Asuntomessut Hyvinkäällä
Minimalismia ja miesnäkökulmaa

Asuntomessukohde nro 3 on kiireisen miehen helppohoitoinen koti, jossa aikaa ei tuhlaannu puutarhanhoitoon. Koko taloa voi hallita iPadilla ja kulkureitit pysyvät talvellakin sulana. Seuraamme kohteen valmistumista neliosaisessa juttusarjassa. Lue sarjan ensimmäinen osa täältä.

”Siinä on kahden omakotitalon piuhat,” toteaa rakennusprojektin pääurakoitsija Henri Tolppanen.

Asuntomessukohde nro 3:n teknisessä tilassa vyyhdeksi kootut johdot kiinnittävät huomion. Niitä on paljon. Rakennuttaja Antti Hemminki kuitenkin epäilee, ettei kahteen omakotitaloon mene ihan niin paljon. ”Ehkä kolmen talon piuhat,” hän pohtii. Hemmingin taloon tulee tavallista enemmän automatiikkaa, täydellinen hälytysjärjestelmä ja runsaasti valaisimia, mikä selittää myös johtojen määrän.
Talon kaikki sähköiset toiminnot yhdistetään KNX-taloautomaation avulla yhtenäiseksi verkoksi. Järjestelmällä ohjataan mm. valaistusta, jäähdytystä, ilmastointia ja rikosilmoitinjärjestelmää. Hemminki kertoo, että myös osa pistorasioista on ohjattavia siten, että esimerkiksi jalkalamput voi liittää KNX-järjestelmään etäohjattaviksi. KNX väylätekniikassa laitteet ja eri järjestelmät keskustelevat keskenään. Myös pistorasioita talossa on tavallista enemmän. Valaistus niin sisällä kuin ulkonakin toteutetaan LED-tekniikalla.

Mihin jääkaappi todella kuuluu?

Teknisen tilan vieressä on sisäänkäynti suoraan autotallista taloon. Se on ollut isännälle ehdoton vaatimus, ettei autotallin ja sisäänkäynnin välissä tarvitse sompailla ulkona. Tolppanen puhuukin ovesta isännän omana sisäänkäyntinä.

Miesnäkökulma pilkahtaa esiin myös kodinhoitohuoneessa, joka sijaitsee matkalla saunasta terassille: Kodinhoitohuoneessa on jääkaappi, johon saa näppärästi kylmät saunaoluet.

Sisätyöt ovat talossa vielä kesken, mutta taloon tuleva pelkistetty, minimalistinen tyyli alkaa jo hahmottua. Värimaailma on harmaa-valkoinen. Kaikki huoneet maalataan valkoisiksi ja jokaiseen tulee Tikkurilan Taika-maalilla tehty harmaa tehosteseinä. Lattiat ovat kaikissa huoneissa Upofloorin Kareliaa, tammi-silverlight sävyä.

Henri Tolppanen napsauttelee Kareliaa paikoilleen ja toteaa:
”Laadukasta parkettia on helppo laittaa, se käy niin kuin just eikä melkein. Monenlaisesta kun on kokemusta.”
Henri Tolppanen napsauttelee Kareliaa paikoilleen ja toteaa: ”Laadukasta parkettia on helppo laittaa, se käy niin kuin just eikä melkein. Monenlaisesta kun on kokemusta.”

Suojaa ja valoa panoraamaikkunoista

Lattia syntyy nopeasti, ja rakennustöissä pidetään nyt muutenkin kiirettä, sillä kaiken on oltava valmista Asuntomessujen alkaessa. Monien muiden asioiden joukossa työtä teettää nyt takkauuni, johon on vielä asennettava hormi.

Sen jälkeen takkauunia on laastin takia lämmitettävä vähintään 10 kertaa ennen lopullisen pinnoitteen asentamista. Erikoista tässä Tulikiven Parna-takkauunissa on se, että vuolukivitakkaan tehdään puristekivipinta.
Puustellin keittiö olohuoneen ja keittiön yhdistävine saarekkeineen odottaa jo valmiina. Ruokailutilassa huomion kiinnittää korkeussuunnassa kapea, leveyssuunnassa pitkä suorakaiteen muotoinen ikkuna, jollainen löytyy myös kahdesta muusta huoneesta. Hemminki on näihin ikkunoihin erityisen tyytyväinen.

”Panoraamaikkunat olivat talotehtaan suunnittelijan idea. Olen näihin vähän erikoisiin ikkunoihin tosi tyytyväinen. Ne eivät anna ulkopäin niin suoraa näkyvyyttä taloon, mutta ne tuovat huoneeseen miellyttävällä tavalla paljon valoa,” Hemminki sanoo.

Puustelli-keittiö odottaa jo valmiina. Panoraamaikkuna tuo huoneeseen runsaasti valoa, mutta antaa rajatumman näkymän ulkoa sisälle.Puustelli-keittiö odottaa jo valmiina. Panoraamaikkuna tuo huoneeseen runsaasti valoa, mutta antaa rajatumman näkymän ulkoa sisälle.

Kylpyosasto jatkuu terassilla

Sekä olohuoneesta että saunatilojen välittömässä yhteydessä olevasta kodinhoitohuoneesta on suora käynti suurelle terassille, jota on talossa kaikkiaan noin 70 m2. Talon päädyn terassille tulee mukavasti ilta-aurinko, ja kun tontti päätyterassin kohdalla vielä rajautuu puistoon, voi arvata, että viihtyisällä ja suojaisella terassilla kuluu paljon kesäiltoja. Terassi on kauttaaltaan katettu, minkä lisäksi se saunan päädyssä vielä lasitetaan. Lasitetulle terassiosuudelle on suunnitteilla myös poreallas, joten talo saa oman spa-kokonaisuuden.
Lähipäivät ovat asennusten aikaa, sillä mm. maalämpöpumpun varaajat odottavat kytkemistä. Myös päätökset helppohoitoisen pihan lopullisista suunnitelmista ja materiaaleista pitäisi tehdä aivan näinä päivinä. Rakentajalla riittää ratkaistavaa.

 
Päivitetty
17.6.2013