• Etusivu
  • Talo

Loma-asuntomessut ovat terassien juhlaa

Rakentajan toimitus
Julkaistu 01.07.2014
20146_39713.jpg

Tule tutustumaan Loma-asuntomessujen upeisiin terasseihin.

Oman huvilan terassi on paikka, jossa suomalaiset yleensä säiden salliessa viettävät aikaa koko perhe. Kalajoen Loma-asuntomessuilla terassit korostuvat vielä enemmän. Alueelta löytyykin terassineliöitä jopa noin 2 000 m². Näillä terasseilla tullaan viettämään aikaa, nauttimaan auringosta ja ennen kaikkea viihtymään.

Nyt Loma-asuntomessuilla esittelyssä oleville terasseille on luotu omia pieniä keitaita muiden muassa porrastamalla terassi useaksi eri vyöhykkeeksi. Grillit, ruokaryhmät sekä kylpypaljut ovat löytäneet omat paikkansa. Aurinkolammen rantaan rakentuneilla huviloilla on jopa omat laiturinsa.

Erilliset rantasaunat antavat oman vapautensa ja erottaa myös samalla märkätilat erilleen päärakennuksesta. Näin rakenteiden vaurioitumisen mahdollisuus on pienennetty ja lisäksi saunan lämmittäminen ei lämmitä itse huvilaa kesähelteellä.

Tässä muutamia kohteita joissa kannattaa käydä tutustumassa:

Villa Atrium

Villa Atrium, kohde numero 2, on taidonnäyte kierrätysmateriaalin käytöstä.

Kohteen terassirakenteet ovat nimittäin 100 vuotta vanhan Toppilan siilon purkutyömaalta pelastettua puutavaraa. Puu onkin tiheäsyistä ja kovaa sydänpuuta, joka on käsitelty vielä rautavihtrillillä.

Puutavaran historian voi nähdä esimerkiksi ylös sisäpihalle johtavien portaiden kaiteissa, sillä vilja on kuluttanut sen pintaan kauniita uurteita.

Kontrasti uuden ja vanhan välille on luotu valkoisen ja harmaantuneen puun kautta ja tunnelma onkin levollinen. Perinteinen mökki-idylli, jossa uudet rakennukset ovat rakentuneet vanhan rinnalle, on tässä kohteessa toteutettu modernilla tavalla.

Suljetulle sisäpihalle on rakennettu uima-allas. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Suljetulle sisäpihalle on rakennettu uima-allas. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Ulkona ruokaillessa voi nauttia upeista maisemista. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Ulkona ruokaillessa voi nauttia upeista maisemista. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Joutsenlampi

Joutsenlampi, kohde numero 8, esittelee monitasoisen terassin monet hyödyt sekä käyttömahdollisuudet.

Terassilla onkin mahdollisuus monenmoiseen toimintaan kylpytynnyrissä loikoilusta aina saunomiseen erillisessä pihasaunassa, jonka sisältä löytyykin kelopuusta toteutetut tilat. Kylpytynnyri on sijoitettu omaan rauhaansa katoksen alle.

Terassi kiertääkin koko talon jatkuen aina Aurinkolammen rantaan saakka, josta löytyy vielä erillinen tulentekopaikka. Ulko-oleskelutilat onkin sovitettu maisemaan ja ympäristöön loistavasti. Terassi on tummalla sävyllä kuultokäsiteltyä puuta.

Laaja terassi antaa monia mahdollisuuksia. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.
Laaja terassi antaa monia mahdollisuuksia. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.
Kylpytynnyri on sijoitettu katoksen alle. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.
Kylpytynnyri on sijoitettu katoksen alle. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.

Nuuna

Merellinen maisema on toden totta otettu huomioon Nuunassa, kohteessa numero 10.

Suuret lasi-ikkunat ovat kohti Aurinkolampea ja merta. Toisella puolella ikkunoita sijaitsee laaja lämpimän ruskean sävyinen ja puurakenteinen terassi, joka mahdollistaa auringosta nauttimisen aamusta iltaan.

Terassille on lisäksi sijoitettu erillinen lasihuone, jossa voi nauttia niin hyvästä seurasta kuin yksinolosta säältä suojassa. Terassin lasihuone sekä lasikaiteet ovat Lumon Oy:n valmistamia.

Nuunan terassilla pääsee nauttimaan auringosta koko päivän. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Nuunan terassilla pääsee nauttimaan auringosta koko päivän. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Terassille on myös sijoitettu erillinen Lumon Oy:n valmistama lasihuone. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Terassille on myös sijoitettu erillinen Lumon Oy:n valmistama lasihuone. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Raikas

Kohteen 13, Raikas, terassi sekä piha poikkeavat omalla teemallaan, sillä piha on suunniteltu "kuntourheilijan" pihaksi, jossa on tarjolla monipuolista toimintaa eri lajien harrastajalle.

Terassi onkin sijoitettu yläpihalle pergolan alle. Puupinnoitteet ovat materiaaliltaan lehtikuusta sekä rautavihtrillillä käsiteltyä mäntyä.

Kohteessa kannattaa muutenkin poiketa, etenkin jos olet kiinnostunut rakentamisesta sekä rakennustekniikasta. Kohteessa on käytetty monenlaista tekniikkaa, käy tutustumassa muovittomaan seinärakenteeseen ja sen toimintaperiaatteeseen. Kohde onkin hyvä esimerkki ekokohteesta.

Raikkaan pihalla on mahdollista kuntoilla monella tavalla. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Raikkaan pihalla on mahdollista kuntoilla monella tavalla. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Pergola tarjoaa mahdollisuuden moneen. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Pergola tarjoaa mahdollisuuden moneen. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Villa Merengue

Myös kohteessa 16, Villa Merengue, on toiminnallisuus jaettu terassilla useille eri osa-alueille.

Terassi jatkuu koko huvilarakennuksen pitkän seinän matkan kohti Aurinkolampea, jossa terassi laajeneekin mm. saunarakennuksen vilvoittelualueeksi. Terassi toimiikin kesäisin loistavasti olohuoneen jatkona. Materiaalina terassiin on käytetty komeaa lehtikuusta.

Villa Merenguen terassit on useassa tasossa. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Villa Merenguen terassit on useassa tasossa. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Komea terassi jatkuu yhtenäisenä päärakennuksesta saunarakennukseen asti.
Komea terassi jatkuu yhtenäisenä päärakennuksesta saunarakennukseen asti.

Aamumetsä

Loma-asuntomessujen metsäisellä osalla sijaitsee Aamumetsä, kohde numero 23.

Kohteen erikoisuutena on grillikatoksen, pienen kesähuvilan sekä kuistin katoksen päälle sijoitettu kuntta. Viihtyisä grillikatos on vastaavasti valmistunut vanhasta hirrestä, jolle on keksitty uusi käyttötarkoitus. Lisäksi pihalla on viihtyisä pieni kesähuvila.

Kesäkeittiö on toteutettu hirrestä. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.
Kesäkeittiö on toteutettu hirrestä. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.
Aamumetsän hauskana yksityiskohtana ovat kuntta-katot. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.
Aamumetsän hauskana yksityiskohtana ovat kuntta-katot. Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.

Särkäntorppa

Hirren monikäyttöisyyttä halutaan esitellä kohteessa 27, Särkäntorppa.

Takapihan puolella on komean kokoisesta lamellihirrestä tehty uima-allas, joka on upotettu terassilaudoitukseen. Terassilla on myös nähtävillä upotettua valaistusta. Etupihan puolella on taas vastaavasti järeän kokoiset puutarhatuolit. Katettua terassia kohteesta löytyy 40 m².

Särkäntorpan takapihalla pääsee nauttimaan vedestä hirsisessä uima-altaassa.
Särkäntorpan takapihalla pääsee nauttimaan vedestä hirsisessä uima-altaassa.
Etuterassilla olevat puutarhatuolit eivät pienestä tuulesta heilahda.
Etuterassilla olevat puutarhatuolit eivät pienestä tuulesta heilahda.

Katso lisää www.asuntomessut.fi

Haluatko ostaa liput jo ennakkoon? Voit ostaa pääsylippusi Loma-asuntomessuille sekä Asuntomessuille Jäsentukusta.
Lippukauppaan

