• Etusivu
  • Talo

Oikeasta ovesta sisään

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Rudus Oy (Maisematuotteet)
Päivitetty 23.10.2023
20137_35817.jpg

Kun Sanna Räsänen näki talonsa myynti-ilmoituksen, hän luuli pääsisäänkäyntiä varaston oveksi.
Nyt kaikki on toisin. Enää ei ole mitään epäselvyyttä, mistä ovesta kuuluu astua peremmälle. Räsäset nauttivat olostaan siististi kivetyllä etupihalla. Isla-tytön on turvallista ajella leikkimopolla ja työnnellä kottikärryjään.

Entinen sisäänkäynti muistutti varaston sisäänkäyntiä.

Kaunis piha houkuttelee

Hyvin suunniteltu ja toteutettu piha lisää kiinteistön viihtyisyyttä ja arvoa, myyntiarvoa jopa 15 prosentilla, ja samalla se lyhentää myyntiaikaa. Hyvin suunnitelluilla tuotteilla se on helppo toteuttaa. Selkeitä arkkitehtonisia muotoja myötäilevät suorakulmaiset kivi- ja puuelementit sekä vehreät istutukset houkuttelevat tutustumaan talon elämään nyt niin ulkoa kuin sisältä. Niiden avulla tontille saatiin isoja ja rytmiä.

- On ollut hienoa nähdä, kuinka ihmiset innostuvat omasta pihasta ja tarttuvat rohkeasti ammattilaisen näkökulmasta annettuihin ideoihin, Hakola kiittää. – Lähtökohtana oli kutsuva ja myönteinen sisäänkäynti, kertoo voitokkaan kokonaisuuden suunnitellut hortonomi Jaana Hakola Maisema-aulasta. - Lapsiperheen toiveet helppohoitoisuudesta ja esteettömyydestä olivat tietysti etusijalla. Lisäksi halusin kunnioittaa 1980-luvun tiilitalon henkeä.

Lue lisää Ruduksen betonikivistä

Pihakivikoulu

Tasaisella ja kuivalla pihakiveyksellä on mukava mopotella.
Tasaisella ja kuivalla pihakiveyksellä on mukava mopotella.

Kestävää ja helppohoitoista

Suunnittelussa tulee ottaa huomioon tontin korkeuserot, veden ohjaus pois seinustoilta sekä aikaa ja kulutusta kestävät ratkaisut. Hakola pyrkii korostamaan tonttien hyviä alueita, häivyttämään mahdollisia epäkohtia ja ottamaan huomioon koko lähiympäristön ilmeen.
Kesäisin vihreä ja syksyisin upean punaisena hehkuva köynnösvilliviini toimii vastakohtana suurelle tyhjälle keltaiselle seinäpinnalle eikä leviä säleiköstään talon rakenteisiin. Toimivin ja kestävin on yleensä myös kauneinta.

- Sisäänkäynti avautuu tontin edullisimpaan ilmansuuntaan. Tämän vuoksi myös oleskelualue yhdistettiin sen läheisyyteen. Kiveys sisäänkäynnin edessä on helppo harjata puhtaaksi eikä sitä tarvitse haravoida, Hakola selittää Räsästen pihan ratkaisuja.
- Talvella se on helppo kolata, kun runsaalle lumentulolle on varattu tilaa jo suunnitteluvaiheessa. Havukasvit, tässä tapauksessa katajat, viihtyvät aurinkoisessa talonpäädyssä vähällä hoidolla, kunhan ne kastelee kunnolla istutusvaiheessa niin, että juuret pääsevät tunkeutumaan tarpeeksi syvälle maahan.

Harkiten hyvää tulee

Pihakiveystä käytetään paljon juuri sen helppohoitoisuuden vuoksi. Kun piha on kivetty, pölyä ja hiekkaa ei kulkeudu niin helposti sisälle taloon, mikä helpottaa elämää etenkin lapsiperheissä. Pihakiveyksen avulla saadaan erotettua myös tontin erilaiset alueet toisistaan. Pihakivien suosuo kasvaakin jatkuvasti.
- Ruduksen Kartanosarja on hyvä tuoteperhe. Siinä on keskenään erikokoisia kiviä, jotka sopivat mitoitukseltaan yhteen. Näin niiden avulla saadaan vaihtelua ladontaan. muurikivillä saa rakennettua kiinnostavia tasoeroja, jotka ovat monen rinnepihan ratkaisu, Hakola kertoo. Hakola painottaa, että kiveä tulee käyttää harkiten.
- Nykypäivän haasteena on ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneet rankkasateet. Jos sadevesi ei pääse imeytymään maapohjaan, se kulkee pintavirtauksina tonteilla ja katujen varsilla aiheuttaen tulvia ja eroosiota. Pahimmillaan virtaava vesi voi kulkeutua esimerkiksi rakennusten kellareihin. Tämä edellyttää päällystetyn materiaalin vähentämistä tai korvaamista osittain esimerkiksi ruoho- tai nurmikivellä. Niiden reunoilla on kolot, joiden kautta hulevedet pääsevät imeytymään maapohjan kasvien hyödyksi.

20137_35819.jpg
20137_35820.jpg

Rudus ilmastuskaivo puiden juurien ilmansaantiin

Rudus Ilmastuskaivo on tarkoitettu parantamaan puiden juurien ilmansaantia rakennetussa ympäristössä sekä imeyttämään hulevesiä niiden syntypaikalla.
Puun ympärille voidaan laittaa useampi ilmastuskaivo.
Kaivo asennetaan vettä hyvin läpäisevän hiekan tai soran varaan. Näin taataan hulevesien nopea imeytyminen maaperään. Kaivon ympärille tulee karkeaa mursketta, jotta ilmastusreiät eivät tukkeudu.
Kansirakenteena on teleskooppikansisto ritiläkannella. Ilmastuskaivon korkeus on n. 50 cm.

Ruduksen Ilmastuskaivo puiden juurille
Ruduksen Ilmastuskaivo puiden juurille

Kesä on taas ovella

Uuden kesän alussa Räsäset ovat edelleen tyytyväisiä pihaansa.
- Lumityöt sujuivat hienosti eikä roudannostoja ole ilmennyt - kiitos hyvien pohjatöiden! Tänä vuonna lisäämme loput suunnitelluista kasveista ja jatkamme kivituhkaa talon seinustalle. Piha viettää juuri sen verran, että sadevedet valuvat pois, muttei niin paljon että Islalta karkaisi mopo käsistä.

Rudus Oy (Maisematuotteet)
Talo
pihasuunnittelu
koti
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Soraa lavalla
Pienrakentajan kiviainekset
Vielä 50 vuotta sitten pientalon rakennuspaikka valittiin paljolti maaperän mukaan Hiekkamaa oli ylivoimaisesti suosituin, ainakin jos taloon haluttiin rakentaa kellari. Nykyään tärkeimmät tontin valintakriteerit ovat sijainti ja hinta. Suurimmat rakentamisen kustannussäästöt saavutat jo suunnitteluvaiheessa. Suunnittelijoiden avulla tapahtuva kodin suunnittelu maksaa itsensä takaisin. Arkkitehti osaa niveltää toisiinsa perheen tarpeet sekä rakennuspaikan ja ympäristön antamat mahdollisuudet. Rinteeseen rakennettavaan omakotitaloon saadaan kellarikerrokseen paljon lisäneliöitä.
Betonilattian valu
Betonin valinta
Ammattilaisten roolia pienrakentamisessa ei voi koskaan kyllin korostaa. Pientalon työmaasta vastaavan pitää ymmärtää rakentamisesta ja materiaaleista laaja-alaisemmin kuin suurilla työmailla. Siksi vastaavaa valittaessa kannattaa aina kysyä hänen aikaisempia kohteitaan.Rakennesuunnittelijan tehtävänä on määritellä käytettävä betonilaatu ja rasitusluokat rakennepiirustuksiin sekä rakennuksen käyttöikätavoite. Betonia tilattaessa ilmoitetaan rakennesuunnittelijan määrittelemät tiedot valmisbetonin toimittajalle. Toimittajalta voi myös kysyä neuvoa mihin tahansa betonin valintaan ja valamiseen liittyvistä asioista.Lisätietoa betonista...
20222_3545.jpg
Onnistunut pihakivetys
Betonisten pihakivien ja -laattojen suosio kasvaa koko ajan. Eikä ihme: ne ovat helppoja asentaa, käytössä vaivattomia, viimeistelevät pihan ja jopa nostavat kiinteistön arvoa. Niiden hankkiminen suoraan kotipihalle on myös helppoa, sillä kivi- ja betonituotteita voi ostaa muun muassa Rudus Oy:n verkkokaupasta. Kaunis ja kestävä pihakivetys on helppo toteuttaa, jos se perustuu hyvään suunnitteluun ja huolellisiin pohjatöihin.
20219_72485.jpg
Millaisia asuntoja nykypäivänä ihmiset haluavat? Katso ja ylläty
VTT selvitti, miten uudet asunnot ovat muuttuneet 15 vuodessa. Rakennusten turvallisuus, terveellisyys ja energiatehokkuus ovat parantuneet. Pienten asuntojen rakentamisella on vastattu kasvaneeseen kysyntään, mutta vähentyneiden asuinneliöiden vuoksi koteja on entistä hankalampi muuntaa erilaisiin tarpeisiin.
200611_828.jpg
Pihakivillä toiminnallisuutta ja kauneutta pihaan
Hyvällä suunnittelulla pihasta saa lisää viihtyisää asuintilaa. Pihakivet ovat ihanteellinen pintamateriaali patioille ja terasseille. Keväällä lumi sulaa kivetykseltä nopeasti ja syksylläkin kivipinta tuntuu jalan alla lämpimältä. Sateen jälkeen pihakiveys kuivuu nopeasti. Pihakivi on oikea ratkaisu silloin kun haluaa pihasta näyttävän ja helppohoitoisen kymmeniksi vuosiksi.
20207_65862.jpg
Pistorasiat ja kytkimet
Impressivo-sarjan tuotteet kytkimistä pistorasioihin sopivat niin uudisrakentamiseen kuin saneeraukseen, uppoon ja pintaan sekä kuiviin ja kosteisiin tiloihin. Sarja on suunniteltu niin, että lisäämällä tuotteisiin tiivisteosan niistä tulee roiskevesitiiviitä (IP44) ja ne sopivat asennettaviksi kosteisiin tiloihin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton