Skammin talo esittelee modernia asuntoarkkitehtuuria Asuntomessuilla

Asuntomessujen kohde numero 23 sijaitsee osoitteessa Krookustie 6. Vuoden mittainen projekti on saatu päätökseen, ja on aika nauttia lopputuloksesta. Kahden arkkitehdin, Satu Ratisen ja Markku Sonnisen, aikaansaannos on nyt kaikkien nähtävillä Asuntomessujen ajan. Kohteen omaperäinen ulkonäkö kiinnittää huomion jo kaukaa. Skammin talo –nimellä kulkeva messukohde on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Pikkutarkkaa työnjälkeä esittelevä kohde sisältää persoonallisia ratkaisuja, joita on ripoteltu talon sisä- ja ulkopuolelle.

Erikoinen julkisivu vetää puoleensa.Erikoinen julkisivu vetää puoleensa.

Mistä kaikki alkoi

Skammin talo on Arkkitehtitoimisto Skammi Oy:n luomus. Espoossa asuva arkkitehtipariskunta päätti toteuttaa oman kohteensa Jyväskylään Äijälänrantaan. Rakennuspaikkakunnaksi valikoitui Jyväskylä hyvinkin luontevasti.

-Perustin Arkkitehtitoimisto Skammin täällä Jyväskylässä 11 vuotta sitten, joten alan toimintaympäristö on minulle tuttu, kertoo arkkitehti Satu Ratinen.

-Olemme vuosikymmeniä kierrelleet Asuntomessuja ja nyt kun Asuntomessut saapuivat Jyväskylään, halusimme itsekin osallistua ja katsoa onko meillä jotakin annettavaa, Ratinen jatkaa.

Motivaatiota talon lopullisen ulkonäön syntyyn ja huoneiden sijoitteluun antoi ympäröivä maisema ja sen antamat mahdollisuudet. Kohteen suunnittelu alkoi sisä- ja ulkotilojen sijoittelulla, jonka jälkeen muotoiltiin katto päälle. Perustuksiin valittiin teräspaalut. Alapohjalaatta on kantava ja reunapalkit teräsbetonia.

Lisämielenkiintoa messurakennusprojektiin toi sen antama vaihtelu suunnittelutyöhön. Lisäksi fyysinen rakentaminen on ollut opettavaista. Markku Sonninen onkin rakentanut paljon itse ja hallitsee sujuvasti rakennustyöt. Yhteistyössä rakennusmiesten kanssa on saatu aikaan konkreettinen taidonnäyte, jossa yksityiskohtiin on todellakin panostettu.

Asemakaavassa määritelty tumma julkisivu

Skammin talon kadunpuoleiseen julkisivuun ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Talon tumma väri on voimakas ja seinäpinta muistuttaa paanutettua seinää. Enemmän Keski-Euroopassa nähtävää julkisivumateriaalia ei kovin usein tule vastaan Suomessa. Tiettävästi samanlaisella pintamateriaalilla olevia taloja on Suomessa vain yksi. Kadunpuolelta nähtävillä olevat seinäpinnat ovat nimittäin kattotiiltä.

Huolimatta tiilijulkisivustaan, Skammin talo ei kuitenkaan ole kivitalo, vaan sen runko on puuta. Kantavaan runkoon on asennettu erikseen ruoteet tiiliä varten. Varsinainen tiilien kiinnitys on tapahtunut ruuvein. Asennus on ollut helppoa ja arkkitehtipariskunta onkin tehnyt työn hyvin pitkälti itse. Kadun puolelta myös räystäät on jätetty pois ja annettu niin sanotusti tilaa tiiliverhoukselle, joka on periaatteessa kuin vesikatto jo itsessään.

Julkisivussa on käytetty Wienerbergerin Koramic malliston paanumaista kattotiiltä sekä puuta. Pihatiilenä Wienerberger-pihatiili sävyltään ruskeankirjava.Julkisivussa on käytetty Wienerbergerin Koramic malliston paanumaista kattotiiltä sekä puuta. Pihatiilenä Wienerberger-pihatiili sävyltään ruskeankirjava.
-Tiili kestää tummanakin auringon kulutusta. Aluksi ajattelimme muurattua tiiliverhousta, mutta Markku huomasi Wienerbergerin esitteestä mahdollisuuden käyttää kattotiiltä seinässä, Satu Ratinen kertoo.

Julkisivutiilenä onkin Wienerbergerin keraaminen, musta mattalasitettu Koramic malliston Datura kattotiili. Julkisivutiili on turvallinen sekä pitkäikäinen ratkaisu julkisivuun.

Julkisivun muita yksityiskohtia

Tumman tiilen parina on julkisivuissa käytetty vaaleaa puuta, joka on käsitelty ulkokuullotteella. Sisäpihan puolelle mentäessä tiili väistyy puun tieltä kokonaan. Kadun julkisivusta poiketen, on tälle puolelle rakennettu myös kunnon räystäät suojaamaan puuverhousta.

-Kaikki kattovedet johdetaan yhteen pisteeseen, josta ne puretaan hulevesiuomaan. Kovia pihapintoja ei paljon ole, eli pienen autopihan vedet menevät kadulle. Kiinteistöllä ei ole lainkaan sadevesiliittymää, Ratinen kertoo.

Pihatiiliä on asennettu sekä autokatokseen että pääsisäänkäynnin läheisyyteen. Myös takapihalla nurmialuetta reunustaa Wienerbergerin ruskeankirjava Wienerberger-pihatiili.

Kaikki kattovedet johdetaan akveduktia pitkin hulevesiuomaan. Puuverhoustuotteet ovat Siparilalta.Kaikki kattovedet johdetaan akveduktia pitkin hulevesiuomaan. Puuverhoustuotteet ovat Siparilalta.

Kattomateriaalina on juurisuojahuopa, joten halutessaan vesikatolle voi toteuttaa viherkaton. Tällä hetkellä viherkatto löytyykin pienen pihavajan katolta.

Kohti Jyväsjärveä olevalta terassilta laskeutuu alas portaat, jotka on toteutettu suurella tarkkuudella. Terassit ovat materiaaliltaan Siperian lehtikuusta, jota ei ole käsitelty.

-Terassin portaiden toteutuksesta vastaa eräs nuori timpuri. Portaiden yksityiskohdat mietimme yhdessä. Materiaaliksi valikoitui Siperian lehtikuusi, käytimme myös hyödyksi lankunpätkät, joita ulkotasoista jäi ylitse, Ratinen kertoo.

Pihan vajan katolta löytyy viherkatto (EG-trading), joka on mahdollista toteuttaa myös päärakennukseen. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.Pihan vajan katolta löytyy viherkatto (EG-trading), joka on mahdollista toteuttaa myös päärakennukseen. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.
Terassilta alas laskeutuvat portaat toteutti taitava nuori timpuri. Materiaali portaissa on sama kuin terassissa: Siperian lehtikuusi. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.Terassilta alas laskeutuvat portaat toteutti taitava nuori timpuri. Materiaali portaissa on sama kuin terassissa: Siperian lehtikuusi. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.

Sisätilat muunneltavissa tulevien asukkaiden mukaisiksi

Puun käyttö jatkuu ulkotiloista sisätiloihin luontevasti. Sisätilat ovat avarat. Materiaalina seinäpinnoissa on käytetty pääasiassa vaaleaa vähäoksaista mäntyä. Seinien panelointi on tehty piilonaulauksella, joten yhtenäistä puupintaa rikkovia naularivistöjä ei ole nähtävillä. Väliseiniä ei juuri ole. Tarkoitus onkin ollut jättää talon tuleville asukkaille mahdollisuus jakaa tila mielensä mukaisesti.

Avarat oleskelutilat vievät väistämättä huomion pikkutarkasti toteutettuihin rakenteellisiin yksityiskohtiin. Sisustukseen sekä rakenteisiin on käytetty puuta myös toisessa muodossa: vaneria löytyy esimerkiksi portaissa sekä kiintokalusteissa. Kattoon on asennettu kipsilevy, joka on ylitasoitettu sekä ruiskumaalattu.

-Tällä hetkellä alakerta on yhtenäistä tilaa joka voi toimiva vaikka monitoimihuoneena, mutta tarvittaessa sen voi jakaa 3:ksi makuuhuoneeksi. Taloon on valmiiksi asennettu palovaroittimet, termostaatit, ikkunat sekä iv-venttiilit sen mukaan, että väliseiniä mahdollisesti tulee, kertoo Ratinen.

Alakerran monitoimitila on muutettavissa jopa 3:ksi makuuhuoneeksi.Alakerran monitoimitila on muutettavissa jopa 3:ksi makuuhuoneeksi.

Alakertaan on monitoimitilan lisäksi sijoitettu sauna sekä pyykkihuone. Yläkertaan sijoittuivat keittiö, olohuone, yksi makuuhuone sekä pesuhuone ja vaatehuone.

-Keittiön sijoitimme yläkertaan. Yläkerrassa sijaitsee myös pieni varasto, joka voi toimia vaikka ruokakomerona, minitoimistona, viihdelaitteiden keskittymänä tai jopa kirjakaappina, Ratinen jatkaa.

Pelkistetyn sisustuksen väripilkkuna on vihreä väri, jota löytyy keittiöstä sekä märkätiloista. Ajatus vihreästä väristä keittiössä lähti Puustellin vihreästä pöytätasosta. Väri siirtyi pöytätasosta myös kaappien oviin sekä märkätilojen laatoitukseen. Laatat löytyivät Pukkilan mallistosta. Lattiamateriaaliksi alakertaan valittiin betoni, yläkertaan kulutusta kestävää linoleumia.

Skammin talosta löytyvä vihreä väri sai inspiraationsa Puustellin vihreästä tasosta. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.Skammin talosta löytyvä vihreä väri sai inspiraationsa Puustellin vihreästä tasosta. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Yläkerran pesuhuone ja vaatehuone ovat samaa tilaa. Tilat on mahdollista jakaa. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.Yläkerran pesuhuone ja vaatehuone ovat samaa tilaa. Tilat on mahdollista jakaa. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Koti on energiatehokas

Skammin talossa on panostettu kodin tämänhetkiseen energiatehokkuuteen sekä annettu mahdollisuus ottaa tulevaisuudessa käyttöön aurinkoenergia. Aurinkoenergialaitteille on jätetty tilavaraus. Rakenneratkaisuilla on panostettu vaipan U-arvoon sekä ilmantiiveyteen, jossa onkin päästy arvoon 0,93. Eristemateriaaleina on käytetty muun muassa SPU:n eristeitä. Lisäksi pitkät katokset on sijoitettu lounaan puolelle ehkäisemään jäähdytyksen tarvetta.
Lämmitysratkaisuksi Skammin taloon on valittu kaukolämpö. Lattioissa kiertää vesikiertoinen lattialämmitys.

Keittiö sekä olohuone sijoitettiin yläkertaan. Kattoon on asennettu valaisinkisko sekä kohdevalaisimet. Valaisimet ovat Airamin.Keittiö sekä olohuone sijoitettiin yläkertaan. Kattoon on asennettu valaisinkisko sekä kohdevalaisimet. Valaisimet ovat Airamin.

Kohde johon kannattaa tutustua

Skammin talo on ehdottomasti kohde, johon on syytä tutustua. Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää siihen, miten huolellisesti kohde on toteutettu. Skammin talossa on modernia arkkitehtuuria sekä muunneltavuuden mahdollisuutta. Kohteessa on kuitenkin käytetty myös vanhoja turvallisia sekä arkkitehtipariskunnalle entuudestaan tuttuja ratkaisuja. Jokaiseen kohtaan ei ole haluttu etsiä jotain uutta vaihtoehtoa tai uutuutta.

-Jos taloa pitäisi kuvailla yhdellä lauseella, sen voisi kiteyttää seuraavasti: Skammin talo on modernia asuntoarkkitehtuuria, jonka moni kuitenkin kokee tuttuna ja kodikkaana, summaa Ratinen lopuksi.

Kohde 23 pähkinänkuoressa

Talotyyppi: omakotitalo
Huoneistoala: 155 m²
Huoneiden lukumäärä: 5
Huoneiston kokoonpano: 4-5 h + K + s + khh + työhuone
Energiatehokkuus-luku: 103
Energiatehokkuusluokka: A
E-luku: 115, luokka B
Katso lisää www.asuntomessut.fi

Haluatko ostaa liput jo ennakkoon? Voit ostaa pääsylippusi Asuntomessuille Jäsentukusta.
Lippukauppaan
 
Julkaistu
24.7.2014