme. Kipsilevy sopii tähän miljööseen ja antaa tasalaatuisen lopputuloksen. Käytämme sitä kaikissa sisäseinissä ja -katoissa Kakolanmäen asunnoissa, Ojala sanoo.
20115_25991.jpg
Viikon kysymys: Ikkuna hätäuloskäyntinä?
Kysymys:Haluaisimme kustannus-, ulkonäkö- ja pesu-syistä laittaa taloomme mahdollisimman monta kiinteää ikkunaa. Mitä paloturvallisuusmääräykset sanovat, pitääkö esim. makuuhuoneissa aina olla avattava ikkuna ja jos, niin minkä kokoinen? Onko olemassa kiinteitä hätäuloskäynti-ikkunoita? Entä kun kyseessä on rinnetalo, jonka toinen pää on kahdessa tasossa. Onko silloin "toisessa kerroksessa" olevien makuuhuoneiden ikkunoille jokin vaatimus vai koskeeko se vain ikkunan alle tulevia portaita jos tietty korkeus ylittyy?
20224_77638.jpg
Yksi kalustetoimittaja, monta eri ilmettä - katso esimerkit!
Keittiöremontin ei ole pakko tarkoittaa uutta valkoista, rosterista tai mustaa pelkistettyä keittiötä, vaan värikkäät ja entistä persoonallisemmat keittiöt valloittavat. Katso vaikkapa alla esitellyt keittiöratkaisut – keittiö voi hurmata myös väreillään, persoonallisuudellaan ja yksityiskohdillaan.
20192_56464.jpg
Näin saat raikkaan mökin
Me suomalaiset olemme tunnetusti mökki-ihmisiä. Olipa vapaa-ajan asunto veden äärellä tai kuivalla maalla, sinne on mukava mennä, kun mökin sisäilma on raikas. Loma-asunto on ilmanvaihdon tarpeeltaan kuin mikä tahansa muukin asuinrakennus: asumisesta ja rakenteista tulevat epäpuhtaudet ja kosteus pitää johtaa ulos. Toimiva, koneellinen ilmanvaihto pitää osaltaan myös huolta rakennuksen rakenteista.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton