Järjestyksessään 57. sähkön joukkokilpailutuksemme jäi tällä kertaa vaatimattomaksi. Ennestään korkealla olevat energiaan hinnat ja epävarmuus vallitsevan tilanteen takia sai monen yhtiön vetäytymään tarjouskilpailusta. Tarjouksissa on tällä kertaa kaksi vaihtoehtoa 24 kk:n ja 12:kk:n mittainen määräaikaiset sopimukset. Tarjoukset ovat tällä kertaa voimassa vain muutaman päivän ajan.
Hintataso on poikkeuksellisen korkea koko sähkönkilpailutuksen historian aikana. Kahden vuoden takaiseen hintatasoon verrattuna hintataso on jo lähes kolminkertainen.
Tarjous on tarkoitettu niille, joiden sähkösopimus päättyy viimeistään 31.8.2022. Uudet hinnat astuvat voimaan nykyisen sopimuskauden päätyttyä. Luonnollisesti tarjoukseen voivat tarttua myös ne, joilla on toistaiseksi voimassaoleva sopimus. Tällöin uudet hinnat astuvat voimaan, kun tarjous on ehditty käsitellä ja irtisanomisaika on päättynyt.
Tuttuun tapaan tarjouksen edullisuutta voi arvioida laskurin avulla. Laskuri kertoo saavutettavan säästön määrän. Voit myös valita sopimuksen suoraan esillä olevien hintojen perusteella, mutta suosittelemme kuitenkin laskurin käyttöä ja mahdollisimman tarkkoja kulutusarvioita, jotta varmasti edullisin vaihtoehto löytyy.
Sähkötarjous on voimassa 24.5.2022 klo 10:00 asti.
Laskurilla voi tarkistaa vuotuisen kulutusmäärän ja sähkönkäyttötavan perusteella edullisimman vaihtoehdon. Aika- ja kausisähköä käyttäville voi edullisin vaihtoehto olla yleissähkön hinnalla ostettava sähkö. Senkin voi valita. Mittaustapa ei muutu, mutta hinta on jatkossa koko ajan sama.
Tarkasta sähkötarjous tästä...
Nykyisen energiamyyjän kanssa oleva mahdollinen määräaikaisen sopimuksen on päätyttävä viimeistään 31.8.2022 mennessä. Jos nykyinen sähkösopimus on voimassa tuon ajan yli, ei sopimuksia voida siirtää uudelle sähköyhtiölle. Jos sopimuksesi on toistaiseksi voimassaoleva, voit hyödyntää tarjoukset. Mikäli sähköyhtiö vaihtuu, irtisanomisaika on kaksi viikkoa. Mikäli löysit nykyiseltä yhtiöltäsi hyvän tarjouksen, voit hyödyntää myös sen, mutta määräaikaisen sopimuksen on tällöinkin päätyttävä viimeistään 31.8.2022. Uudet hinnat astuvat voimaan vanhan sopimuksen päätyttyä.
Käytössä olevasta täyttöpohjasta löytyy myös lyhyt kuvaus.
Sähkösopimuksia voivat tehdä niin yksityiset kuluttajat, pienyritykset kuin taloyhtiötkin. Pääliittymän koko voi olla enintään 3 x 63 A, tuota liittymäkokoa suuremmat kohteet neuvotellaan aina erikseen. Halukkaille on tarjolla myös vihreä vaihtoehto, jonka lisähinta määräytyy tarjouslaskurin valitseman yrityksen hinnaston mukaan, mikäli sellainen tämän tarjouksen yhteydessä on mahdollista valita.
Sähkötarjous pitää sisällään määräaikaisen kiinteähintaisen sähkösopimuksen, joka kestää määräaikaisena 24 kuukautta alkamisesta. Tuona aikana sähkön hinta voi muuttua ainoastaan, jos yleinen arvonlisävero muuttuu (kts. sivun alareunassa yleisimmät kilpailutusta koskevat kysymykset). Asiakas voi kuitenkin irtisanoa sopimuksen ennen määräajan päättymistä asunnosta poismuuton vuoksi.
Sähkön mittauksesta vastaa edelleen siirtoyhtiö eli paikallinen verkonhaltija. Tarjousten yhteydessä on mainittu edullisimman tai toiseksi edullisimman vaihtoehdon yhteydessä ko. sähköyhtiön käyttämät ajat, joilla kaksiaikamittauksen hinnoittelu tapahtuu. Niitä kannattaa verrata oman verkkoyhtiön käyttämiin aikoihin.
"Tarkista tarjous tästä..." -linkeistä voit helposti tarkistaa, onko tarjous edullisempi kuin nykyisen sähkönmyyjäsi tarjoama sopimus. Tarkistusta varten tarvitset jonkin aiemmista sähkölaskuistasi, sillä siitä selviävät helpoiten tarvittavat tiedot: energian vuosittainen kulutusmäärä, nykyinen energiahinta (ei siis siirtohinta) sekä kuukausittainen perusmaksusi. Kyseiset tiedot löydät siis helpoiten energiamyyjäsi sähkölaskusta. Kun teet sopimusilmoitusta, voit syöttää varmuuden vuoksi vielä SIIRTOYHTIÖN laskusta löytyvän käyttöpaikkatunnuksen/-numeron. Energiamyyjä käyttää eri tunnuksia, joten niissä oleva tunnus ei kelpaa, koska irtisanominen ilmoitetaan aina siirtoyhtiöön.
Mikäli haluat sopimuksen kahden henkilön nimiin, täytä myös toisen sopimuskumppanin tiedot. Samassa taloudessa asuvan osalta riittää tällöin nimi ja henkilötunnus. (Suositeltavaa on tehdä sopimus yhdelle tai kahdelle sen mukaan, miten siirtosopimuskin on tehty.)
Laskuri vertaa syöttämiäsi tietoja ja kertoo sinulle euroissa mahdollisesti saavuttamasi säästön 24 kuukauden ajalta. Mikäli laskuri osoittaa sinulle säästöä, voit saman tien ilmoittaa halukkuutesi sähköyhtiön vaihtoon. Varmista kuitenkin ennen sitä, että nykyinen sopimuksesi on toistaiseksi voimassa oleva TAI että sopimusaika päättyy viimeistään 22.6.2022 mennessä. Mikäli hyväksyt sopimuksen, uusi yhtiösi huolehtii irtisanomisen nykyiseen yhtiöösi, eli sinun ei tarvitse ko. asian puitteissa tehdä mitään. Varmista kuitenkin, että saat valitsemaltasi sähköyhtiöltäsi vahvistuksen 3-4 viikon kuluessa sopimustietojen täyttämisestä. Toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin vahvistus voi tulla nopeamminkin. Mikäli teet kokonaan uuden sopimuksen esimerkiksi muuton johdosta, vahvistus tulee parissa arkipäivässä. HUOM! Mikäli kyseessä on muutto uuteen kohteeseen, on vanhan kohteen sopimus irtisanottava itse. Kun olet täyttänyt sopimustiedot ja lähettänyt sopimuksesi eteenpäin, saat sähköpostiisi kuittauksen siitä, että sopimustietosi ovat tallentuneet tietokantaan. Mikäli kuittausta ei pienellä viiveelläkään kuulu, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen, niin tarkistetaan, löytyvätkö tiedot.
Huomioi myös, että tarjouksen hyväksymisen jälkeen vanhan sopimuksesi irtisanominen lähtee liikkeelle heti, hinnat kuitenkin muuttuvat vasta edellisen sopimuksen tai irtisanomisajan päätyttyä. Sähkönmyynnin kilpailuttamiseen liittyvän mittarin luenta on kerran vuodessa maksuton, joten asiakkaalle ei aiheudu yhtiön vaihdosta mitään ylimääräisiä kuluja.
Tarjous koskee vain energian osuutta, sähkön siirto ei siis ole edelleenkään kilpailutettavissa ja se tapahtuu aina paikallisen sähköyhtiön toimesta, joka hallitsee jakeluverkkoa. Sähkön siirtohintaan ei myöskään vaikuta se keneltä itse energian ostaa eli se ei vaihdon vuoksi voi nousta.
Tämä tarjous on voimassa vain näiden sivujen kautta tehtyihin sopimuksiin. Lukijamme voivat sivujemme kautta liittää myös sukulaisiaan tai tuttaviaan edullisen sopimuksen piiriin täysin samoilla hinnoilla ja ehdoilla.
Yhteys on salattu joten sivuille tehdyt täytöt eivät pääse vuotamaan ulkopuolisille. Saadut tarjoukset ovat voimassa toistaiseksi.
Tarkista että sähköpostiosoitteesi tulee kirjoitettua oikein, sillä sopimusilmoituksesi lähettämisen jälkeen saat sähköpostiisi muutaman minuutin kuluessa vahvistuksen sopimusilmoituksesi vastaanotosta. Jos sitä ei kuulu, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen.
Tarkista myös että hetu-tunnuksesi, eli sosiaaliturvatunnuksesi on ilmoitettu oikein sillä virheellisillä tai puutteellisilla tunnuksilla tehty ilmoitus ei mene sähköyhtiöiden järjestelmässä eteenpäin.
Sähköisin ja lämpimin terveisin
Tapio Näslund
tapio.naslund@rakentaja.fi