Piha-alueiden sähköistäminen kannattaa ajoittaa kesään

Vaikka esimerkiksi valaisimien ja pistorasioiden asentaminen rakennuksen seinille onnistuu kaikkina vuodenaikoina, talvella pakkaset rajoittavat asennustyötä jonkun verran. Kylmien asennustarvikkeiden käsittely on pakkassäällä vaikeaa. Tarvikkeille, kuten kaapeleille (sähköjohdot) on lisäksi määrätty minimi asennus- eli käsittelylämpötilat.

Kun halutaan asennuttaa piha-alueelle valaisimia kauemmaksi rakennuksesta, on yleensä tehtävä kaivauksia maakaapeleita varten. Tämä on huomattavasti helpompaa kesällä tai ylipäätään sulan kelin aikaan. Jos siis haaveena on saada pihalla sijaitsevaan kesäkeittiöön sähköt, kutsu sähkömies kanssasi suunnittelemaan kaapelointia ja muita asennuksia.

Lue lisää Sähkötreffeistä

Kevään jo kolkutellessa ovella on aika tutustua Sähkötreffeihin ja sopia treffit sähkömiehen kanssa.Kevään jo kolkutellessa ovella on aika tutustua Sähkötreffeihin ja sopia treffit sähkömiehen kanssa.

Sähköä voi piha-alueilla käyttää monella tavalla

Pihan ja sen kulkureittien valaiseminen lisää turvallisuutta, ja on myös kaunis katsella. Valaistukseen on energiatehokasta asentaa hämäräkytkimet ja kulkureiteille liiketunnistimet.

Oleskelua pihan rakennuksissa – grillikatoksissa, terasseilla, pergoloissa ja muissa kesämajoissa - voi keväästä aientaa ja syksystä pidentää, jos tilaan on asennettu lämmittimet.

Pihoilla käytetään kesäisin erilaisia sähköllä toimivia puutarhakoneita ja esim. painepesureita, joihin sähkö on hyvä saada ulkorakenteista. Mökeillä tehdään oksasilppurilla haketta käymäläkuivikkeeksi useita kertoja kesässä. On kätevää, jos pistorasia on sopivassa kohdin tätäkin askaretta varten eikä tarvitse jatkokeloja aina kerta kerran jälkeen viritellä käyttöön ja taas kerätä pois.

Piha-alueiden sähköistäminen syksyksi

Kesää eletään nyt, mutta sen jälkeen koittaa jälleen syys ja kaamosaika, jolloin halutaan ripustaa jouluvalot pihaa valaisemaan ja tunnelmaa luomaan. Kun olet sulan kelin aikaan asennuttanut pihalle pistorasian jouluvalojen ripustusta ajatellen sopivaan paikkaan, valot on mukava syksyn tullen laittaa paikalleen. Siten ei enää koskaan tarvitse pujotella valokaapeleita ikkunoiden raoista.

Mökin piha-alueen sähköistys

Mökeillä on harvoin sisävessaa ja siksi on hyvä helpottaa puucee-asiointia.

Vaikka Suomen kesä on valoisa touko-kesäkuussa, muina kuukausina illat jo pimenevät. Matka puuceehen on miellyttävämpi ja turvallisempi, kun sen varrella on liiketunnistimin varustettu valaistus. Moni kompastuminen jää tapahtumatta eivätkä lapset (tai aikuisetkaan) enää pelkää vessaan menoa!

Kylmä puucee ei houkuta ja siksi myös nopeasti lämpöä kehittävä infrapunalämmitin voisi ilahduttaa vessassa kävijää. Infrapunalämmittimellä lämpö tulee heti ja kun hotelli helpotuksesta lähtee pois, lämmitys ei jää turhaan päälle, kun sen varustaa vaikkapa enintään 15 minuutin ajastinkellolla. Asennuta nämä nyt ja ilahduta siten niin omaa perhettäsi kuin mökkivieraitakin.

Moni muuttaa kesäksi vapaa-ajan asunnolle ja töitä sieltä käsin. Kun asennuttaa kesämajaan sähköt ja internet-yhteyden, koko paikka voi muuttua miellyttäväksi työhuoneeksi.

Yleissääntö on, että jos pihalla on kohtia, jonne on usein pitänyt vetää sähköt jatkojohdolla, sinne kannattaa asennuttaa kiinteä sähkönsyöttö: valaistus ja pistorasiat. Kyse on turvallisuudesta, mutta yhtälailla myös mukavuudesta ja käytännöllisyydestä.

Varaa sähkömies ajoissa!

Näitä ulkotilojen sähköasennuksia on suositeltavaa teettää kesällä, kun on lämmin. Mutta sähkömies kannattaa varata ajoissa, sillä hekin pitävät välillä lomaa. Ammattilaisapua voi siis olla lomakautena jonkin verran vähemmän käytettävissä. Vanhaan aikaan Suomi yleensä pysähtyi kokonaan heinäkuussa, mutta ei enää. Vähän ehkä hiljenee.
 
Julkaistu
2.9.2013