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

200612_2266.jpg
Koti viihtyisäksi sisustussuunnittelulla
Kiinnostus sisustukseen ja sen suunnittelemiseen ammattilaista apuna käyttäen on lisääntynyt. Koti ja siellä viihtyminen koetaan tärkeäksi. Kiireisen työn vastapainoksi me työssäkäyvät haluamme rentoutua miellyttävässä kotiympäristössä. Myös lasten tarpeet tila- ja sisustussuunnittelun keinoin halutaan huomioida tarkemmin nykypäivän Suomessa. Keski-Euroopassa into sisustamiseen ja remontteihin on lisääntynyt ja Suomessa sama asia on havaittu mm. aloitettujen remonttien määrissä. Sisustuslehtiä luetaan yhä enemmän ja ideoita haetaan kotiunelmien toteuttamiseksi.
20103_20776.jpg
Näyttävä ja kestävä tiilijulkisivu
Julkisivu on rakennuksen käyntikortti ulospäin ja se kertoo ohikulkijoille kunkin aikakauden arkkitehtuurista.Tiili onkin maailman eniten käytetty julkisivujen rakennusmateriaali. Monituhatvuotisen historiansa aikana tiili on kulkenut ihmisen ja arkkitehtuurin mukana aina tähän päivään asti.Tiilen kauneus perustuu sen luonnollisuuteen. Se valmistetaan savesta ja poltetaan korkeassa lämpötilassa vuosituhansia vanhalla perusmenetelmällä. Valmistuksessa käytettävät tekniikat ovat kehittyneet vuosien saatossa, mutta itse tiilen perusprosessi on kuitenkin aina säilynyt samana. Tiili on myös aina pysynyt muodissa. Se istuu yhtä hyvin suomalaiseen kaupunki- kuin maalaismaisemaankin. Jos ajatellaan esimerkiksi vaikkapa perussuomalaista punatiiltä, on se aina ollut niin omakotirakentajien kuin arkkitehtienkin suosiossa. 90-luvulta näihin päiviin asti ovat vaaleat tiilijulkisivut olleet erityisen suosittuja, mutta yhä useammin nykypäivänä halutaan julkisivut tehdä myös ns. käsinlyödyistä tiilistä.Vaikka markkinoille on ilmestynyt mitä moninaisimpia kilpailevia vaihtoehtoja, on tiili aina säilyttänyt asemansa rakentajien suosiossa, eikä suotta, sillä tiilen puolesta puhuvat sen monet hyvät ominaisuudet.Lisätietoa TERCA-julkisivutiilistä
20152_42353.jpg
Kylmälaitteiden ääni puhuttaa
Työtehoseuraantulee paljon palautetta kylmälaitteiden äänistä. Uuden kylmälaitteen ääni saattaa kummastuttaa, vaikkei se olisikaan desibeleissä mitattuna erityisen kova. Laite naksuu, kuplii, paukkuu ja puhkuu, mutta on välillä myös äänetön. Äänet liittyvät kylmäaineen olomuodon muutoksiin ja muuhun laitteen normaaliin kylmätekniseen toimintaan. Käyntiääntä on pyritty madaltamaan tuotekehityksen keinoin lisäämällä laitteen eristepaksuutta ja kompressorin ulkopuolista eristystä tai käyttämällä kompressoria, joissa on paksu vaippa tai muita ääneen vaikuttavia ominaisuuksia.
20078_6060.jpg
Tuoksukynttilä tuikkii Oliivi-kulhossa
Kermansaven uudet tuoksukynttilät on valettu suoraan Oliivi-kulhoihin. Kotimaiset kynttilät kestävät pitkään, ja laadukkaalle Oliivi-kulholle löytyy myöhemmin monenlaista käyttöä. Tuoksuina muun muassa lempeä vanilja, tunnelmallinen terva ja raikas laventeli.
20234_81384.jpg
Mikä on älylukon todellinen kustannus?
Puhuttaessa älylukoista, moni kuvittelee mielessään luksustuotteen, jollaisia näkyy Hollywood tähtien ovissa ja James Bond elokuvissa tai vähintäänkin vain varakkailla asuinalueilla. Älylukot ovat nykyisin kaikkien saatavilla ja yhä useampi harkitseekin älylukon hankkimista.
20176_49690.jpg
Automaattinen ilmanvaihto energiaa ja rahaa säästäen
Näin teet energiatehokkaan ilmanvaihdon helposti VILPE® ECo Ideal Wireless -järjestelmällä:Asenna katollesi energiaa säästävä tasavirtamoottorillinen VILPE® ECo -huippuimuri vaihtovirtamoottorilliseen huippuimuriin verrattuna VILPE® ECo -huippuimuri säästää energiaa käyttötarkoituksesta riippuen jopa 40 - 60 % Käytä huippuimurin ohjaamiseen johdotonta VILPE® ECo Ideal Wireless -järjestelmää langattomat anturit mittaavat sisätilojen kosteus- tai hiilidioksiditasoja ja ohjainyksikkö säätää huippuimurin tehoa automaattisesti aina tarpeen mukaan

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton