• Etusivu
  • LVI

KNX ohjaa kodin toimintoja

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö ABB Oy
Päivitetty 30.01.2015
20144_39159.jpg

KNX-järjestelmän kantavana ideana on yhdistää rakennuksen kaikkien sähköisten toimintojen ohjaukset samaan käyttöliittymään.

KNX ohjaa kodin toimintoja

Nykyaikaisessa kodissa ohjattavaa on enemmän kuin tulisi ajatelleeksikaan. Valaistuksen ja lämmityksen lisäksi sähköllä toimii muun muassa murtohälytykset, palovaroittimet, ilmanvaihto, verhot ja kaihtimet, ja jopa autotallin ovi ja etuoven lukko. Kaikkia laitteita on totuttu ohjaamaan yksitellen, mikä sekin on toki tarpeen aina silloin tällöin, mutta mitä jos kaikki toimisikin vähän kuin itsestään?

Tilaa KNX-taloautomaatio- ja sähköasennusesite

KNX toimii kuin ajatus

Arkiaamuisin auto lämpenee ajoissa, mutta vaikka viikonloppuna lämmitystä ei tarvita, ei ajastinta silti tarvitse käydä perjantaisin ja sunnuntaisin säätämässä. Kotoa lähtiessä ovenpielen painikkeesta saa kaikki kodin valot sammumaan ja kahvinkeittimen, television sekä muut laitteet varmasti virrattomiksi. Tiskikoneen taakse asennettu kosteusvahti lähettää tekstiviestin havaitessaan vesivuodon, jolloin myös vesiputken magneettiventtiili sulkeutuu ja katkaisee vedentulon. Jos ikkuna unohtuu auki, niin patterit eivät käy turhaan täysillä lämmön karatessa harakoille. Sängyn vieressä sijaitsee yksi nappi, jolla nukkumaan mennessä saa kaikki valot pois päältä, ovet lukkoon ja murtohälytykset päälle. Eikö ajatus tällaisesta kodin intuitiivisemmasta toiminnasta viehätäkin?

Säästöhyötyjä ja mukavuutta tilanneohjauksilla
Säästöhyötyjä ja mukavuutta tilanneohjauksilla

KNX laskee lämpötilan

KNX-taloautomaatio on järjestelmä, joka yhdistää kodin kaikkien toimintojen ohjaukset yksinkertaiseen ja käyttäjäystävälliseen muotoon. Sen pääasiallinen käyttö perustuu niin sanottuihin tilanneohjauksiin, joissa yksittäisten laitteiden päälle- ja poiskytkemisen sijaan kerrotaankin mihin "tilaan" kodin tai huoneen halutaan menevän. Ennalta määritellyt tilanteet, kuten ilta, yö, siivous tai elokuvan katselu, sisältävät usein sekä valopisteiden että myös muiden toimintojen säätöä. Valaistuksen, ilmanvaihdon ja lämmityksen ohjaamisesta saadaankin merkittävin säästöhyöty. Kun järjestelmälle kerrotaan ulko-oven pielen painikkeesta, että kotiin ei enää jää ketään, voidaan lämpötilaa pudottaa muutamalla asteella ja ilmanvaihto säätyy minimiin. Yhden asteen lasku huonelämpötilassa merkitsee jo viiden prosentin säästöä lämmitysenergiassa.

Kun kotoa lähdetään, voidaan yhdellä napin painalluksella pudottaa huonelämpötiloja sekä säätää ilmanvaihto minimiin ja valot pois.
Kun kotoa lähdetään, voidaan yhdellä napin painalluksella pudottaa huonelämpötiloja sekä säätää ilmanvaihto minimiin ja valot pois.

Sisustukseen sopivat ohjauspainikkeet

Sen futuristempaa ohjauslaitetta ei KNX-taloautomaation hallitsemiseen tarvita, vaan ohjaukset ja tilanteet kytketään päälle ihan tavallisen valokatkaisijan näköisistä painikkeista. Sisustukseen sopivat värit ja muotoilu löytyy varmasti, sillä painikkeita on saatavilla eri näköisinä. Koko kodin ohjauskeskukseksi saa kosketusnäyttöisen ohjauspaneelin, johon saa yhdistettyä myös ovipuhelimen ja vaikkapa stereot.

Kun KNX-ohjaukset on suunniteltu hyvin, järjestelmä toimii melkein kuin ajatus.
Kun KNX-ohjaukset on suunniteltu hyvin, järjestelmä toimii melkein kuin ajatus.

KNX:n etuna muunneltavuus

Järjestelmän etuna on sen muunneltavuus: Kodin laajennus, huonejärjestyksen muutos tai kalusteiden ja valopisteiden uudelleenjärjestely eivät tee automaatiosta heti vanhentunutta, vaan muutokset voidaan laajuudesta riippuen tehdä itse tai pyytää sähköurakoitsijaa tekemään uudelleenohjelmointi. Pienempiä ohjelmointimuutoksia, kuten valaistus- tai lämmitystason säätöjä tai muutoksia tilanneohjauksiin voidaan tehdä KNX-ohjauspaneelista milloin tahansa itsekin.

Tilaa KNX-taloautomaatio- ja sähköasennusesite

ABB Oy
LVI
sisätilat
lämmitys
turvallisuus
valaistus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20238_82937.jpg
Pihapiirin valvontaan langaton liiketunnistin
Liiketunnistimia on käytetty pihoilla jo vuosia, mutta ovatko niiden ominaisuudet muuttuneet? Kyllä ovat. Miltä kuulostaisi esimerkiksi maaston ja taustakentän tunnistus, ryömintäalueen suojaus ja valon automaattinen sytytys, kun astut ulos ovesta? Älä enää kapua laitteelle, vaan ohjaa liiketunnistintasi säätöjä kaukosäätimellä.
keittiön saarekkeen yläpuolella on kolme kattolamppua
Keittiössä tarvitaan valoa!
Riittävä yleisvalaistus on tärkeää keittiön turvallisuuden ja mukavuuden kannalta. Keittiössä oleskellaan myös usein pitkiä aikoja ja valot ovat paljon päällä, siksi sinne kannattaa valita vähän energiaa kuluttavat, pitkäikäisillä loisteputkilla varustetut valaisimet.Enston valaistusratkaisut muodostavat keittiöön toimivan kokonaisuuden, jonka avulla on helppo lisätä työmukavuutta, energiatehokkuutta ja viihtyisyyttä. Valaisinmallistomme sopii moneen tarpeeseen ja erilaisiin tiloihin.
20207_65862.jpg
Pistorasiat ja kytkimet kosteisiin tiloihin
Pesuhuoneeseen ja kosteisiin tiloihin suunnitellut pistorasiat eroavat tavallisista pistorasioista niiden suunnittelussa, jotta ne täyttävät kosteuden ja turvallisuuden vaatimukset. Yleisimpiä piirteitä näissä pistorasioissa ovat roiskeveden ja kosteuden kestävyys, erityiset tiivisteet sekä asianmukainen suojaus sähköiskuilta.Pistorasioiden suojaaminen vikavirtasuojakytkimellä on ollut pakollista kylpyhuoneissa vuoden 1997 jälkeen. Kytkin kykenee katkaisemaan virran vikatilanteissa, tarjoten suojan huomattavasti sulaketta pienemmällä virralla ja estäen välittömän hengenvaaran syntymisen. Vuoden 2007 lopulla käyttöönotetut vaatimukset laajensivat tätä suojamekanismia koskemaan paitsi pistorasioita myös kaikkia muita sähköasennuksia uusissa kylpyhuonetiloissa.Tukesin ohjeiden mukaan sähkölaitteiden sijoittamista suihkun tai ammeen välittömään läheisyyteen on rajoitettu aluemäärittelyjen 0, 1 ja 2 avulla. Alueet on otettava huomioon, kun asennetaan uusia sähkölaitteita tai siirretään suihkun tai ammeen paikkaa. Alueiden yleispiirteet ja aluemäärittelyiden yleisimmät vaatimukset löydät Tukesin sivulta.
20204_64445.jpg
Vinkit led-nauhavalaistuksen suunnitteluun
Led-nauhavalaistus on moneen kohteeseen ja käyttötarkoitukseen sopiva valaistusmuoto. Kuten muukin valaistus, myös se tarvitsee jonkin verran suunnittelua. Tässä viisi yleistä ohjetta, joiden mukaan tehtynä led-nauhavalaistus varmasti onnistuu.
202111_73452.jpg
Näin toteutat turvallisen kulun portaisiin - katso projektin toteutus ja hinta
Onko teillä pimeä portaikko, jossa kulkeminen tuntuu vaikealta tai turvattomalta? Tiesithän, että portaikon valaiseminen ei ole hankalaa? Tyypillisesti puuportaisiin ei tarvitse tehdä mitään muutoksia, vaan led-valonauhan asentaminen voidaan tehdä helposti. Kiskon kiinnittämistä varten tarvitsee ainoastaan ruuvata kaksi ruuvia per askelma, askelman alapintaan.
20222_76913.jpg
Näin tehdään onnistunut ja edullinen katon valaistusremontti
LedStoren mallitilaan päätettiin toteuttaa valaistusremontti käyttämällä uusia, korkean värintoistoindeksin, värilämpötilasäädettäviä 22 W/m led-nauhoja ja kehyksettömiä 12W Piilo led-spotteja, sekä Zigbee älyohjausta. Tässä artikkelissa esitellään valaistusremontin toteutus vaihe vaiheelta sekä valaistuksen ja ohjauksen hinta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton